Marie Kondo: KonMari - Siivouksen elämänmullistava taika
222 s., Bazar 2016
alkup. Jinsei Ga Tokimeku Katazuke No Maho, 2011
suomennettu englanninkielisestä laitoksesta
suom. Päivi Rekiaro
KonMari on kirja, joka on pitkään keikkunut kirjastoissa varausjonojen kärkipaikoilla. Se on myös kirja, jota en aikonut lukea, sillä en uskonut saavani tästä mitään keskeistä uutta ajateltavaa. Pikalaina kuitenkin lähti töistä mukaani, kun kyllästyin siihen, että onnistun toistuvasti aikaansaamaan jos jonkinmoisen kaaoksen lähes kaikille laskutasoille, joita kotoani löytyy. En ole varma auttoiko KonMarin lukeminen tuon ongelman selättämisessä, mutta se inspiroi minut käymään läpi kaappejani ja pohtimaan, kannattaako minun todellakin säilyttää joitakin tavaroita, joita en ole vuosiin tarvinnut.
Olen luonteeltani paitsi säilyttäjä myös kierrättäjä - ainakin jollakin tasolla. Marie Kondon esimerkit siitä, miten hänen asiakkaansa olivat heittäneet jätesäkkikaupalla tavaraa pois, sai minut hieman hämmentyneeksi: todellako kaikki vain heitettiin pois? Mielestäni kodin siivoaminen ei ole niin yksiselitteistä, että kaikki vaan säkkeihin ja ovesta ulos, sillä käyttökelpoista tavaraa on turha hävittää roskana pois. Itselläni järjestelypuuhat usein kilpistyvätkin siihen, että valikoin poislaitettavia tavaroita, joista osaa yritän ensin myydä kirpputorilla ja osan lahjoitan suoraan eteenpäin. Siinä nimittäin syntyy helposti se tilanne, että olen ottanut tavarat paikoiltaan ja kerännyt yhteen paikkaan, jossa ne sitten pyörivät, jos eivät mene kaupaksi tai sopivaa lahjoituskohdetta ei löydy. Minun tapauksessani kaaos on taattu. KonMari-menetelmä tuntuu siis hyvin helpolta siinä mielessä, että tavaroista pääsee kertarysäyksellä eroon, mutta minä en silti voisi toimia niin.
Toinen asia, johon järjestely-yritykseni usein kilpistyvät, on tapani kiintyä esineisiin. Marie Kondo sanoo, että ensin pitäisikin aloittaa helpoista tavaroista, kuten vaatteista, joita kohtaan ei ole suurta tunnearvoa. Tällöin järjestelyt saa hyvään vauhtiin ja tulosta syntyy. Viimeiseksi kannattaa jättää tärkeät tavarat, kuten valokuvat. Itse henkilökohtaisesti en suostuisi luopumaan valokuvistani ja mielestäni Kondo onkin välillä liian innokas pääsemään eroon kaikesta sellaisesta, josta ei ole varsinaista hyötyä. Omasta mielestäni kaikesta ei välttämättä tarvitse olla välineellistä hyötyä, vaan tunneside voi olla riittävä syy säilyttää jotain.
Omalla kohdallani en siis oikein välttämättä osaa soveltaa Kondon ajatusmaailmaa, mutta yhden toimivan vinkin tästä kirjasta ainakin nappasin. Kondon mukaan tavaroita järjestäessä kaikki saman lajin tavarat, kuten vaikka kirjat tai vaatteet, pitäisi tuoda yhteen paikkaan, sillä siinä näkee koko valikoiman kerralla. Valinta pitäisi suorittaa ottamalla esine kerrallaan käteen ja miettiä samalla, että tuottaako se iloa ja tarvitseeko sitä todella. Erityisesti nuo kaksi viimeistä kysymystä osoittautuivat kohdallani toimiviksi. Sitä noudattaen lähdin käymään läpi kirjojani ja voin kertoa, että tehtävä oli vaikea, vaikka en viime vuosina olekaan ollut niin kova kirjahamsteri kuin aikaisemmin. Olen myös luopunut vähitellen joistakin kirjoistani jo ennen KonMarin lukemista ja vienyt työpaikallani olevaan kirjanvaihtokärryyn useita teoksia.
