K15: Vahinkoja

Jyri Paretskoi: K15 - Vahinkoja

80 s., Otava 2019

 

Viime vuonna Jyri Paretskoin uuteen sarjaan K15 ilmestyi kaksi osaa ja nyt jo kolmas osa on julkaistu. Olihan tämäkin ihan kiva lukea, mutta kyllä minä jo enemmänkin odotan, että Shell's Angles saisi jatkoa. Sitä odotellessa K15 on hyvää välilukemista.

 

K15: Vahinkoja jatkuu lähestulkoon siitä mihin edellinen osa Salaisuuksia päättyi. Ronin jännityksellä odottama syntymäpäivä on koittanut ja hänen ystävänsä Sara ja Niko järjestelevät hänelle pieniä yllätysjuhlia. Suurin yllätys tulee kuitenkin Ronin itsensä suunnalta, sillä hänelläkin on omat suunnitelmansa syntymäpäivänsä osalta.

 

Tämäkin kirja on edeltäjiensä tavoin hauska ja täynnä kommelluksia. Uutta kulmaa teokseen tulee Saran ja Nikon välillä orastavasta ihastumisesta ja rakastumisesta. Sinänsä tarina on kevyt eikä oikein kauheasti herättänyt mitään ajatuksia. Näin aikuisena lukijana tämä oli minulle lähinnä ajatusten nollaamista, mutta todennäköisesti nuorempi lukija saa tästä enemmän irti. Itse huomasin vain kaipaavani koko ajan entistä enemmän Shell's Anglesien laajempia juonikuvioita ja muita ulottuvuuksia.

 

Tätä teosta lukiessani tajusin, että Paretskoi näyttää tekevän tämän sarjan osalta saman kuin Shell's Anglesienkin: hän vaihtaa keskushenkilöä niin, että eri osissa aina joku kaveriporukasta on kaiken keskiössä. Tässä kirjassa on Saran vuoro. Se mahdollistaa sen, että lukiessaan jokaisen osan, saa hahmoihin kuin huomaamatta uusia kulmia.

Jään luoksesi

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

10 h 21 min., Into 2017

lukija: Krista Putkonen-Örn

alkup. Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go, 2010

suom. Taru Salminen

 

Kirjallinen maailmanvalloitukseni Seinäjoen kirjaston lukuhaasteen tiimoilta jatkuu ja valitsin tällä kertaa kuunneltavakseni Kyung-sook Shinin toisen suomennetun teoksen Jään luoksesi. Tällä kirjalla saan valloitettua Etelä-Korean. En tiedä kehtaanko edes tunnustaa, mutta tämän kirjan myötä minulle selvisi missä Korean niemimaa tarkalleen ottaen sijaitsee... Olen todella hakoteillä maailmankartan suhteen, joten haaste tekee minulle hyvää siinäkin suhteessa.

 

Teoksen päähenkilö on Jeong Yun, nuori yliopistossa opiskeleva nainen. Hänen rinnallaan kertojaäänen saa myös ruskean muistikirjansa kautta Jeong Yunin opiskelutoveri Myeong-seo. Oma iso osansa tarinassa on myös heidän läheisillä ystävillään sekä yliopiston professori Yunilla, joka näyttäytyy kirjassa viisaana ja oppilaidensa arvostuksen ansaitsevana miehenä.

 

Teoksen tapahtumat lähtevät liikkeelle nykypäivän tietämiltä, siis kirjan ilmestymisvuoden 2010 paikkeilta. Aikuistunut Jeong Yun saa puhelinsoiton, jossa kerrotaan professori Yunin olevan kuolemaisillaan. Tästä alkaa Jeong Yunin matka parin vuosikymmenen taakse omaan menneisyyteensä -  mellakoista täyttyviin Soulin katuihin, suuriin menetyksiin, aikuistumiseen ja läheisiin ystävyyssuhteisiin. Jeong Yunin ja ruskeiden muistikirjojen kautta lukijalle piirtyy kuva paitsi hahmojen henkilökohtaisista käänteistä myös Etelä-Korean yhteiskunnallisesta tilanteesta 1980-luvun loppupuolella.

