Häräntappoase

Härkönen, Anna-Leena: Häräntappoase

316 s., Seven 2008, 6. p.

1. p. Otava 1984 

Anna-Leena Härkösen esikoisteos Häräntappoase on kuulunut suosikkikirjoihini jo vuosia, aina siitä lähtien kun 15-vuotiaana sen ensimmäisen kerran luin. Olen lukenut tämän kirjan useampaan otteeseen ja nähnyt siitä tehdyn tv-sarjankin monesti (ja taidankin sen lainata taas kirjastosta).

Häräntappoase kertoo Allusta, joka joutuu kesälomallaan rengiksi Torvenkylään sukulaistensa Takkisten heinäpelloille. Allu on hyvin pessimistinen kaiken maalaiselämään liittyvän suhteen, mutta hän löytääkin Torvenkylästä jotakin odottamatonta: rakkauden.

Pidän teoksesta erityisen paljon sen rikkaan ja hauskan kielen vuoksi. Härkönen on onnistunut luomaan hyvin onnistuneen minäkertojahahmon, jonka ajatuksiin on helppo upota. Minäkertoja Allun ironisuus, ivallisuus, pessimistisyys ja silti samanaikainen pehmeys ovat hykerryttävä yhdistelmä. Allun ajatukset saavat nauramaan väkisinkin. Härkönen käyttää hauskoja sanavalintoja ja kuvailee hyvin.

Ainoa asia, mistä en hirveästi teoksessa pidä on se, että loppuosa kirjasta alkaa edetä huimaa vauhtia ja tapahtumissa viipyy kummallinen lopullisuuden tuntu: samalla tavalla kuin syksyllä tajuaa kesän jääneen taakse. Loppuratkaisu ei myöskään hirveästi iske, mutta toisaalta se on uskollinen kirjan "yllättävyydelle" ja ehkä joka ironiseksi luonnehdittavalle asetelmalle: aluksi Allu ei halua maalle ja sitten ei halua sieltä enää pois.

Pystyn näkemään terävästi tapahtumien miljöön eikä se tunnu lainkaan kaukaiselta, vaikka tapahtumat sijoittuvatkin 1980-luvun alkupuolelle, jolloin minusta ei ollut tietoakaan. Mainittakoon myös, että minusta filmatisointi on sangen onnistunut ja tapahtumien puolesta hyvinkin uskollinen teokselle.

♠♠♠♠♠