Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Taylor Jenkins Reid: Evelyn Hugon seitsemän aviomiestä

Gummerus 2023

alkup. The Seven Husbands of Evelyn Hugo, 2017

suom. Inka Parpola

äänikirjan lukija: Rosanna Kemppi

Muutama kuukausi sitten tuntui, että kirjagramissa ruudulle pomppasi tämän tästä ja taas Taylor Jenkins Reidin romaani The Seven Husbands of Evelyn Hugo, jonka suomennosta vielä siinä kohtaa odoteltiin. Kirjasta noussut hype samoin kuin sen kansi jäivät mieleen, joten laitoin sen mielessäni ehkä-listalle. Kirjan kuunneltuani on pakko sanoa, että en oikein tiedä miksi tätä kirjaa on niin hehkutettu.

Aikakauslehden toimittaja Monique Grant saa työnsä kautta mielenkiintoisen yhteydenoton Hollywoodin ikoniselta näyttelijättäreltä Evelyn Hugolta. Hugo on varjellut yksityisyyttään tarkasti, vaikka hänen edesottamuksiaan onkin vuosikymmenten aikana revitelty mediassa skandaalinkäryisinkin otsikoin. Hän ei ole kuitenkaan koskaan kertonut omaa versiotaan tarinastaan, mutta nyt hän haluaa paljastaa koko tarinan Moniquelle. Vaikka se tuntuu Moniquesta oudolta muutokselta, hän tarttuu haasteeseen. Häntä itseäänkin kiinnostaa kuulla vastaus ihmisten mieliä askarruttaneeseen kysymykseen siitä, kuka Hugon seitsemästä aviomiehestä on ollut hänen suuri rakkautensa.

Juoni etenee loogisesti aviomies aviomieheltä kohti nykyhetkeä. Minua jäi erityisesti mietityttämään se, miten erilainen tarina Evelyn Hugolla oli kerrottavanaan kuin mitä skandaaliuutiset olivat vuosikymmeniä spekuloineet ja todeksikin julistaneet. Hugosta piirtyy esiin kuva naisesta, joka kunnianhimonsa johdattamana ja joskus itseään ja rakkaimpiaan suojellakseen teki mitä kulloinkin tarvitsi. Hän antoi lehtien kirjoittaa eikä kertaakaan korjannut mitään. Hänen oma tarinansa antaa selityksen sillekin. Jollakin tavalla Evelyn Hugo toi mieleeni Marilyn Monroen. Kaikkihan hänen tarinansa tuntevat, mutta onk ose silti hänen tarinansa?

Kyllä tämän kirjan ihan sujuvasti kuunteli, mutta ei tämä mielestäni ole mitenkään erityisen loistava kirja. Ajatuksia herättävä, aika traaginenkin tarina Evelynillä on kerrottavanaan. Syy siihen, miksi hän haluaa kertoa tarinansa nimen omaan Moniquelle, ei ainakaan hälvennä hänen valintojensa traagisia puolia.

 

Kirjahyllyn salaisuus

Frida Skybäck: Kirjahyllyn salaisuus

293 s., WSOY 2023

alkup. Bokskåpets hemlighet, 2020

suom. Annamari Typpö

Kirjahyllyn salaisuus on niin sanottu herätelaina, jollaisia enää nykyään harvoin teen. Lukemiseni on toisinaan hieman liiankin varauspainotteista ja löytämisen ilo lähinnä kaukainen muisto, mutta tässä kirjassa oli niin kaunis kansi ja ihan kiinnostavan oloinen juoni, joten pakkohan se oli palautuskärrystä napata lainalle.

Kahdessa aikatasossa liikkuva juoni kertoo uraa luovasta kiireisestä Rebeckasta ja hänen isoäidistään Annasta, jonka luokse tyttärentytär kiireistään huolimatta säntää, kun kuulee Annan joutuneen sairaalaan. Isoäidin talolle saapuessaan hän toteaa, että tämä on tainnut olla paljon huonommassa kunnossa kuin Rebecka on oivaltanutkaan. Talo kaipaa kunnostusta ja perusteellista siivousta, ja siivotessaan Rebecka tulee löytäneeksi laatikon, jonka sisältö herättää hänen uteliaisuutensa.

