Totuus Harry Quebertin tapauksesta

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta

809 s., Tammi 2014

alkup. La vérité sur l'affaire Harry Quebert, 2012

suom. Anna-Maija Viitanen

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jonka lukeminen on kutkutellut mielessäni jo pitkään. En ole tainnut lukea yhtäkään arvostelua kirjasta, mutta silti tiedän, että teos on ollut todella pidetty ja kiitetty. Tuon tiedon perusteella olinkin jo ennen lukemista täysin vakuuttunut siitä, että tulisin pitämään tästä kirjasta. En oikein tiedä mistä tuo ennakko-odotus lopulta kumpusi, mutta siitä huolimatta taisin hieman pettyä. Totuus Harry Quebertin tapauksesta on hyvä kirja, loppua kohti todellinen page-turner, mutta ei kuitenkaan ihan niin hyvä kuin odotin.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta kertoo nuoresta kirjailijasta, Marcus Goldmanista, joka on opiskeluaikoinaan ystävystynyt professorinsa Harry Quebertin kanssa ja tuo ystävyys on kantanut läpi vuosien. Harry on ollut Marcukselle todellinen tuki ja ystävä, joka itsekin kirjailijana on kyennyt antamaan hänelle arvokkaita neuvoja. Kun Harry yllättäen pidätetään syytettynä 33 vuotta sitten kadonneen 15-vuotiaan Nola Kellerganin murhasta, Marcus rientää ystävänsä tueksi. Marcus ryhtyy selvittämään Nolan tapausta vapauttaakseen Harryn syytteistä. Hän saa selville paljon sellaista, minkä poliisi on aikanaan painanut villaisella. Nolan tapaus onkin paljon sotkuisempi vyyhti kuin ikinä voisi kuvitella.

 

Totuus Harry Quebertin tapauksesta on kirja, jossa kuvataan paitsi kirjan kirjoitusprosessia Marcuksen kirjoittaessa teostaan Harry Quebertin tapauksesta myös tarkka kuvaus rikostutkinnan monisyisyydestä ja siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen. Teos on miljööltään kiinnostava, sillä Auroran pikkukaupungissa tapahtunut sittemmin murhaksi osoittanut katoamistapaus jättää väistämättä jälkensä koko alueeseen. Mielenkiintoinen kudelma muodostuu myös Nolan tunteneista ihmisistä, joiden kertomusten kautta henkilökuva Nolasta rakentuu - ja lopulta myös pirskahtaa rikki kirjailijan yllätettyä lukijansa.

 

En oikeastaan koskaan lue näin paksuja kirjoja kuin tämä. Jotenkin pelkkä ajatuskin hirvittää, vaikka kirja muuten kiinnostaisikin. Kuitenkin vaikka Totuus Harry Quebertin tapauksesta lähti liikkeelle hieman hitaammin ja vaisummin kuin odotin, en kertaakaan harkinnut jättäväni kirjaa kesken. Tarina on kiinnostava, vaikka ei niin huikean vetävä kuin odotin. Minulle se todellinen lukukoukku iski vasta jossain 700 sivun tienoilla ja sitten luinkin yhtä kyytiä malttamatta lopettaa. Punnitsin mielessäni vaihtoehtoja nukkumaan käymisestä kirjan loppuun lukemiseen, mutta lopulta minulla ei oikeastaan ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin lukea kirja loppuun saakka. Tuo viimeiset reilu 100 sivua olikin sitten huikeaa kyytiä, kääntelin sivuja eteenpäin valppaan uteliaana ja odotin mitä tapahtuukaan. Huikean loppusuoran ansiosta olen lähes valmis unohtamaan sen, että kirja oli odottamaani hidastempoisempi. Tylsä tämä ei kuitenkaan missään vaiheessa ollut, niin ei pidä kenenkään luulla.

 

Tämän kirjan luettuani olen ajatellut, että luen Dickeriltä myös hänen kaksi muuta teostaan, tosin siihen voi mennä lähes yhtä paljon aikaa kuin tämänkin teoksen lukemisen toteuttamiseen. Baltimoren sukuhaaran tragedia kiinnostaa erityisesti. Olen ymmärtänyt, että monet, jotka ovat pitäneet tästä kirjasta hurjasti, ovat olleet hieman pettyneitä Baltimoren sukuhaaran tragediaan. Ehkä minun kohdallani sitten käykin toisin päin ja se onnistuu täräyttämään minulta jalat alta. Nähtäväksi jää selviääkö se jo ensi vuonna.

♠♠♠♠