Pikku enkeli

Tapani Bagge: Pikku enkeli

213 s., Crime Time 2016

kansi: Jussi Kaakinen

 

En koe olevani erityisesti dekkarien ystävä, vaikka niitä äänikirjoina jonkin verran kuuntelenkin ja joskus jotain tv-sarjaa saatan seurata. Tapani Baggen uuden Elviira Noir -sarjan avausosa Pikku enkeli kuitenkin vaikutti kiinnostavalta, joten päätin lukea sen. Voin ilokseni kertoa, että teos osoittautui todella mainioksi sarjan avaukseksi ja luinkin tätä suorastaan ahmimalla. Minun oli jopa pakko ottaa tämä töihin mukaan, jotta sain tauoilla seurata Sundmanin ja hänen alaistensa tutkimuksia Elviiran kaupungissa.

 

Pikku enkelin tapahtumat lähtevät etenemään vikkelää vauhtia, sillä heti alussa katuojasta löytyy lukiolaistytön ruumis. Vielä saman päivän aikana komisario Sundman tiimeineen saa selvitettäväkseen toisenkin henkirikoksen, sillä paikallisessa lehtitalossa vartijana työskennellyt mies on saanut surmansa. Lehtitalokeissiin näyttäisi liittyvän kaikenlaisia hämäriä vaiheita, sillä toimitus on saanut runsaasti uhkauskirjeitä ja lopulta pommiuhka näyttää todelliselta. Mahtaisiko näillä tapauksilla olla yhteys vai onko kaksi samanaikaista henkirikosta vain sattumaa? Pienessä merenrantakaupungissa kuohuu ja kuulusteltaviksi päätyy useita henkilöitä.

 

Tämä teos oli mielestäni todella nopeatempoinen ja uusia epäiltyjä ja muitakin henkilöhahmoja putkahtelee mukaan vähän sieltä ja täältä. Henkilöhahmojen paljoudesta huolimatta tarinaa on helppo seurata ja itse ainakin mielenkiinnolla odotin uusia käänteitä. Tarina keskittyy hyvin pitkälti rikosten ratkomiseen eikä tiimiläisten vapaa-ajan kuvailuun käytetä paljoakaan aikaa, mutta silti jokaisesta muistuu heti mieleen jokin erityispiirre. Muutenkin Bagge kirjoittaa hyvin selkeitä kuvailuja, joita voisin luonnehtia jopa ytimekkäiksi, mutta silti niissä on juuri riittävästi väriä luomaan eläväisen miljöön.

 

Vaikka pidinkin tästä kirjasta tosi paljon ja aion todellakin lukea syksyllä 2017 ilmestyvän jatko-osan, minusta tuntui välillä, että tapahtumat etenevät liiankin helposti: uusia epäiltyjä putkahtaa esiin tuon tuosta, tunnustus on helppo saada ja tapahtumien kulusta saadaan nopeasti selkeä käsitys. Jotenkin se ei tuntunut kauhean realistiselta, sillä usein pidätyksiä tehtiin äkillisesti ja keissit tuntuivat etenevän välillä hieman tutkijoiden mielijohteiden pohjalta. Koinkin tämän teoksen melko viihteelliseksi eli mistään kovaksikeitetystä dekkarista ei ole kyse, mutta minä pidin kyllä tuosta viihteellisyydestä. Pidin myös siitä, että tämä oli tiivis ja menevä kirja, jonka tekstiasu on hyvin miellyttävä. Lukeminen oli siltä osin silkkaa iloa, sillä teksti etenee sujuvasti ja vaikka se ei tunnu suorastaan värikkäältä, niin siinä on silti tarpeeksi sävyjä.

 

♠♠♠♠