 

Vaikka teoksen päähenkilöiden ystävien kautta lukija pääsee havainnoimaan Etelä-Korean yhteiskunnallista kuohuntaa 1980-luvulla, ei tämä teos oikeastaan kerro paljoakaan maan kulttuurista tai historiasta, vaikka miljöö nouseekin teoksessa riittävän selkeästi esille. Enemmän koen, että teoksesta nousee keskeisiksi teemoiksi nuoruus sekä oman itsensä ja oman paikkansa hakeminen muuttuvassa maailmassa. Minä pidin tästä kirjasta, sillä teoksen tunnelma kutsuu puoleensa.

 

Jään luoksesi on kirja, jonka luettuaan jää tuumimaan tarinaa. Teoksen nimi saattaa kuulostaa hieman viihteelliseltä, mutta mikään viihdekirja tämä ei sanan varsinaisessa merkityksessä olo. Lukukokemuksesta jää kuitenkin kevyt hyvä olo, sellainen kuin  pehmeän kevätsateen jälkeen konsanaan. Haluaisin jossain vaiheessa tutustua myös Kyung-sook Shinin toiseen suomennettuun teokseen Pidä huolta äidistä, sillä hänen tapansa kuljettaa tarinaa viehätti minua.

 

♠♠♠♠

If Cats Disappeared from the World

Genki Kawamura: If Cats Disappeared from the World

202 s., Picador 2018

alkup. Sekai kara nego ga kieta nara, 2012

kääntäjä: Eric Selland

Sain viime vuoden loppupuolella Elegian blogista vinkin kahdestakin japanilaisesta romaanista, joiden keskiössä on kissa. Hiro Arikawan The Travelling Cat Chroniclesin luin jo heti syksyllä ja nyt oli tämän toisen kissakirjan vuoro. Nimen perusteella voisi ajatella, että kirjassa pohditaan isostikin kissojen olemassaoloa ja sitä mahdollisuutta, että kissoja ei olisi. Lopulta se asia jää kuitenkin sivuosaan muiden asioiden rinnalla.

If Cats Disappeared from the World kertoo kolmekymppisestä miehestä, jonka jatkuvan flunssaisuuden ja voimattomuuden syyksi paljastuu paha aivokasvain. Mies asuu kahdestaan kissansa kanssa, hänen äitinsä on kuollut, välit isään ovat etäiset eikä läheisiä ystävyyssuhteitakaan näytä olevan. Järkyttävän syöpäuutisen kuultuaan hänen luokseen ilmestyy paholainen, joka tarjoaa miehelle vaihtokauppaa: hän tulee saamaan yhden elinpäivän lisää jokaista maailmasta poistettavaa asiaa vastaan. Tarjous on houkutteleva ja saa hänet pohtimaan pohtimaan elämäänsä ja sitä, mikä todella on elämässä tärkeää.

Tämän teoksen alkuasetelemasta olisi mahdollisuus laajentaa syvällisempiinkin pohdintoihin kuin mitä teos lopulta esittää. Lähestyvästä kuolemasta ja paholaisen kanssa käydystä vaihtokaupasta saisi varmasti ammennettua vaikka mitä, mutta lopputulos jää keveäksi. Teos etenee hitaanpuoleisesti ja päähenkilö palaa tuon tuostakin menneisyyteensä. Lähestyvän kuoleman hetkellä se on toki ymmärrettävää ja sinänsä juoneen kuuluvaa, mutta välillä nämä takaumat tuntuivat olevan irrallista muistelua.

If Cats Disappeared from the World on melko nopealukuinen kirja. Englanninnos tuntuu sujuvalta, vaikka en alkuteokseen olekaan japania taitamattomana luonnollisestikaan tutustunut. Jos ei odota huikeaa tarinaa ja syvällistä pohdintaa, niin mielestäni tämä sopii hyvin oman kielitaidon ylläpitoon ja kehittämiseen. Itse ehkä koenkin tämän enemmänkin kielitaidon kuin suuren kirjaelämyksen kannalta.

