torstai 3. maaliskuuta 2016

Verenpisara ikkunalla

Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla
331 s., Otava 1998
 
Minun on jo pitkään ollut tarkoitus tutustua Enni Mustosen Koskivuori-sarjaan, mutta joka kerta kun olen aikonut ryhtyä tuumasta toimeen, on sarjan avausosan jokainen nide ollut lainalla. Nyt lopultakin osuttiin kirjan kanssa yhtä aikaa oikeaan paikkaan ja pääsin aloittamaan sarjan lukemisen. 
 
Verenpisara ikkunalla on Koskivuori-sarjan avausosa ja sijoittuu vuosiin 1917-1918. Päähenkilöinä tässä kaksiäänisessä romaanissa ovat kansakoulunopettajatar Saara Kavenius sekä torpparin tytär ja kartanon sisäpiika Vappu Koivikko. Oulusta kotoisin oleva Saara saapuu Etelä-Hämeeseen vastavalmistuneena opettajattarena saatuaan työpaikan Koskivuoren yksiopettajaisesta koulusta. Heti saavuttuaan Saara tutustuu samanikäiseen torpantyttäreen Vappuun, joka on koko ikänsä asunut samoilla seuduilla. Sosialistien agitaatio yltää Koskivuorelle saakka ja se ei voi olla vaikuttamatta nuorten naisten ystävyyteen, etenkään kun Saara asuu kartanossa ja Vappu on sosialistiagitaattorin morsian. Kun sisällissota Suomessa syttyy, joutuvat niin Saara kuin Vappukin valitsemaan kenen puolella he loppujen lopuksi ovat - puolueetonta vaihtoehtoa kun ei tunnu olevan olemassa.
 
Minun täytyy sanoa, että tykästyin tähän kirjaan todella paljon. Tiesin toki entuudestaankin, että Mustonen osaa kirjoittaa vetäviä historiallisia romaaneja, mutta en silti uskonut Koskivuori-sarjan avausosan vaikuttavan minuun erityisen voimakkaasti. Lukemisen edetessä huomasin kuitenkin useampaan otteeseen niiskuttavani nenääni ja kyynelten sumentavan näkökentän, sillä niin koskettavasti Mustonen on mielestäni kuvannut sitä hätää ja epätoivoa, jota sisällissodan syttyminen aiheutti. Huomasin myös entistä vahvemmin ajattelevani miten järjetön tuo sota olikaan ja miten järjettömästi molemmat puolet toimivat. Mielestäni Vapun kertojanääni kuvaa erityisen hyvin kaikkea sitä ristiriitaa, mikä vallitsi vaatimusten ja omien tekojen välillä - lakkoiltiin ja jätettiin peltotyöt tekemättä ja lehmät lypsämättä, kun samaan aikaan kärsittiin ruokapulaa. Kukin toimi tavallaan oman asiansa edistämiseksi ja sitä Mustonenkin kuvaa ja vieläpä sangen puolueettomasti. Kun teoksessa on kaksi eritaustaista kertojaa, päästään kuulemaan molempien puolien ääntä.
 
Vaikka Mustonen mielletäänkin usein nimen omaan viihdekirjailijaksi, tämä teos on taas omiaan osoittamaan hänen kykynsä kirjoittaa myös vakavemmista aiheista. Mustonen hallitsee myös historian, joten teoksen lukeminen oli todella mukavaa kaikista sen kuvaamista ikävistäkin tapahtumista huolimatta. En lainkaan ihmettele miksi Koskivuori-sarja tuntuu olevan alati menollaan kirjastosta, sillä sen suosio on tämän avausosan perusteella helppo ymmärtää.
 
♠♠♠♠½

2 kommenttia:

  1. En ole lukenut Mustosta, mutta ehkä voisin jossain välissä hänen teoksiaan vilkaistakin. Tämä kirja sopisi myös kirjaherbario-haasteeseeni. Verenpisara on muuten lempikukkani, ihan vain noin kuriositettina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustosen teokset ovat kyllä tutustumisen arvoisia. Tämän Koskivuori-sarjan kaikki teokset tai ainakin suurin osa ovat nimettyjä jonkin kasvin mukaan, yksi taitaa olla ainakin Ruiskukkaseppele, joten tällä sarjalla saisi herbariota mukavasti täytettyä. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.