Tähtiin kirjoitettu virhe

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe

340 s., WSOY 2013

alkup. The Fault in Our Stars 2012

suom. Helene Bützow

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ilmestyi tänä kesänä myös valkokankaalle, mikä luonnollisesti nosti kirjan tunnettavuutta siinä sivussa. Valitettavasti "siinä sivussa", sillä alkuperäinen tarina eli kirja oli ainakin minulle totaalisen tuntematon ennen kuin elokuva nosti sen esiin. Tästä kirjasta on viime aikoina kirjoitettu blogeissa paljon ja pääsääntöisesti mielipiteet ovat olleet positiivisia ja kehuvia. Itse olen kuitenkin ehkä hieman eri linjoilla.

Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo 16-vuotiaasta Hazelista, joka sairastaa parantumatonta syöpää. Hänen perheensä mielestä Hazelin tulisi elää tavallisen teinin elämää ja saada sosiaalisia kontakteja, joten hänet patistetaan vertaistukiryhmään. Ryhmässä hän tapaa Augustuksen, 17-vuotiaan luusyövästä selvinneen nuoren miehen.

Hazel ja Augustus ystävystyvät ja rakastuvat, vaikka Hazel yrittääkin torjua rakkauden syttymisen. Hänen äitinsä ja isänsä joutuvat joka tapauksessa kohtaamaan tyttärensä kuoleman joskus, mutta Hazel ei halua aiheuttaa menettämisen tuskaa kenellekään, jonka ei ole pakko olla siinä osallisena. Niin kuin vaikka Augustuksen. Mutta Augustus pysyy hänen rinnallaan ja yhdessä he tekevät unohtumattoman matkan Amsterdamiin ottaakseen selvää, mitä muuan arvoituksellisesti kesken jääneen romaanin hahmoille sen jälkeen tapahtui.

Syöpänuorten maailma on rujo ja rajallinen, sillä oman kehon fyysiset rajoitteet ovat läsnä joka päivä. Mutta samalla Green kuvaa heidän ajatusmaailmansa sitäkin rikkaammaksi ja syvällisemmäksi. Sekä Hazel että etenkin Augustus ovat jokseenkin filosofisia, sillä he pohtivat kaikenlaista maan ja taivaan välillä. He ovat myös ironisia, sillä he todellakin tietävät, että elämä on rajallinen ja ettei sitä kannata käyttää murehtimiseen.

Moni on sanonut itkeneensä tätä kirjaa lukiessaan. Kyllä, tämä oli eittämättä liikuttava teos, mutta ei herkistänyt minua kyyneliin asti. Jotenkin tämä ei vain loppujen lopuksi kuitenkaan tuntunut eroavan muista syöpäkirjoista, sillä ainahan niissä kyyneleet valuvat ja joku jää surunsa kanssa kahden. Tässä oli kyllä aika yllättävä käänne, jota ainakaan minä en osannut odottaa, mutta ei sekään tehnyt tästä kirjasta minulle mitenkään poikkeuksellista. Nokkela dialogi ja mielenkiintoiset ajatuksenjuoksut jäävät kyllä mieleen, samoin juonen peruskaava. Kuitenkaan tämä teos ei jätä minua tuntemaan erityisesti mitään, mikä tuntuu hieman tyhmältä: pitäisihän tästä nyt jokin tunnetila jäädä, kun kyseessä on kuitenkin tunneskaalaltaan monivivahteinen teos. Vaan ei niin ei.

♠♠♠