Annan vaiheiden kautta liikutaan 1940-luvulle, jolloin Eurooppa eli mullistuksen vuosiaan. Myös Annan elämää koskettaa juutalaisten pakolaisten salakuljetukset Ruotsin puolelle turvaan. Politiikka sanelee paljon kaikilla elämänaloilla, ei pelkästään yhteiskunnallisesti. Kun hyvän perheen tytär kohtaa italialaistaustaisen maahanmuuttajanuorukaisen, alkaa hän kyseenalaistaa hänelle syötetyt aatteet ja vanhempiensa periaatteet. Kirjahyllyn salaisuudessa voisi olla aineksia oikeasti aika mielenkiintoiseen sukutarinaan, mutta loppujen lopuksi kokonaisuus on aika viihteellinen ja kevyt.

Minä sinänsä pidin tästä kirjasta, sillä juoni on ihan sujuva ja hahmot helposti lähestyttäviä. Rebeckan hahmoa tosin hieman vierastin, sillä hän tuntuu olevan vähän liiankin näpsäkkä ja kätevä kaikessa mihin ryhtyy. Asiat tuntuvat sujuvan epärealistisen helposti ja vastoinkäymiset ohitetaan vauhdilla, mikä mahdollistaa sen, että juoni todella etenee rivakasti ja isojakin päätöksiä tarinan edetessä nähdään. Odotin tältä kirjalta hieman jotain vakavampaa ja koskettavampaa otetta, joten jos olisin oivaltanut tarttuvani viihteelliseen romaaniin, ehkä lukukokemuskin olisi ollut hieman erilainen.

Vihreän kullan maa -trilogia

Enni Mustonen: Mäntykosken Anna, Johannes ja Helena & Mäntyniemen miniä

Otava 2022, alkuperäiset 1987 ja 1988

lukijoina Fanni Noroila, Sanna Majuri ja Pinja Flink

 

Kuuntelin kesän korvalla Enni Mustosen Vihreän kullan maa -trilogian kokonaisuudessaan. En odottanut tältä suuria, sillä olen nähnyt televisiosarjan, joka kuvaa tapahtumia kirjojen jälkeisessä ajassa. Mielestäni se ei ollut hyvä, pikemminkin epäuskottava ja turhan dramaattinen. Vähän samoja vinkeitä on näissä kirjoissakin. Näistä ensimmäinen eli Mäntykosken Anna on vielä aivan mukavaa historiallista viihdettä, kevyttä ja mukaansatempaavaa, mutta trilogia vain heikkenee loppua kohden.

Enni Mustonen on yksi suosikkikirjailijoistani ja hänen vanhemmastakin tuotannostaan löytyy hyviä viihdekirjoja. Hän tietää historian faktat ja osaa puhaltaa menneet ajat eloon, joten siksi ihan perustellusti häneltä voisi odottaa enemmänkin. Tämän trilogian suurin ongelma on se, että liian paljon tapahtumia on umpattu liian tiiviiksi ja nopeasti juoksevaksi paketiksi. Mihinkään ei oikein ehditä pysähtyä ja tunteet eivät juurikaan välity, vaikka hahmot kokevat koviakin iskuja. Jos Mustonen olisi malttanut pysähtyä hieman pidemmäksi aikaa hahmojen suurten käänteiden äärelle, lopputulos olisi taatusti ollut paljon parempi.

Nyt varmaan herää kysymys, että miksi ihmeessä edes kuuntelin tämän loppuun, jos kerran en keksi mitään hyvää sanottavaa. Pidin kuitenkin tämän kirjan henkilöhahmojen kirjosta ja miljööstä. Kartanomiljööt vetoavat minuun herkästi, ja niin oli tämänkin kirjan kohdalla. Sukutarinat kiinnostavat myös. Halusin tietää miten trilogia päättyy, vaikka aiemmin katsomani televisiosarja antoikin sen päättelemiseen hyvät lähtökohdat.

Suomaa

Maria Turtschaninoff: Suomaa

Tammen äänikirja 2022

alkup. Arvejord

suom. Sirkka-Liisa Sjöblom

lukija: Mirjami Heikkinen

Maria Turtschaninoff on vakuuttanut minut tarinankerrontataidoillaan kerta toisensa jälkeen eikä Suomaa ole siihen poikkeus. Tämä kirja oli minulla alunperin lainassa viime vuonna, mutta en ehtinyt sitä silloin lukemaan. Nyt kuuntelin sen äänikirjana.

Suomaa kertoo Nevabackan tilan tarinaa 1600-luvulta alkaen. Alunperin tila raivattiin metsään, suon laitaan sotamies Mattsin asuinsijaksi. Siitä pitäen tilalla on eletty rinta rinnan luonnon kanssa. Luontoa on kunnioitettu, sitä on pelätty, sitä on yritetty uhmatakin, mutta silloin se on näyttänyt ihmiselle paikkansa. Nevabackassa tuttuja ovat niin loputon työ kuin ympäröivän maailman kauneuskin.

