Kätkössä rastaanmuna

Sesse Koivisto: Kätkössä rastaanmuna

276 s., Weilin+Göös 1988

Alma-Reetan elämä, osa 1

kansi: Leena Airikkala

Hieman reilu pari viikkoa sitten maakuntalehti Ilkassa oli juttua Jalasjärvellä sijaitsevasta Vuohiluoman pappilasta, joka on nykyään Juustoportin omistuksessa ja toimii juhlapaikkana. Samassa jutussa kerrottiin, että Sesse Koiviston romaanit Kätkössä rastaanmuna ja Viivy vielä leppälintu sijoittuvat kuvitteelliseen pappilaan, jonka esikuvana on juurikin tämä kyseinen Vuohiluoman pappila. Valitettavasti lehtijuttu ei ole ulottuvissani juuri nyt, mutta muistaakseni siinä kerrottiin, että Sesse Koivisto on jotain sukua Jalasjärvellä kirkkoherrana olleelle Nikolai Blomille. Vuohiluoman miljöö on siis Koivistolle tuttu ja kirjan rovasti Hannes Lundin esikuvana olisi Nikolai Blom. Tarkistan lähipäivinä mitä lehdessä kerrottiin ja tarkennan kommenttikenttään.

Kätkössä rastaanmuna sijoittuu vuosiin 1938-1939. Tarinan päähenkilö on 8-vuotias vilkas ja alati hankaluuksiin joutuva Alma-Reetta eli Retu, joka on rovasti Lundin tyttärentytär. Kesäisin ja joulun aikaan koko suku kokoontuu Lumiluoman pappilaan Etelä-Pohjanmaalle viettämään lomiaan ja sukuloimaan. Retu joutuu useasti ankarien ja kieltämättä myös epäreilujen ja kohtuuttomien moitteiden kohteeksi, vaikka etenkin pappilan Iita-piika on Retulle ilkeä. Pappa Hannes Lund, jäyhä ja uskossaan vahva rovasti, on suvun keskushenkilö ja Retulle rakas. Hannes on leskimies, sillä myös hänen toinen vaimonsa kuoli lastensa ollessa vielä pieniä. Retun Oili-äiti ja pappilassa asuva Sanelma-täti kilvoittelevat pappilan emännyydestä. Mukana kuvioissa ovat myös enot Kaarlo, Jalmar, Mikael ja Kristian, joista kaksi jälkimmäistä tuntuvat ymmärtävän vallatonta Retua paremmin kuin muut. Iloa keskiin tuo myös pappilan vuokratalon lapset.

Kätkössä rastaanmuna on teos, jota voisi luonnehtia monella tavalla. Toisaalta se on kevyehkö, ehkä jopa viihteellinen romaani. Samalla se on ihmissuhderomaani, joka kuvaa pappilan perheen kovin kireitä ja mutkikkaitakin keskinäisiä suhteita. Teoksessa on uskonto ja uskokin niin vahvasti läsnä paitsi miljöön myös henkilöhahmojen kautta, että sen voisi toisaalta miltei sijoittaa uskonnollisten kirjojen genreen. Sotakin koskettaa myös pappilan väkeä, mikä tuo uskonnolliselle pohdinnalle oman kulmansa. Kirja on sekoitus kaikkea edellä kuvattua. Se on kiinnostava tarina ja miljöö todellisen esikuvan kautta vielä kiinnostavampi. Henkilöhahmoissa sen sijaan on paljon sellaista, mistä en pitänyt. Retun kohtelu oli ikävää, Sanelma ja Iita ilkeämielisiä ja välillä jopa vanhuutensa päiviin ehtinyt Hannes näyttäytyi ikävässä valossa, vaikka muuten hän tuntuikin avomieliseltä ja viisaalta.

Kävin kuvaamassa kirjan Lumiluoman esikuvan miljöössä, Vuohiluoman pappilalla. Tuohon pappilaan liittyy monenlaisia tarinoita, kummitusjuttujakin olen kuullut siihen liitettävän. Ehkä sattumalta tai niistä ammentaen myös Sesse Koivisto on tarttunut kummitteluhuhuihin. Teosta lukiessa olikin kiinnostavaa ajatella mikä kaikki voisi olla ammennettu todellisista tapahtumista, kun kerran miljöölläkin on esikuvansa. Siinä minulle suurimmaksi osaksi piileekin tämän teoksen viehätys, sillä kirjallisilta ansioiltaan se ei mielestäni ole kovinkaan erityinen. Teksti on kyllä pääosin sujuvaa, mutta paikoin itse tarinan eteneminen on hieman kömpelöä. Pidin tästä kirjasta kuitenkin siinä määrin, että ajattelin jossain vaiheessa lukea myös sen jatko-osan.