***
Kuittaan tällä kirjalla Japanin Seinäjoen kirjaston lukuhaasteessa.

Hiljaiset joet

Maarit Verronen: Hiljaiset joet

Aviador oy 2018

lukija: Leena Rapola

 

Maarit Verrosen teos Hiljaiset joet herätti kiinnostukseni, vaikka dystopiat eivät oikein lukemistooni kuulukaan. Olen kuitenkin huomannut, että oikeastaan aina, kun jotain tieteiskirjallisuuteen vivahtavaa luen, pidän siitä. Hiljaiset joet kuuntelin äänikirjana ja se osoittautuikin sujuvaksi kuunnella. Erityisesti teoksen alkuasetelma oli uhkaavasta katastrofista huolimatta jotenkin miellyttävä, mutta tarinan edetessä juoni ja etenkin miljöö alkoivat kiertyä kiehtovaksi.

 

Lia on jokivarressa asuva ja siellä työkseen retkeilevä nainen, joka on työskennellyt vuosikausia ulkomailla. Kuten kaikki muutkin, hän seuraa huolestuneesti maailman tilaa, joka alkaa enteillä suurta tuhoa. Ympäristö alkaa tuhoutua kosmisten mullistusten seurauksena, mutta yhteiskunnassa on osattu varautua pahimman varalle jo vuosikymmentenkin ajan. Valitettavasti turvapaikka on luvassa vain harvoille ja valituille: niille, joilla on supergeenit, tai niille, joilla on varaa maksaa paikastaan. Vailla lopullista suunnitelmaa Lia ja hänen tielleen osuneet viisi eri-ikäistä lasta lähtevät matkaan kohti jonkinlaista turvapaikkaa.

 

Verrosen kirjoittama kuva maailmasta on kauhistuttava, mutta toisaalta kun pohtii niitä signaaleja, joita luonnonvarojen tuhlaamisesta ja saastumisesta tulee, niin eipä Verrosen dystopia niin kauhean epätodennäköiseltäkään enää tunnu. Jostain syystä kuitenkin nautin tällaisen itselleni hyvin epätyypillisen teoksen kuuntelemisesta. Etenkin kuvaus pyrkimyksistä pelastua tuholta oli kiinnostavaa ja kiehtovaa, mielikuvitusta ruokkivaa.

 

Olennaista tässä kirjassa mielestäni ei ole dystopian kauhistuttava vaikutus, vaan se toiveikkuus ja inhimillisyys, jota henkilöhahmoissa esiintyi. Suurenkin tuhon hetkellä tai oikeastaan juuri siksi ihmiset ripustautuvat pieneenkin toivonkipinään. Toisaalta suuren tuhon ja epätoivon hetkellä ihmisistä tulee esiin myös raadollisempi puoli, joka saa toimimaan omaa etua ajatellen. Ihmiskuvauskin on tässä teoksessa mielestäni onnistunutta. 

 

Oikeastaan voin hiukkaakaan liioittelematta sanoa, että tässä kirjassa on jokainen asia kunnossa: teksti on sujuvaa, miljöö kiehtova, henkilöhahmot ja ihmiskuvaus onnistunutta ja juoni kiinnostava. Siitä syystä pystyn helposti suosittelemaan tätä kirjaa muillekin - myös niille, jotka eivät dystopioita yleensä lue. Verrosen tuotantoon voisin  mieluusti tutustua myöhemmin lisääkin.