Suomaata voi luonnehtia episodiromaaniksi, sillä kerronta etenee osioittain sukupolvesta toiseen. Jokainen sukupolvi on kokenut niin omat kolhunsa ja kipunsa kuin onnenhetkensäkin. Episodimaisuus asettaa omat haasteensa ainakin äänikirjan kuuntelijalle, sillä etenkin ensialkuun oli haastavaa mieltää missä ajassa ja millaisessa maailmassa liikutaan. Vähitellen 1800-luvun aikana alkoi olla helpompi liittää nevabackalaiset historian vaiheisiin.

Pidän sukuromaaneista ja sukupolvien mittaisista tarinoista jo ihan asiana ylipäätään. Suomaa ei ole siihen poikkeus. Tässä pidin erityisesti eläväisestä luontosuhteesta sekä maagisesta realismista, joka Nevabackaan liittyy. Jotkin sukupolvet ovat osanneet kunnioittaa luonnonhenkiä toisia paremmin, mikä on heijastunut koko tilan elämään. Luonto ottaa omansa takaisin, jos sitä ei osata kunnioitta.

Myrskylasi

Anna-Kaisa Linna-Aho: Myrskylasi

8h 33min., Otava 2023

lukija: Maria Jyrkäs

kansi: Piia Aho

Luin muutama vuosi sitten Anna-Kaisa Linna-Ahon esikoisromaanin Paperijoutsen, joka oli minulle silloin vuoden parhaita kirjoja. Siinä on muuten hyvin mieleenpainuva kansi, yksi kauneimmista mielestäni.  Nyt sille kirjalle on ilmestynyt itsenäinen jatko-osa Myrskylasi, jossa palataan Paperijoutsenen maisemiin heti sotien jälkeisessä ajassa. Keskiössä on omaa identiteettiään etsivä Ellen, joka palaa kesäksi Korpivuorelle maataloustöihin.

Sotavuodet ovat jättäneet jälkensä Korpivuorellakin vähän joka kolkkaan. Lydian mies kärsii sotatraumoistaan, Gunhildin vanhin poika ja kartanon perilliseksi aiottu Ilmari kaatui sodassa eikä nuorempi poika oikein osaa nousta veljensä varjosta. Ellen on Gunhildille kuin taivaan lahja, taitaa maataloustyöt ja on vahva ja toimelias. Ellenin on vaikea löytää paikkansa maailmassa, hän on erilaisuudessaan niin yksin. Kotiin ei ole menemistä, mutta Korpivuorella hänellä ja hänen osaamisellaan on paikkansa. Hän kelpaa kaikkien muiden paitsi Gunhildin nuoremman pojan Valden silmissä.

Ellen ja Valde ovat kumpikin jääneet loukkuun jonkin toisen varjoon. Ellen menneisyytensä, Valde veljensä. Sen voisi kuvitella yhdistävän, mutta tilanne on pikemminkin päinvastoin. Linna-Aho kuvaa mielestäni kauniisti ihmisiä haavoineen, ja aivan erityisesti Ellenin ulkopuolisuuden tunne on kuvattu hienovireisesti ja koskettavasti. Myös sivujuonteena kulkeva Lydian ja Sashan tilanne on sellainen, että saa pohtimaan sodan haavoja uudella tavalla. Miksei mielensä haavoittaneille myönnetty samalla tavalla sotainvaliditeettia kuin ruumiiseen haavoittuneille, jos hekään eivät kerran työhön enää pystyneet?

Olen odottanut Linna-Aholta uutta kirjaa jo Paperijoutsenesta lähtien ja kyllä tämä odotukset lunastaa. Myrskylasi on mahdollista lukea itsenäisenä kirjana, mutta itse suosittelen kuitenkin lukemaan Paperijoutsenen ensin. Toivottavasti tämä saa myös jatkoa jossain vaiheessa, sillä minä ainakin haluaisin tietää minne Ellen ja Valde tahoillaan päätyvät.

Hyvää iltaa

Milla von Plato: Hyvää iltaa

240 s., WSOY 2023

kansi: Martti Ruokonen

Bongasin töissä kirjoja hyllyttäessä Milla von Platon kirjan Hyvää iltaa, joka herätti huomioni ensin kannellaan ja sitten takakannellaan. Hyvää iltaa kertoo 1990-luvun lamavuosista ja niiden kauaskantoisista vaikutuksista, ihmissuhteista ja nyky-yhteiskunnasta.