KonMaritin kirjani
Ensi-insipiraationi kirjojeni järjestämiseen ja osasta luopumiseen sain jo muutama viikko sitten Ajatuksia kirjamaasta -blogista, jonka kirjoittaja Anni oli käynyt kirjansa läpi Marie Kondon menetelmällä. Kannattaa kyllä käydä lukemassa Annin teksti, sillä minusta tuntuu, että juuri tuo postaus oli ratkaiseva sysäys sille, että uskalsin lähteä käymään kirjojani läpi. Omasta mielestäni minulla ei ole edes kauhean paljon kirjoja ainakaan moniin muihin bloggareihin verrattuna, mutta urakka tuntui silti melko vaativalta. Yllä olevissa kuvissa näkyvät kirjat, jotka lähtivät hyllystäni. Nyt kun urakka on valmis, ei niistä luopuminen tunnukaan enää niin vaikealta ajatukselta kuin ennen projektin aloittamista.
Olen Laila Hirvisaaren fani, jos jollekulle nyt ei ole vielä tullut asia selväksi. Olen muutaman vuoden ajan kerännyt enemmän tai vähemmän aktiivisesti hänen kirjojaan, sillä pidän niistä kovasti. Osan olen haalinut kirjastojen poistomyynneistä, osan olen löytänyt kirpputoreilta. Kun lähdin KonMarittamaan kirjojani, oli Lailan kirjat minulle suurin kynnyskysymys: voisinko minä luopua niistä nyt, kun tuotannosta jo suurin osa on minulla. Kysyin kuitenkin itseltäni kysymyksen, johon pakotin itseni vastaamaan rehellisesti: Aiotko sinä lukea nämä kirjat uudelleen kovinkin pian? Vastasin, että enpä taida aikoa. Päädyin tässä vaiheessa luopumaan Imatra-sarjan kirjoista, joita minulla oli neljä viidestä. Se sarja on minulle vähiten tärkeä, joten siitä oli helpoin luopua. Kuvassan näkyvät kirjat jätin vielä, sillä en halunnut kerralla luopua kovin suuresta osasta. Tulen varmaan uusimaan urakkani moneen kertaan tällä ajatusmallilla...
Osa kirjoista sen sijaan oli ihan helppoja valintoja: Hovimäet jäävät, samoin Harry Potterit ja Pohjantähti-trilogia, sillä ne kirjat ovat minulle rakkaita ja tuottavat varmasti iloa. Jätin hyllyyni myös lähes kaikki lahjoiksi saamani kirjat, mutta siihen on syynä se, että pidän niistä oikeasti. Lahjakirjoista eniten mietintää aiheutti viime vuonna kirjabloggaajien joululahjaringistä saamani Nora Robertsin dekkari. En oikeastaan lue dekkareita (äänikirjoina kyllä kuuntelen) eikä Nora Robertsin tuotanto kiinnosta minua. Kirjan mukana tullut kirje kuitenkin kaihersi, sillä siinä minulle kirjan lähettänyt bloggaaja kertoi miettineensä pitkään minkä kirjan minulle lähettäisi. Olisinko siis kiittämätön, jos hänen näkemänsä vaivan jälkeen luopuisin lahjastani? Asiaa pitkään pohdittuani päätin, että en olisi. Jossain pääni sisällä pyörähti ajatus Ranganathanin laista: Jokaiselle lukijalle kirja, jokaiselle kirjalle lukija. Myös lahjaksi saamani kirja ansaitsisi lukijan, joten siirsin kirjan lähtevien pinoon. Ehkä minun pitäisi soveltaa tuota ajatusta myös muiden hyllyssäni jo pitkään notkuneiden lukemattomien kirjojen kohdalla..
Projektin edetessä huomasin, että loppujen lopuksi olin jo alunperin tilanteessa, että suurimmalla osalla kirjoistani on jokin hyvä syy olla edelleen hyllyssäni. Hirvisaaren kirjojen lisäksi sinne kuitenkin jäi muutamia kirjoja, joista en vielä oikein osannut luopua, mutta jotka hyvinkin saattavat joskus myöhemmin löytää tiensä uusiin koteihin.