Kätkössä rastaanmuna

Sesse Koivisto: Kätkössä rastaanmuna

276 s., Weilin+Göös 1988

Alma-Reetan elämä, osa 1

kansi: Leena Airikkala

Hieman reilu pari viikkoa sitten maakuntalehti Ilkassa oli juttua Jalasjärvellä sijaitsevasta Vuohiluoman pappilasta, joka on nykyään Juustoportin omistuksessa ja toimii juhlapaikkana. Samassa jutussa kerrottiin, että Sesse Koiviston romaanit Kätkössä rastaanmuna ja Viivy vielä leppälintu sijoittuvat kuvitteelliseen pappilaan, jonka esikuvana on juurikin tämä kyseinen Vuohiluoman pappila. Valitettavasti lehtijuttu ei ole ulottuvissani juuri nyt, mutta muistaakseni siinä kerrottiin, että Sesse Koivisto on jotain sukua Jalasjärvellä kirkkoherrana olleelle Nikolai Blomille. Vuohiluoman miljöö on siis Koivistolle tuttu ja kirjan rovasti Hannes Lundin esikuvana olisi Nikolai Blom. Tarkistan lähipäivinä mitä lehdessä kerrottiin ja tarkennan kommenttikenttään.

Kätkössä rastaanmuna sijoittuu vuosiin 1938-1939. Tarinan päähenkilö on 8-vuotias vilkas ja alati hankaluuksiin joutuva Alma-Reetta eli Retu, joka on rovasti Lundin tyttärentytär. Kesäisin ja joulun aikaan koko suku kokoontuu Lumiluoman pappilaan Etelä-Pohjanmaalle viettämään lomiaan ja sukuloimaan. Retu joutuu useasti ankarien ja kieltämättä myös epäreilujen ja kohtuuttomien moitteiden kohteeksi, vaikka etenkin pappilan Iita-piika on Retulle ilkeä. Pappa Hannes Lund, jäyhä ja uskossaan vahva rovasti, on suvun keskushenkilö ja Retulle rakas. Hannes on leskimies, sillä myös hänen toinen vaimonsa kuoli lastensa ollessa vielä pieniä. Retun Oili-äiti ja pappilassa asuva Sanelma-täti kilvoittelevat pappilan emännyydestä. Mukana kuvioissa ovat myös enot Kaarlo, Jalmar, Mikael ja Kristian, joista kaksi jälkimmäistä tuntuvat ymmärtävän vallatonta Retua paremmin kuin muut. Iloa keskiin tuo myös pappilan vuokratalon lapset.

Kätkössä rastaanmuna on teos, jota voisi luonnehtia monella tavalla. Toisaalta se on kevyehkö, ehkä jopa viihteellinen romaani. Samalla se on ihmissuhderomaani, joka kuvaa pappilan perheen kovin kireitä ja mutkikkaitakin keskinäisiä suhteita. Teoksessa on uskonto ja uskokin niin vahvasti läsnä paitsi miljöön myös henkilöhahmojen kautta, että sen voisi toisaalta miltei sijoittaa uskonnollisten kirjojen genreen. Sotakin koskettaa myös pappilan väkeä, mikä tuo uskonnolliselle pohdinnalle oman kulmansa. Kirja on sekoitus kaikkea edellä kuvattua. Se on kiinnostava tarina ja miljöö todellisen esikuvan kautta vielä kiinnostavampi. Henkilöhahmoissa sen sijaan on paljon sellaista, mistä en pitänyt. Retun kohtelu oli ikävää, Sanelma ja Iita ilkeämielisiä ja välillä jopa vanhuutensa päiviin ehtinyt Hannes näyttäytyi ikävässä valossa, vaikka muuten hän tuntuikin avomieliseltä ja viisaalta.

Kävin kuvaamassa kirjan Lumiluoman esikuvan miljöössä, Vuohiluoman pappilalla. Tuohon pappilaan liittyy monenlaisia tarinoita, kummitusjuttujakin olen kuullut siihen liitettävän. Ehkä sattumalta tai niistä ammentaen myös Sesse Koivisto on tarttunut kummitteluhuhuihin. Teosta lukiessa olikin kiinnostavaa ajatella mikä kaikki voisi olla ammennettu todellisista tapahtumista, kun kerran miljöölläkin on esikuvansa. Siinä minulle suurimmaksi osaksi piileekin tämän teoksen viehätys, sillä kirjallisilta ansioiltaan se ei mielestäni ole kovinkaan erityinen. Teksti on kyllä pääosin sujuvaa, mutta paikoin itse tarinan eteneminen on hieman kömpelöä. Pidin tästä kirjasta kuitenkin siinä määrin, että ajattelin jossain vaiheessa lukea myös sen jatko-osan.