Maija on lapsuus- ja nuoruusvuosiaan lama-aikana viettänyt kätilö, joka on jäänyt määräaikaisten työsuhteiden loukkuun. Lapsuudenperheen taloudellisen tilanteen mullistuminen lamavuosina iskosti häneen ajatuksen, että mitään ei kannata omistaa, koska silloin on jotain mitä menettää. Elämä rullaa tasaista rataansa työvuorojen välillä, mutta poikkeuksen arkeen tuo muistisairauden verhoon yhä tiukemmin jäävä iäkäs Aili, joka oli Maijalle lapsena jonkinlainen turvahahmo. Sittemmin Maijasta on tullut Ailin turva, ihminen jolle soittaa muun maailman yhtäkkiä hämmentäessä liikaa.

Pidin tästä kirjasta todella paljon ja tämän myötä minua myös jonkin aikaa vaivannut lukujuminpoikanen antoi periksi. Teksti on helppoa ja sujuvaa, sen virtaan on helppo solahtaa. Nautin erityisesti myös aivan tavallisen arkielämän kuvauksesta nykyajassa tai lähimenneisyydessä, sillä olen viime aikoina kuunnellut jännitystä, historiaa ja maagisen realismin elementtejä sisältävää kirjallisuutta. Arkielämän kuvaus tuntui sen jälkeen todella kotoisalta.

Pimeän risteys

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Maria Kallio, osa 16

10 h 13 min., Tammi 2023

lukija: Krista Putkonen-Örn

Uusin Maria Kallio takana ja täytyy sanoa, että loppui sellaiseen kohtaan, että lisää tarttis saada ja pian! Tässä kirjassa komisario Kallio elää monella tavalla muutoksen aikaa, sillä hänen johtamansa lanu-jaoksen määräraha on loppumassa ja sen myötä tuttu tiimi tulee hajoamaan, aviomies Antti haaveilee pestistä ulkomailla ja lapsetkin ovat jo kumpikin lentäneet pesästä. Ilmassa on muutoksen haikeutta, mutta toisaalta käsillä oleva henkirikostutkinta pitää Marian kiireisenä.

Espoossa jyllää nuorisojengi, joka ryöstää merkkivaatteita ja koruja suoraan omistajiensa päältä. Jengiläiset ihannoivat rikollista elämäntapaa, mikä näyttää lopulta johtaneen siihen, että yksi jäsenistä surmaa toisen. Kallion tiimi tutkii tapausta, joka onkin lopulta monisyisempi kuin aluksi näyttää.

Samaan aikaan Maria saa yhteydenoton nuorelta käsipalloilijalta, joka kertoo joukkueen sisäisestä seksuaalisesta ahdistelusta. Joukkueen valmentaja on ohittanut naistenväliset ahdistelusyytökset kiusaantuneena eikä Marian pomokaan pidä tapausta välttämättä tutkinnan arvoisena, mutta hän päättää silti toisin. Seksuaalista ahdistelua ei saa sivuuttaa, vaikka se vaarantaisi tulevaisuuden Espoon poliisissa.

Uusin Maria Kallio on yhtä mukaansatempaavaa kuunneltavaa kuin aiemmatkin. Vuosi vuodelta olen alkanut pitää Mariasta enemmän, sillä jotenkin katson hänen periksiantamattomuuttaan nykyään ihan toisin kuin ennen. Sain muuten kuulla, että tässä kirjassa on yhtymäkohta Lehtolaisen nuortenkirjaan Vihreän lohikäärmeen risteys. En ole itse sitä vielä lukenut enkä varmaan aikoisikaan lukea, jos en olisi tuosta kuullut. Tuollaiset teosten väliset yhteydet ovat aina jotenkin ilahduttavia löytöjä.

Anna ystävämme

L.M. Montgomery: Anna ystävämme

Anna, osa 2

10 h 51 min., Saga Egmont 2019

alkup. Anne of Avonlea, 1909

suom. Hilja Walldén

lukija: Maija Rissanen

Matkani Anna-sarjan parissa jatkuu, sillä kuuntelin vastikään sarjan toisen osan. Annasta on tullut nuori opettajaneiti, jonka on tarkoitus myöhemmin jatkaa omia opintojaan. Työnteon ohella hän ehtii perustaa paikallisyhdistyksen ympäristön kohentamiseksi, tarjota apuaan ja seuraansa monille naapureilleen ja kyläläisilleen sekä auttaa Marillaa taloon kasvatiksi tulleiden kaksosten kanssa.

