Kevyesti kipsissä

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

243 s., Tammi 2016

 

Aloin joskus toukokuun alkupuolella pohtimaan, että mitähän mukavaa sitä lukisi kesällä. Olen jo oppinut siihen, että en tee itselleni lukulistoja kesäksi, mutta joitain vaihtoehtoja on silti hyvä kartuttaa. Olin jo alkanut etsimään mitä Veera Vaahteran kirjojen tyylistä voisin lukea, kun sain tietää, että Vaahteraltahan ilmestyy uusi teos Kevyesti kipsissä näin heti kesän alkuun. Siispä klikkasin itseni oikopäätä varausjonoon. Ja voi miten iloiseksi tulin, kun huomasin, että blogitekstiäni Vaahteran Sattumalta sinun -kirjasta oli lainattu tämän uutukaisen kansiliepeessä. On muuten tietääkseni ensimmäinen kerta, kun näin on tapahtunut, jipii! :-)

 

Lotta on kolmikymppinen introvertti lukutoukka, joka pitää kovasti työstään kirjaston vahtimestarina: vahtimestarin koppiin kun on hyvä lukittautua lukemaan silloin, kun sietokyky ihmisseuralle ylittyy. Lotta onkin sangen pakkomielteinen lukija, joka lukee missä ja milloin tahansa eikä koskaan jätä kirjoja lopullisesti kesken. Rakas harrastus johdattaakin Lotan tilanteeseen, jossa hän jää auton alle ja katkaisee jalkansa. Sen vielä voisi sietää, sillä jäähän sairaslomalla paljon aikaa lukea, mutta kun yläkerran mummo jättää hanan valumaan ja vesi valuu Lotan asunnon katosta läpi, on vitsit vähissä. Introvertin on pakko asettua väliaikaisesti isosiskonsa ja tämän avopuolison luo asumaan. Pian Lotan elämää järisyttämään astuu myös yksi jos toinenkin mies, sillä hän huomaa tuntevansa olonsa mukavaksi niin Jirin kuin Ollenkin seurassa. Kun Lotta pääsee takaisin kotiinsa ja jalka toipuu, on Lotta muuttunut ihmisenä.

 

Takakannen alkuasetelman perusteella Kevyesti kipsissä vaikutti täydelliseltä kirjalta minulle, sillä samaistun kohtiin "sinkku", "pitää lukemisesta" ja "töissä kirjastossa". Lisäksi olen pitänyt paljon Vaahteran aikaisemmista kirjoista, joten odottelin noutoilmoitusta innokkaasti. Tämän taustan valossa olenkin hieman hämmentynyt siitä, että Kevyesti kipsissä ei kolahtanut minuun läheskään siinä määrin kuin oletin. En sano etteikö tämä olisi viihdyttävä ja mukaansatempaava romaani, mutta jotain jäi nyt puuttumaan. Erityisesti huomasin, että aikaisemmista kirjoista tuttua nasevaa ja huvittavaa dialogia ei juuri näkynyt eikä oikeastaan mikään hykerryttänyt minua merkittävästi tätä lukiessa. Tietysti ymmärrän, että introvertin hahmon ollessa kyseessä ei ole uskottavaa luoda laajoja dialogeja, mutta silti koen, että tästä puuttuu jotain terää.

 

Yksi asia, joka minulle ei oikein toiminut, oli juuri tuo Lotan introverttius. Koin sen jotenkin vaikeasti samaistuttavaksi ja muutenkin moni Lotan toimintatapa tuntui vierailta, kuten esimerkiksi nyt huuhailla työaikana lueskelemassa. Hänen kirjarakkautensakin tuntui menevän hieman yli, sillä hän tuntui lukuharrastuksessaan kovin ehdottomalta. Lotta ei siis ollutkaan niin helposti samaistuttava hahmo kuin olin luullut. Vaahteran romaani on kuitenkin mielestäni ihan kelpo viihdykettä ja teoksen lukeminen ei tuottanut vaikeuksia, vaikka en päähenkilöstä sitten oikein kauheasti pitänytkään. Mainittavaa muuten on, että Vaahtera onnistuu joka kerta luomaan erilaisen päähenkilön, mikä on mielestäni ehdottomasti plussaa.

 

♠♠♠½