Töllinmäki

F.E. Sillanpää: Töllinmäki

221 s., Otava 1988

näköispainos v. 1925 ensipainoksesta (WSOY)

 

F.E. Sillanpää on yksi suosikkikirjailijoistani, sillä hänen tunnelma- ja maisemakuvauksensa ovat jotenkin niin vivahteikkaita ja (joskus karullakin tapaa) viehättäviä, että niistä ei voi olla pitämättä. Olen elokuun aikana makustellut Sillanpään novelli- ja pakinakokoelma Töllinmäkeä, jossa mielestäni Sillanpään kertojankyvyt pääset erinomaisesti oikeuksiinsa. On helpompi huomata tekstin eri vivahteita ja pohtia juuri lukemaansa, kun Sillanpään vastustamatonta tyyliä tarjoillaan vain pienissä annoksissa kerrallaan.

 

Töllinmäki oli minulle ihana paluu Sillanpään tekstien pariin, sillä viimeksi olen Sillanpäätä lukenut heinäkuussa 2012. En ollut tiennytkään miten mieleni oli kaivannut tuota hötkyilemätöntä, tarkkanäköistä ja tunnelmallista tapaa kertoa. Sillanpää ei pue sanojaan mahtaviin asuihin, vaan onnistuu yksinkertaisilla ratkaisuilla sanomaan sanottavansa. Se on hieno taito. Ja se, miten luonto ja elämänmeno Sillanpään teksteissä on kuvattu, on jotenkin vastustamatonta. Siitä välittyy luonnon tyyneys ja kauneus.

 

Töllinmäki sisältää 10 novellia ja 11 pakinaa, joista osa kuvaa kirjailijan omaa elämää, osa taas aivan muita henkilöitä. Kertomuksissa ei välttämättä tapahdu mitään erityisen ihmeellistä, mutta ne pitävät arkisuudessaankin silti otteessaan. Osa kertomuksista taas henkii hienoista surumielisyyttä tai antaa muuten ajattelemisen aihetta. Erityisen voimakkaasti mieleeni painui tästä kokoelmasta novelli nimeltä Lelu, joka kuvaa Sillanpään perheen koiraa. Sillanpäästä kertonee kai jo jotakin sekin, että hän piti koirankin elämää sen arvoisena, että siitä voi kirjoittaa novellin.

 

En minä osaa tästä kokoelmasta mitään ihmeellistä sanoa. Tämä on taattua Sillanpäätä ja täynnä hienoja tunnelmakuvauksia ja kertomuksia, jotka mielestäni ovat lukemisen arvoisia. Minulle tämä ainakin omaelämäkerrallisten kertomusten osalta selvitti hieman Sillanpään henkilökuvaakin.