Anna tuntuu olevan edelleen sama ihanteita täynnä oleva haaveksija, vaikka etenkin työ opettajana on hänelle kasvun paikka. Tietty lapsellisuus näkyy kuitenkin edelleen siinä, miten hän suhtautuu ystäviensä avioliittohaaveisiin ja seurustelujuttuihin, sillä Anna tuntuu kokevan ne hyvin kaukaisiksi ja tuntuu kuvittelevan ystävyyden olevan aina samanlaista ja silloisen elämäntilanteen pysyvän.

Kommelluksia Annalle toki myös sattuu jos jonkinmoisia, kuten esimerkiksi naapurin lehmän myyminen. Eii Anna pahaa tarkoita, vaikka onkin toisinaan pikainen toimissaan eikä mieti kunnolla lopputulosta. Perusluonteen ydin on kuitenkin yhtä valloittavan tunteikas ja helläsydäminen kuin mihin saamme tutustua jo ensimmäisessä osassa.

Anna ystävämme on vaivatonta kuunneltavaa. Kuuntelin tämän pääosin työmatkoilla ja puutarhatöitä tehdessä ja hyvinhän tämän parissa viihtyi. En edelleenkään voi ymmärtää, että miten olen näin kauan odotuttanut tätä sarjaa, sillä tähän mennessä olen kyllä pitänyt näistä kirjoista. On näissä nykylukijan silmin tiettyä vanhakantaisuutta, mutta joskus on vapauttavaa upota toiseen aikaan ja erilaisiin käsityksiin sen kummemmin asioita pohtimatta.

Billy Summers

Stephen King: Billy Summers

19 h 52 min., Tammi 2022

alkup. Billy Summers, 2021

suom. Ilkka Rekiaro

lukija: Toni Kamula 

En ole pitkiin aikoihin lukenut Stephen Kingin kirjoja, vaikka lukemistani olen kyllä pitänyt. Nyt kuuntelin äänikirjapalvelusta Billy Summersin ja vaikka kirja oli pitkä, viihdyin joka minuutin ajan. Kirja kertoo salamurhaaja Billy Summersista, jonka on määrä tehdä vielä viimeinen keikka ennen vetäytymistään eläkkeelle. Hänelle tullut keikka pitää sisällään piirteitä, jotka jo lähtökohtaisesti epäilyttävät, mutta ruhtinaallinen palkkio saa hänet tarttumaan tehtävään.

On mielenkiintoista kuunnella, miten salamurhaaja luo itselleen peiteidentiteetin operaatiotaan varten ja elää roolia täysillä, vaikka inhimillinen puoli hänessä pohtiikin miten väärin on harhauttaa täysin juttuun kuulumattomiakin ihmisiä. Uudet naapurit ja etenkin heidän lapsensa, kun ottavat kirjailijaksi tekeytyneen miehen avosylin vastaan. Roolinsa mukaisesti Billy myös kirjoittaa kirjaansa, joka näyttää hänestä aivan uusia puolia. Levoton lapsuus ja vuodet armeijan palveluksessa ovat jättäneet jälkensä. Hän alkaa pohtia elämäänsä aiempaa enemmän.

Kirjan kirjoittaminen kirjan sisällä oli mielestäni mielenkiintoinen sivujuonne ja kurkistus päähenkilön elämään. Ylipäätään Billy Summersista on ammatistaan huolimatta helppo pitää. Hän on jämpti, pitää sen minkä lupaa, käyttäytyy salamurhia lukuunottamatta moitteettomasti ja on sosiaalisesti taitava. Ehkä sosiaaliset taidot ovat myös hänen taakkansa, sillä hän tutustuu helposti ja jättää taakseen koko joukon pettyneitä ihmisiä, jotka luulivat hänen välittävän oikeasti. Ja välittäähän hän, mutta kuka sitä uskoo, kun vyyhti purkautuu?

King osoittaa jälleen taitavuutensa tarinankertojana. Hän osaa kirjoittaa psykologisesti tarkkanäköisiä tarinoita. Lukiessa toisinaan jopa unohtaa lukevansa jännäriä tai kauhua, kun ihmissuhdekuviot ja elämän arkiset vaiheet vievät tarinaa eteenpäin. Täytyy ottaa kuunteluun muutakin Kingin  tuotantoa, sillä tämä oli hurjan hyvä.