Jeltyševit, erään perheen rappio

Roman Sentšin: Jeltyševit, erään perheen rappio

285 s., Into 2015

suom. Kirsti Era

kansi: Tex Hänninen / BunnyDuck Grafiks

 

Kirjallisuuspiirimme lokakuun aiheena oli venäläinen kirjallisuus ja erityisesti venäläinen nykykirjallisuus. Aihe oli minun toivomukseni, sillä vaikka osaisin heti nimetä venäläisiä klassikkokirjailijoita ja olen heidän tuotantoaan lukenutkin, on maan nykykirjallisuus jäänyt minulle vieraaksi. Piiriä varten luin Jeltyševit, erään perheen rappio -teoksen, joka teki minuun vaikutuksen ja osoittautui hyvin kiinnostavaksi teokseksi.

 

Teos kertoo miliisinä työskentelevästä Nikolai Jeltyševistä ja hänen kirjastonhoitajavaimostaan sekä heidän kahdesta pojastaan, joista nuorempi on vankilassa. Perhe asuu kaupungissa ja heillä menee ihan mukavasti siihen saakka kunnes Nikolai sortuu työssään ylilyöntiin ja saa potkut. Perheen taloudellinen tilanne romahtaa ja kaupunkiin jääminen tuntuu mahdottomalta. Niinpä he pakkaavat tavaransa ja muuttavat Valentina-vaimon kotikylään syrjäiselle maaseudulle tämän vanhan Tatjana-tädin nurkkiin. Muuttuneet olosuhteet pakottavat Valentinan jättämään työnsä ja maaseudulla, jossa työtä ei ole, perheen taloudellinen tilanne heikkenee entisestään. Samalla alkaa myös henkinen rappio ja tylsistyminen, joka lopulta vetää perheen pyörteeseensä.

 

Jeltyševien tarina on jokseenkin surullinen, sillä ennen itsensä hieman paremmaksi väeksi itsensä tuntenut perhe huomaa joutuvansa nöyrtymään kerta toisensa jälkeen. Niukka toimeentulo pakottaa perheen ensin hankkimaan varoja marjojen torimyynnillä ja myöhemmin kuvioihin astuu pirtukauppa. Erityisesti alennustila tuntuu koskevan vaimoon, mutta vielä pahempaa on kuitenkin se, että mikään ei tunnu suunnitelmista huolimatta muuttuvan. Perhettä kohtaan ei olekaan helppo tuntea sääliä tai edes empatiaa, sillä monesti tuntui, että he olisivat voineet yrittää kovemmin eivätkä vain vaipua odottamaan jotakuta joka neuvoisi miten toimia. Talo jää rakentamatta, kaikki sortuu ympäriltä eikä kukaan silti tee mitään - haaveilee vain.

 

Vaikka Jeltyševien tilanne onkin kertakaikkisen ankea samoin kuin kylän muidenkin perheiden, oli tämä silti ensimmäinen venäläinen teos, josta minä löysin huumoria. Monessa kohdassa herkesin jopa nauramaan ääneen, sillä erityisesti Nikolai-isän repliikeissä on huvittavaa ironiaa, joskin kovin pisteliästä sellaista. Myös se, että perheen elämä tuntui menevän päin seiniä eikä kukaan tehnyt mitään, kirvoitti epäuskoisia hymähdyksiä ja joskus tilanne tuntui kääntyvän jopa tragikoomisuuden puolelle. Sama juttu oli myös hahmojen suhteen, sillä heistäkin paljastui toisinaan surkuhupaisia puolia.

Mielestäni tämä on todella kiinnostava kirja ja jälkisanat valottavat hyvin teoksen yhteyttä Venäjän tilanteeseen teoksen kuvaamana aikana 1990-luvun loppupuolella ja 2000-luvun alussa. Kirjallisuuspiirissämme pari muutakin oli lukenut tämän teoksen ja he molemmat kommentoivat hyvin samanlaisia ajatuksia kuin mitä minulla oli herännyt. Erityisesti mainittiin myös teoksen selkeys, sillä tässä ei ollut venäläiselle (klassikko)kirjallisuudelle tyypillistä monilla lempinimillä leikittelyä ja juonenkulkua oli helppo seurata. Lisäksi he kommentoivat, että valitettavasti Sentšinin kuvaama maaseudun ihmisten elämä on hyvin todenmukaista vielä tänäkin päivänä. Kantaaottava teos siis, vaikka voi tämän lukea myös yhden perheen tarinana.

♠♠♠♠