Vetää kaikista ovista

Eeva Joenpelto: Vetää kaikista ovista

äänikirja kolmessa osassa:

1/3 kesto 6 h 29 min.,

2/3 kesto 6 h 50 min., 

3/3 kesto 6 h 40 min.

lukija: Liisamaija Laaksonen

WSOY äänikirjat 2011-2012

alkup. 1974

 

Lukupiirimme kokoontuu tulevana maanantaina keskustelemaan Eeva Joenpellon teoksesta Vetää kaikista ovista. Joenpeltoa toivottiin aiheeksi ja päädyin valitsemaan teoksista yhteisesti luettavaksi Lohja-sarjan avausosan, koska sitä on kehuttu niin paljon. Toki hyvää kerrotaan myös sarjaan kuulumattomista teoksista, kuten Elämän rouva, rouva Glad ja Tuomari Müller, hieno mies. Valinta osui oikeaan sikäli, että ainakin minä pidin tästä ja koen, että tästä löytää keskusteltavaa. Aluksi teos tosin lähti hieman hitaasti liikkeelle, joten saa nähdä onko kuinka moni jättänyt teoksen kesken.

 

Vetää kaikista ovista sijoittuu 1920-luvun Lohjalle, vaikka tapahtumapaikkaa ei suoraan sanotakaan. Sisällissota on jakanut kansan kahtia. Teoksen keskushenkilöinä nähdään kauppias Hännisen perhe, johon kuuluu muualta paikkakunnalle vakiintunut Hänninen itse, tämän paikkakuntalainen vaimo Salme sekä aikuisuuden kynnyksellä olevat tyttäret Inkeri ja Anja. Lisäksi keskeisiksi hahmoiksi muodostuvat Salmen serkku, punaleski Grönrooska, ja tämän poika, hädintuskin vankileiriltä selvinnyt Vieno. Myös Inkeriä liehittelevä kiertelevä kauppamies Matti Reima, Anjan kanssa seurusteleva suojeluskuntalainen Lauri Julin ja varakas isä-Julin ovat keskushahmoja.

 

Mielestäni Kirsi kirjoittaa Kirsin kirjanurkassa hyvin, kun hän sanoo, että teosta on "turha lukea kovin juonipainotteisesti, vaikka juoniakin siinä on. Kyse on paljon enemmästä. Joenpelto kuvaa tässä sarjassa muutaman uusmaalaisen pikkukaupunkilaisperheen kautta suomalaisuuden historian kipupisteitä". Mielestäni tuo toteamus kiteyttää teoksen hyvin. Vaikka teos käsittää parin vuoden ajanjakson ja teoksessa tietysti on juonenkulkuakin, on teos enemmänkin tunnelmien ja henkilöhahmojen varaan rakentuva.

 

Sisällissodan kipupisteet tulevat tässä hyvin esiin lapsuudenaikaisten ystävysten, Salmen ja Tilda Grönroosin kautta. Eri puolille jääneiden ystävysten väliin on kasvanut juopa, ja samanlainen jakaa koko paikkakuntaa. Julinien ja paikkakunnan kermaan pyrkivän Hännisen suojeluskuntalaisuus, heidän kokemansa aatteen oikeamielisyys sävähdyttää. Hännisen Anjasta näyttää kuitenkin kasvavan nainen, joka ymmärtää toistakin puolta. Ajankuva on kauttaaltaan mielestäni oikein onnistunutta ajan aatteineen ja ilmiöineen. Koneellistuva Suomi, kieltolaki, edistykselliset kodinkoneet ja muoti pääsevät teoksessa esiin etenkin Inkerin ja Matti Reiman kautta.

