Taikatalvi

Jansson, Tove: Taikatalvi

121 s., WSOY 2010, 27. p.

suom. Laila Järvinen

alkup. Trollvinter 1957

Nyt jatkan pienellä tauolla ollutta Muumi-urakkaani, jonka tarkoitus on siis lukea kaikki nämä Janssonin alkuperäiset Muumit. Aika hyvässä vaiheessa olen, enää kaksi lukematta. Tähän asti lukemistani Taikatalvi on mielestäni ollut ehkä jopa paras, koska tavoitin tästä kaikkista eniten sellaista "syvämietteistä filosofiaa" ja oivallusta, joka on Muumi-kirjoille ominaista.

Taikatalvi kertoo eräästä hyvin erikoisesta talvesta, jolloin Muumipeikko herää kesken unien eikä saakaan enää unta. Hän saattaa olla jopa kaikkien aikojen ensimmäinen muumi, joka viettää talven jalkeilla. Ja mitä kaikkea ihmeellistä Muumipeikko oppiikaan talvesta ja maailman muuttumisesta lumen myötä. Talvi onkin aivan toisenlaisten pikkueläinten valtakuntaa kuin kesällä ja kaikkialla on pimeää. Muumipeikko kaipaa kesää ja on yksinäinen, vaikka hänellä onkin seuranaan niin ikään talviunilta herännyt Pikku Myy ja uimahuoneella asustava Tuu-tikki näkymättömine päästäisineen.

Olen aikaisemmin nähnyt useaan otteeseen tämän kirjan pohjalta tehdyt animaatiojaksot, koska minulla oli (ja on kai vieläkin lapsuudenkodissani) vhs-kasetilla kyseiset osat. Pidin niistä kovasti silloin, ehkä juuri siksi, että muumit eivät yleensä paljon talvella esiinny. Vaikka olenkin ne jaksot nähnyt useasti, kirja herätti minut ajattelemaan asioita, joita en ollut ennemmin edes tajunnut. Esimerkiksi miten talviunilla olevat muumit pysyvät lämpimänä koko kylmän talven? Tai mistä Tuu-tikki saa vettä uimahuoneella? Entäpä sitten meren jää, jonka alla Tuu-tikki pilkkii. Miten on mahdollista, että jään alle pääsee uimatta vedessä? Kaikkiin näihin kysymyksiin saa vastauksen kirjan lukemalla (ja viimeisen ehkä pystyy ihan maalaisjärjelläkin päättelemään). Oli hauska oivaltaa, että "enpä ole tuotakaan ajatellut".

Heti kirjan alkupuolella (s. 25) kohtasin mielenkiintoisen ja pohdiskelevan huomion lumesta, joka mielestäni sopii tämän arvion loppuun nyt talven pikku hiljaa lähestyessä. Sen johdosta aloin suhtautua lumeen elementtinä eri tavalla kuin ennen.

 "Sen luulee olevan kylmää, mutta jos siitä tekee lumitalon, on talo lämmin. Sen luulee olevan valkoista, mutta toisinaan se on punertavaa ja toisinaan sinistä. Se voi olla pehmeistä pehmeintä ja se voi olla kovempaa kuin kivi. Mikään ei ole varmaa."

♠♠♠♠½