Mielensäpahoittaja

Kyrö, Tuomas: Mielensäpahoittaja

130 s., WSOY 2010, 6. p.

Vihdoin minäkin pääsin Mielensäpahoittajan pariin, vaikka täytyy todeta, että huomioin koko teoksen vasta "hieman" jälkijunassa. Aikaisemmin olen lukenut Miniän, josta pidin valtavasti. Ei tämäkään teos ollut pettymys, päin vastoin, mutta silti ehkä pidin Miniästä rahtusen enemmän.

Mielensäpahoittaja kertoo 80-vuotiaasta miehestä, jolla on vahvoja mielipiteitä asioista: ja kaiken lisäksi hän on aina oikeassa. Mielensäpahoittaja todella pahoittaa mielensä kaikesta: aurinko paistaa, jouluna saa kinkun sijasta kalkkunaa ja moottoriteitäkin rakennetaan turhaan.

Vaikka mielen pahoittavat asiat on verhottu huumoriin, ovat ne suurimmaksi osaksi täyttä asiaa. Ne ihan oikeasti välillä laittoivat ajattelemaan, että totta tuokin.

Mielensäpahoittaja ei pahemmin aikaile ilmaista ajatuksiaan, mutta silti hänestä ei jää äreä kuva. Ehkä hauskinta tämän persoonassa on se, että hän ei edes ymmärrä olevansa hauska. Mutta on tuo 80-vuotias papparainen myös hieman surullinen hahmo: asuu yksin, ystävät ovat kuolleet, vaimo on hoitolaitoksessa ja lapset asuvat kaukana. Onneksi mielensäpahoittaja on keksinyt ajankulun: valittamisen.

Jos vertaan tätä teosta Miniään, minusta tässä oli hitaampi tempo. Jotenkin kerronta oli aivan aavistuksen verran kankeampaa. Tai sitten tunne johtuu siitä, että Miniässä mielensäpahoittajaa kuvataan ulkopuolisen silmin, jolloin hauskuus nousee ehkä vieläkin paremmin esiin. Kielellisesti Mielensäpahoittaja on yhtä kutkuttava kuin Miniäkin, sanavalinnat ovat hauskoja ja kerronta eloisaa.

♠♠♠♠½