 

Tavallisesti käy niin, että jonkin sarjan avausosan luettuaan haluaa lukea koko sarjan. Sellaisiin tuumiin minäkin jäin tämän sarjan kohdalla. Vetää kaikista ovista on vakuuttava avaus ja henkilöhahmojen tulevat vaiheet jäi kiinnostamaan, vaikka en voi sanottavammin pitäneeni heistä yhdestäkään. Heissä on kuitenkin kiinnostavia kulmia, kuten esimerkiksi Anjan taipumus auttamispyrkimyksillään aiheuttaa lähinnä ongelmia. Palaan sarjan pariin varmasti jossain vaiheessa, vaikka vielä en tiedä milloin.

Tammikuun luetut

Tammikuu meni vikkelästi ja ennen kaikkea kirjallisissa tunnelmissa. Koin oikean lukuinnostuksen kipinän, joka tosin tuntuu nuutuneen klassikkohaastetta varten työläästi luetun Fanny Hillin myötä. Vaan jospa se tästä. Olen viettänyt nyt pitkää viikonloppua, sillä olin jo perjantain vapaalla. Viikonloppuna olen katsonut Hovimäkeä pitkästä aikaa ja neulonut monenlaisia juttuja, joitakin valmiiksikin asti. Tämän päivän lumimyräkkä onkin antanut mitä oivallisimmin hyvän syyn istuskella sohvalla kudin kädessä.

Koen, että tammikuun lukuinnostukseen on vaikuttanut instagram kirjakuvineen sekä kiinnostavat lukuhaasteet, joihin olen ryhtynyt. Erityisesti Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaaste on vienyt mennessään ja olen saavuttanut siinä jo neljä maata: Suomen, Ruotsin, Iso-Britannian ja Yhdysvallat. Tammikuun kirjoja leimaakin olennaisesti se, että olen lukenut paljon sellaista, mitä en tavallisesti lue. Tammikuun listalta löytyykin paitsi käännöskirjallisuutta myös jännitystä ja dekkareita. Yhteensä luin ja kuuntelin peräti 9 kirjaa, mihin olen enemmän kuin tyytyväinen. Toisaalta kyllä kirjoista noin puolet ei juurikaan puhutelleet minua.

Teemu Keskisarja: Saapasnahkatorni - Aleksis Kiven elämänkertomus

Sarah Crossan: Yksi

Jyri Paretskoi: Nimetön

Marie Bengts: Murha maalaisidyllissä

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Salla Simukka: Sytytä valot! & Sammuta valot!

Jessica Fellowes: Mitfordin murhat

Riku Kauhanen: Väärin haudattu sotamies

John Cleland: Fanny Hill - Ilotytön muistelmat 

Näin ihanan värinen taivas oli yhtenä päivänä töistä tullessa!

Tammikuu oli kiva kuukausi. Opiskelut tosin ovat edenneet aika hitaasti, mutta eiköhän se tästä taas. Olen kuitenkin nyt alkuvuonna oppinut uusia asioita ihan ilman opiskeluakin. Olen esimerkiksi oppinut pitämään vauvaa sylissä ja vaihtamaan hänet toiselta kädeltä toiselle! Pieni tyttönen asettaa kummitätinsä uusien haasteiden äärelle. :-D Kaikkia taitoja ei opita koulun penkillä. :)

Helmikuulle en ole tehnyt ihmeempiä suunnitelmia lukemisen tai muunkaan suhteen. Mennään eteenpäin samalla tavalla kevyen letkeästi kuin tammikuussakin, niin hyvin näyttää menevän. Nojatuolimatkailuhaastetta olen kyllä kuitenkin kieltämättä hieman miettinyt, että mitä lukisin siihen seuraavaksi. En tosin välttämättä lue mahdollisia vaihtoehtoja helmikuussa tai välttämättä koskaan. Katsotaan miten saadaan lukeminen käyntiin, nyt en ole Fanny Hillin jälkeen kuin vähän raottanut jotain kirjaa. Toivottavasti into palaa pian.