Elena

Haahtela, Joel: Elena

126 s., Otava 2003

Kun Haahtelan uusin teos Traumbach ilmestyi ja moni sitä blogeissaan kehui, en ollut aikaisemmin edes kuullut kirjailijasta. Kuka Haahtela? Positiivisista kommenteista päättelin, että ehkä minun on syytä tutustua hänen teoksiinsa. Vielä kun koulutehtävää varten piti valita listalta jokin teos, valitsin Haahtelan Elenan. 

Elena kertoo miehestä, joka kohtaa kerran nuoren naisen, jonka elämää hän alkaa seurata. Nuori nainen, Elena, täyttää hänen ajatuksensa. Mies luo mielessään Elenan kuin palapelin, kuvittelee millainen ihminen Elena on ja millasta elämää tämä elää. Ajallisesti tämä teos ilmeisesti sijoittuu jonnekin 1990-luvun alkuun, mutta paikkaan en tätä oikein osaa sijoittaa. Ehkä ei tarvitsekaan.

Juonellisesti en aluksi pitänyt teosta kovin kummoisena, mutta lopussa paljastuu käänteentekeviä asioita, jotka selittävät tapahtumien kulkua ja niiden merkitystä. Se on oikein hyvä asia, pidin siitä kovasti ja jotenkin juontakin alkoi pitää parempana kun sai siihen jotakin selitystä. Kielellisesti Haahtelan teos on omaa luokkaansa, ja onhan sanottu, että "Hienointa Haahtelan sanomisessa on taito puristaa muutamaan lauseeseen olennainen elämän olemuksesta." (Länsiväylä). Se on hyvin sanottu, tismalleen niin minäkin ajattelen nyt teoksen luettuani. Lisäksi sanavalinnat ovat mielenkiintoisella tavalla erilaisia, asiat on sanottu hieman toisin kuin yleensä.

Tiivistäen voisin tästä pienoisromaanista sanoa, että se on melko kevyt mutta samalla sisältörikas teos.

♠♠♠½