KonMaritin myös kirjastosta lainaamani kirjat
Viime aikoina olen tuskastuneena tarkkaillut lainojeni määrää ja huokaillut lukukiireitäni, sillä useista lainaamistani kirjoista on joko varauksia tai olen uusinut niitä jo monta kertaa. Tiedän, että hieman yli 20 kirjaa ei ole suuri lainamäärä verrattuna moniin muihin, mutta minua tuokin määrä jotenkin tuskastuttaa, vaikka siinä onkin mukana myös veljelleni lainaamiani kirjoja. Päätin käydä siis lainapinonikin läpi ja kysyä itseltäni aionko todellakin lukea kirjan nyt. Viereisessä kuvassa on lainapinoni (plus yksi oma kirja) ennen KonMaritusta. 
Sain siirrettyä lainapinostani vain kaksi kirjaa pois, mutta sekin tuntui jotenkin helpottavalta. Romutin tosin saavutukseni lainaamalla heti tilalle pari kirjaa. Tyhmä minä. Kirjastoon palautui kuitenkin KonMarin lisäksi Linnunradan käsikirja liftareille ja Genjin tarina 1. Käsikirja oli lainassa veljelläni ja aioin sen itsekin lukea, mutta tajusin ettei vielä ole sille sopiva hetki. Genjin tarina sen sijaan kiinnosti todella, mutta ajattelin, että voin lainata sen myöhemmin uudelleen, jos se vielä kiinnostaa. Alunperin lainasin sen kirjallisuuspiirimme japanilaisia kirjoja käsittelevään kertaan, mutta luinkin jotain muuta.
Eräässä edellisessä työpaikassani kollegani sanoi, että hän ei viitsi kotiinsa lainakirjoja kauheasti varastoida, jos ei aio niitä hetki lukea. Tausta-ajatuksena hänellä oli se, että sillä välin kun kirjat odottaisivat hänen kotonaan lukijaansa, ne voisivat ehtiä olemaan jo useammallakin ihmisellä lainassa sinä aikana. Tuo lausahdus oli minulle jokinlainen valaistumisen hetki ja onnistuinkin noudattamaan sitä hyvänlaisesti, mutta jotenkin tilanne taas luiskahti kotiinvarastoimisen puolelle. Olen iloinen, että edes kaksi kirjaa pääsi takaisin kiertoon. Nyt yritän tosissani ryhdistäytyä lainakirjojen suhteen, sillä ihan oikeasti lähestyvät eräpäivät ja paisuvat kirjapinot uhkaavat liian usein haitata lukukokemuksista nauttimista. En halua suorittaa kirjoja, vaan haluan lukea niitä rauhassa ja saada niistä iloa.
Mielenkiintoinen postaus, kirjafriikki sisälläni hykertele innosta aina, kun joku jaksaa pohtia ja kirjoittaa kirjojen poistamisesta tai lainaamisista.
VastaaPoistaMinulla on se tilanne, että olen karsinut hyllyni aika hyvin niin, että niissä on tavalla tai toisella vain tärkeitä kirjoja. Varmasti löytyy vielä niitä, jotka joskus lähtevät kiertoon, mutta nyt niiden aika ei ole. Kirjahamstraus on vähentynyt ja nyt ostan harkiten, mutta varmemmin. Viimeksi ostin Sara Stridsbergin kirjan, sillä pidin siitä kovasti ja tajusin, että juuri tällaisia helmiä haluan omaksi. Riitta Jalosen Kirkkaus pitäisi vielä ostaa, se on sellainen, johon haluan palata.
