Kirjabloggaajien klassikkohaaste 7: Iris rukka

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Mietin melko pitkään minkä kirjan valitsisin tällä kertaa luettavakseni, sillä mitään tiiliskiviä en jaksanut lähteä kahlaamaan ja lisäksi minulla on niin sanotusti "klassikkotausta" eli nuorempana luin paljon klassikoita ja monta tunnettua ja haasteeseenkin ilmeisen sopivaa on jo tullut luettua. Viime kesänä luin haasteeseen Anni Swanin teoksen Ollin oppivuodet ja tuumin, että Swanin kirjoja voisi lukea vielä lisääkin. Niinpä päätin valita tämän kesän haasteeseen jonkin hänen tuotannostaan, ja tällä kertaa valinta osui Iris rukkaan.

***

Anni Swan: Iris rukka

185 s., WSOY 1970, 15. p.

ilmestynyt ensikerran 1916

Iris on 12-vuotias luonnonlapsi, joka asustelee syrjäisellä Metsäpirtin tilalla yhdessä äitinsä sukulaisten Seren ja Tanelin kanssa. Iriksen äiti on kuollut ja isä kiertelee soittoniekkana pitkin maailmaa, mutta tyttärensä luona hän ei ole käynyt vuosiin. Sere ja Taneli pyrkivät kasvattamaan Iristä parhaan kykynsä mukaan, mutta lopulta Iriksen tulee aika lähteä kaupunkiin saamaan koulusivistystä. Helsingissä on vastassa eno Heinosen keskiluokkainen hienostoperhe, johon kuuluu viisi lasta ja palveluskuntaa.

Helsingissä Iris tuntee olevan kaikkea muuta kuin kotonaan. Hienostelevat serkut Elin, Ester, Elsa ja Aksel tekevät maalaismaisesti puetusta ja kömpelöstä serkustaan jatkuvasti ilkeääkin pilaa. Ainoastaan perheen nuorimmainen, Sissi, tuntuu pitävän serkustaan. Tarinassa on todellisia tuhkimotarinan piirteitä, sillä avoin ja aito Iris sulattaa joidenkin ihmisten sydämet, saa ystäviä ja saapa hän ihan oman hyväntekijänkin, joka pyrkii mahdollistamaan Iriksen unelmia. Kohtalo kuitenkin kolhii Iristä monessa kohtaa, vaikka elämä lopulta tuntuukin kääntyvän parhain päin.

Kirjaa lukiessa usein päällimmäinen tunne oli sääli puoliorpoa ja koti-ikävää potevaa Iristä kohtaan. Samalla mietitytti miten julmasti toiset lapset voivatkaan erilaista lasta kohdella. Se on teema, joka on edelleen ajankohtainen, sillä erilaisuudella päätyy usein silmätikuksi. Swanin kirja on siis tietyiltä osin melko ankea, vaikka on siinä ilon pilkahduksiakin, kun Iris tuntuu löytävän oman paikkansa yhteisössä.

Iriksen hahmossa on paljon klassisia tyttökirjan sankarittaren piirteitä, kuten reippautta ja lannistumattomuutta. Kirjassa on myös selkeästi vastakkainasteltu köyhät ja varakkaat, sivistymättömät ja sivistyneet. Jokaisesta hahmosta välittyy heti kumpaa hän edustaa, mutta kuten eräs ala-asteen opettajani joskus sanoi, todellinen sydämen sivistys on myös erittäin tärkeää. Sitä ei Iriksen kouluoppia saaneilla serkuilla tunnu olevan, mutta näennäisesti sivistymättömällä Iriksellä kyllä on. Lopussa toukasta kuoriutuukin perhonen, jolle löytyy oma paikka maailmassa ja asiat järjestyvät. Kurjuutta seuraa siis onni, mikä onkin sangen perinteinen asetelma kirjallisuudessa.