Vainola

Alasalmi, Päivi: Vainola

252 s., Gummerus 1996

Päivi Alasalmen Vainola oli ilmestymisvuonnaan Finlandia-palkintoehdokas, enkä kyllä yhtään ihmettele että miksi. Kun olin lukenut Alasalmen Metsäläiset, en pitänyt lainkaan todennäköisenä sitä, että enää palaisin hänen tuotantonsa pariin, vaan kuinkas kävikään. Olen tyytyväinen siihen, että annoin Alasalmelle toisenkin mahdollisuuden.

Vainola kertoo nuoresta Laura Auerista, joka vihitään kartanonomistaja Lauri Vainolan kanssa. Laura ei osaa kuvitellakaan millaiseksi hänen avioliittonsa kääntyy ja millainen hänen tuleva kotinsa on, sillä hän ei ole edes nähnyt tulevaa kartanoaan Vainolaa. Laura kohtaa uudessa kodissaan monia outoja asioita ja vaiettuja salaisuuksia, joista hän ryhtyy ottamaan selvää. Ja kuten teoksen takakannessa luvataan, hän todella kokee yllätyksen toisensa jälkeen.

Alasalmi on onnistunut mainiosti luomaan painostavan ja jännittävän tunnelman, joka saa lukijankin uteliaisuuden heräämään: mitä Vainolassa oikein tapahtuu? En olisi millään malttanut laskea tätä teosta käsistäni ja ensi lukemalta luin siitä miltei puolet. Hänen tekstinsä on sellaista, että tapahtumat ja paikat pystyy suorastaan näkemään, kerronta on todella elävää.

Teos etenee siten, että yksi luku käsittelee yhtä päivää. Se on mielestäni hyvin toimiva ratkaisu teoksen kannalta, sillä siten kirjailija pystyy päivä päivältä tihentämään teoksen tunnelmaa. Luvut on otsikoitu arvoituksellisesti ja houkuttelevasti, heti pitää saada syöksyä seuraavan luvun kimppuun, päästä askeleen lähemmäs arvoituksen ratkaisua.

Pidin tästä teoksesta kokonaisuutena paljonkin, mutta lopussa tunnelma jotenkin lässähti. En odottanut tämän kaltaista loppuratkaisua ja se jäi häiritsemään minua. Tapahtumat soljuivat jotenkin täysin päinvastoin kuin odotin ja jännitys katosi. Ihan lopussa tunnelma vielä kohoaa, mutta silti en pitänyt loppuratkaisusta laisinkaan. Siksi en voikaan antaa teokselle niin paljon pisteitä, kuin erilaisella lopulla olisin antanut.

♠♠♠♠