Minä olin nuorempana sellainen, että lainasin kirjastosta vain muutaman teoksen, ja palautin ne heti luettuani, jotta muillakin olisi mahdollisuus niihin. Ja silloin toki lainasin lisää kirjoja. En myöskään pitänyt tai pidä vieläkään, jos lainassa on yhtä aikaa kovin monta teosta. Mutta kyllä lainoja vaan kertyy aika paljon, etenkin kun on kirjastossa ollut töissä/harjoittelussa ja kiusaus on suuri. Toki en tajua, miksi kenelläkään on vaikka sata kirjaa lainassa! Onneksi oma lukumääräni on yleensä alle sen 20. Ja pyrin kyllä kaikki lukemaan/katsomaan.
Ja toisaalta lainaan kirjastosta tietynlaisia teoksia. Esimerkiksi perjantaina lainasin elokuvan ja neljä sarjista. Sarjikset on jo luettu ja elokuvankin ajattelin katsoa niin, että jo alkuviikosta palautan ne kirjastoon :)
Tämäntyyppiset postaukset ovat omiaan herättämään myös minun kiinnostukseni. En tiedä mikä niissä erityisesti kiehtoo, mutta yksi kiinnostava juttu on päästä kurkistamaan kanssabloggaajien kirjahyllyihin.
PoistaItselläni on nykyään tapana ostaa kirjoja vasta sen jälkeen, kun olen ne jo lukenut lainakirjoina, sillä sittenpähän tiedän mitä ostan. Pitkään ostolistallani on ollut Siilin eleganssi, johon tiedän varmasti haluavani palata ja joka herätti ensilukemalta niin paljon ajatuksia, että olisin monesti halunnut kirjoittaa marginaaleihin omia ajatuksiani. Nyt tein poikkeuksen ostosääntööni, kun sen uuden Mortonin ostin sokkona. Ja lahjakirjoiksi pyydän kyllä sellaisia, joita en ole ennemmin lukenut. Vaikka tuo Siilin eleganssi kyllä kelpaisi lahjakirjanakin. :-D
Mullakin oli nuorempana tapana lainata kirjastosta vain muutama teos ja lukea ne ennen seuraavaa kirjastokäyntiä. Kirjastossa työskentely kyllä altistaa hamstraukselle, ja se taitaa olla pohjimmainen syy siihen miksi lainakirjoja kotiini alkaa kertyä. Jokainen teos on kuitenkin sellainen, jonka vakaasti olen ajatellut lukevani, vaikka se ajatus kyllä joskus muuttuu viikkojen vieriessä. :-)
Konmari on ollut pohdinnassa täälläkin, mutta jotenkin ei vaan... No, ei vaan ole tullut siihen tartuttua. Pelkään että sitten tulee heitettyä vähän liikaakin jo pois, niinkin on pari kertaa käynyt.
VastaaPoistaTänään katsoin pari tavaraa, jotka lähtevät myyntiin, mutta pitäisi katsoa niitä lisää - meillä on aika hyvä määrä säilytystilaa, mutta tuntuu että ne olisi aina täynnä. Onhan meillä kyllä useampi parinkymmenen kilon pellettisäkki ja varmaan kymmenen kissanhiekkasäkkiä, jotka sitä tilaa vie. Pakko kai tässä kuitenkin myöntää itselleen, että on sitä turhanpäiväistä tavaraakin ihan liikaa...
Konmarin kysymykset siitä, että onko tavara tarpeellinen on varmasti fiksu ja sillä lähtisikin varmasti todella suuri osa kampetta. Sitten kyllä ruikuttaisin jälkikäteen. Tulee vähän liian helposti aina lähdettyä täysillä mukaan, ehkä siksikään en ole KonMaria uskaltanut vielä lukea.
Tiia
Mulle tuskin koskaan pääsisi käymään niin, että heittäisin liikaa pois - sen verran tavaroihin kiintyvää tyyppiä olen edelleen, vaikka taipumus onkin jo lievittynyt huomattavasti. Joskus on hyväkin olla säilyttäjäluonne, sillä satutuokiota varten pengoin viime viikolla laatikoita tarkoituksenani löytää nalleponnarilenksu ja nallepinssi/-rintakoru. Olin melko varma, että lenksun olen heittänyt menemään, kun ei ole ollut käyttöä, mutta onneksi löysin sen, sillä se sopii hyvin teemaan.
