Rakas lapsi

Fredriksson, Marianne: Rakas lapsi

271 s., Otava 2002

suom. Marja Kyrö

alkup. Älskade barn 2001

Olen lukenut joskus aikaisemmin Marianne Fredrikssonin Anna, Hanna ja Johanna -teoksen, jossa jokin tihkaisi. Olen joidenkin blogiarvioihin kyseisestä kirjasta kommentoinutkin, että minua ei oikein tuo Fredriksson innosta. Siksi tartuin tähän teokseen Rakas lapsi hieman pitkin hampain, mutta yllätyin onneksi positiivisesti. Meillä on kirjallisuuspiirissä seuraavan kerran aiheena Fredrikssonin teokset, joista sitten piti valita yksi ja lukea.

Voin heti alkuun todeta, että mielestäni tämä on parempi teos kuin Anna, Hanna ja Johanna. Oikeastaan pidin tästä teoksesta hyvinkin paljon: jopa niin paljon, että voisin laittaa tämän melkein suosikkikirjojeni listalle. Miksi tämä sitten oli niinkin hyvä? No siksi.

Rakas lapsi kertoo Katarinasta, itsenäisyydestä nauttivasta "menokengästä", joka kuitenkin kaipaa rakkautta ja läheisyyttä. Yllättäen Katarina huomaakin olevansa raskaana ja haluavansa pitää lapsen. Uutisen kuultuaan lapsen isä hakkaa Katarinan sairaalakuntoon: suhde kun ei ole mitenkään syvä. Toipilaana ollessaan Katarina oivaltaa jotakin olennaista omasta lapsuudenperheestään ja äitinsä valinnoista. Takakannessa kysytään se olennainen kysymys, jota tämä kirja käsittelee: "Miksi miehet lyövät, miksi naiset antavat lyödä?".

Mielestäni ehkä parasta tässä kirjassa oli sen levollinen tyyli, rikas kieli ja jouheva eteneminen. Kieli ei ole liian runollista ja nokkelaa, pikemminkin rikkaus syntyy kerrontatyylin ja sanavalintojen yhteistyöstä. Kahmaisin tästä eilen jo 170 sivua, niin hyvin tämä kirja pitää otteessaan. Fredriksson kirjoittaa hyvin aidontuntuisesti väkivaltaa kohdanneiden naisten tuntemuksista sekä asioista väkivaltaisuuden taustalla. Samalla Fredriksson kertoo kolmen erilaisen naisen tarinaa, kuvaten yhtäaikaa sitä, miten naiset tukevat toisiaan.

Tämä teos nostaa esille mielestäni hyvin olennaisia asioita väkivaltaisuudesta ja sen taustoista ja seurauksista. Fredriksson tuo esiin nykyäänkin monien naisten vaikeneman asian, mutta hän ei retostele ja paisuttele: hän on aito. Tämä teos on myös tavallaan ja pieneltä osin muistutus siitä, miten väkivalta voi synnyttää lisää väkivaltaa ja tehdä lähtemättömät arvet monien ihmisten sieluun: myös sivustaseuraajien. Tämä on hieno ja erilainen romaani.

♠♠♠♠½