Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys
196 s., Karisto 2010
Meillä on kirjallisuuspiirin seuraavan aiheena nuortenkirjat, jota varten luin Kirsti Kurosen Piruettiystävyyden. Olin aluksi hyvin pettynyt saatuani tämän teoksen, sillä vetäjä laittoi kirjoja kiertoon ja pitkän pöydän ääressä vetäjää lähimpänä istuvat saivat tietysti napattua ensimmäiseksi suosikkinsa. Minun vuoroni koittaessa ei ollut kuin rippeet jäljellä, joten valitsin niistä vähiten epämiellyttävän vaihtoehdon. En uskonut balettiaiheisen ja suorituspaineita kuvaavan nuortenkirjan kolahtavan minuun, mutta yllättäen viihdyinkin tämän kirjan parissa ja luinkin koko kirjan yhdeltä istumalta.
Piruettiystävyys kertoo 14-vuotiaasta Ellistä, joka harrastaa balettia ja on kympin tyttö koulussa. Ellillä on valtavia suorituspaineita niin kotona kuin kaveripiirissä ja baletissakin, ja hän on hyvin epävarma itsestään. Elli haluaisi olla kuten paras ystävänsä Doris, itsevarma, laiha ja kaunis.
Vaikka tämä kirja oli hyvin sujuvaa luettavaa ja tykkäsin uppoutua Kurosen luomaan maailmaan, en silti voi sanoa pitäväni tätä sisällöllisesti kovinkaan loistavana taidonnäytteenä. Tietysti kirjan äärellä viihtyminen on tärkeä asia, mutta olisin toivonut tältä kirjalta hieman lisää syvyyttä ja otetta. Kuronen kuvaa kyllä hyvin Ellin perfektionistista luonnetta, mutta ratkaisee hieman liian helposti siitä syntyvät ongelmat, kuten anorektiset taipumukset ja uupumuksen. Toisaalta nopea "toipuminen" ilmentää Ellin luonteen kehittyneen ja persoonan vahvistuneen, mutta samalla vakavat aiheet jäävät pintapuolisesti käsitellyiksi.
Minua häiritsi myös se, miten Elli oli samalla kertaa hyvin aikuismainen ja vastuullinen, mutta toisaalta angstaava teini. Angstisuus tulee ilmi Ellin päiväkirjamerkinnöistä, jotka ovat jotenkin lapsellisia ja niissä tuntuu hakemalla haetun "nuorten kieltä", mikä ei oikein minun mielestäni toimi. Ellin päiväkirjamerkinnöissä on kuitenkin se hyvä puoli, että se nimenomaan tuo hahmon oman äänen kuuluville ja kuvastaa sitä, miten Elli pitää julkisivua yllä.
Tämä kirja vaikutti aiheiltaan aika rankalta, mutta olikin loppuviimein aika kevyt luettava. Toisaalta se oli minulle helpotus, sillä minua ei olisi huvittanut nyt mitään kovin rankkaa lukeakaan. Samalla kertaa olin pettynyt, sillä tämä kirja ei vastannut sitä, mitä takakansi lupailee. Sujuvaa nuortenkirjallisuutta kumminkin, voi olla että Ellin ikätoverit kokevat tämän kirjan täysin eri tavalla kuin minä.
♠♠♠
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.