PoistaTeillähän on kunnon varastot kissanhiekkaa, minä aina ostan säkin kerrallaan. :D Itselläni on peräti kolme vaatehuonetta (kyllä, kolme!) ja tilanpuutteesta en ole kyllä joutunut kärsimään, mutta vaatehuoneissa on se paha puoli, että niihin on niin helppo tyrkätä tavaraa pois silmistä ja kaaos on taattu..
Mielenkiintoista lukea ajatuksiasi Konmarista :)
VastaaPoistaOman maritukseni jälkeen olen nyt edennyt siihen pisteeseen, että karsitut kirjat ovat myynnissä kirpparilla. Ilolla mietin millaisille lukijoille kirjani ovat päätyneet ja toivon, että tuottavat paljon iloa uusille omistajilleen :)
Minäkin olen joskus yrittänyt myydä kirppiksellä kirjoja, mutta jostain syystä kauppa on ollut melko nihkeää. Lasten- ja nuortenkirjat ovat menneet suht hyvin kaupaksi, mutta aikuisten romaanit heikommin. Nytkin tein niin, että jotakin jo vein kirjanvaihtokärryyn ja lisää vien, jahka ensimmäiset ovat löytäneet uudet kodit. Pari kirjaa varmaan jätän joululahjarinkiä ajatellen kotiin odottamaan, mutta osaa laitan myyntiin. Ja jotkut menee sitten paperinkeräykseen, sillä kirjaston vanhoja poistokirjoja harvemmin kukaan haluaa itselleen. Ehkä yritän tarjota niitä ensin ilmaiseksi jossain facebook-ryhmässä!
PoistaTäytyypä pitää silmät auki ja lukea sitten sinun postauksesi KonMarista. Minullekin on välillä vaikeaa miettiä mihin karsimani tavarat sitten veisin. Kirppispöydän pitäminen on joskus melko vaivalloista, kun pitää hinnoitella ja kulkea siistimässä paikkaa ja viedä uutta ja kaikkea.. Roskikseen heittäminen on minulle joidenkin tavaroiden kohdalla ensisijainen vaihtoehto, välillä taas suorastaan harmittaa, että loppuviimeksi jokin ihan hyväkuntoinen tavara (esim. koriste-esine) on pakko heittää pois, kun ei sitä kukaan osta tai huoli edes ilmaiseksi.
VastaaPoistaMinulla on joskus sellainen hassu ajatus, että vanhana mummuna olisi kiva, jos niitä nuoruuden tai oikeastaan koko elämän ajan suosikkeja löytyisi omasta hyllystä, niin voisin sitten nostalgisesti kertoilla niistä lapsenlapsilleni. Jep, hyvin järkevä syy säilyttää jotain, etenkin kun minulla ei ole vielä lapsiakaan - mistä edes tietää onko mulla koskaan niitä saatika lapsenlapsiakaan. :D Toisaalta taas ajattelen, että kyllähän kirjoja kirjastosta saa vielä 50 vuoden kuluttuakin. Ainakin toivon niin...
Ajatus kirjaston kirjojen KonMaritukseen tuli siitä, että loppujen lopuksi minua häiritsee enemmän epämääräiset lainapinot, jotka eivät ota madaltuakseen, kuin esimerkiksi oman hyllyni lukemattomat. Kirjaston kirjojen KonMaritus on siinä mielessä helpompi juttu, että aina voin lainata kirjat nopeasti takaisin, jos katumus iskee. Harvoin iskee kylläkään. Tällä hetkellä luen Muriel Barberyn Haltiaelämää enkä ole ollenkaan varma haluanko lukea sitä loppuun, mutta jotenkin en vain vielä ole saanut sitä viedyksi takaisin, koska tiedän siitä olevan varauksia ja voisin toisiin ajatuksiin tullessani joutua jonottamaan sitä pidempään.
Joskus lainojen uusiminen ei harmita yhtään, sillä vanhempia kirjoja harvemmin kukaan kyselee ja ne voivat ihan rauhassa lämmittää lainahyllyäni kotona. Mutta kuten pinostani näkyy, kovin moni niistä ei ole vanha kirja.