Sammunut sydän

Katariina Souri: Sammunut sydän - Musta mandala 2

287 s., Tammi 2015

 kansi: Mika Tuominen & Istockphoto

 

Luin helmikuussa Katariina Sourin Musta mandala -trilogian avausosan Valkoinen varjo, josta pidin kovasti. Jäin suorastaan odottamaan tätä seuraavaa osaa - enkä minä ole kyllä odottanut millekään kirjalle niin mielenkiinnolla jatkoa sitten Harry Potterien. Sammunut sydän on yhtä hyvin otteessaan pitävä teos kuin trilogian avausosakin, mutta tässä teoksessa ei mielestäni ole niin synkkiä sävyjä ja niin paljon mystisyyttä ja jännitystä kuin Valkoisessa varjossa.

 

Kesäinen mandalakurssi saaristossa on jäänyt taakse, mutta sen jälkimainingit vaikuttavat edelleen mosaiikkitaiteilija Mona Malinin elämään. Hänen paras ystävänsä Pia päätyi kurssin jälkeen mielisairaalaan ja Roni, jonka kanssa Mona tunsi outoa yhteenkuuluvuuden tunnetta, passitettiin vankilaan. Monalla ei kuitenkaan ole ollut toviin häntä piinanneita päänsärkykohtauksia, joihin liittyy näkyjä. Monan mieleen palaa kuitenkin outo tapahtuma lapsuudesta, ja pian palaavat näytkin. Vaikuttaa siltä, että muutkin mosaiikkityöt kuin mandalat voivat saada outoja ilmiöitä aikaan, sillä Monan työstäessä kuusisiipistä serafia esittävää mosaiikkia antiikkikauppias Vera Orlovin kotiin, Mona alkaa jälleen vaistota asioita ja saada näkyjä. Monan mieltä askarruttaa myös Ronin vankilaosastolla tapahtunut murha, jonka aseena on käytetty häneltä lainatusta mandalateoksesta irrotettua sirpaletta.

 

Vaikka Sammunut sydän jatkaa tarinaa Valkoisen varjon jälkeen, on teos mielestäni tunnelmaltaan melko erilainen. Valkoinen varjo oli todellinen psykologinen jännäri, jonka miljöö, hahmot, tapahtumat ja kaikki loivat välillä jopa hyvinkin piinaavan jännityksen tunteen. Siihen verrattuna Sammunut sydän ei edes ole jännitysromaani, sillä tässä ei ole samanlaista tunnelmaa: miljöö on turvallisemman tuntuinen, henkilöhahmot eivät ole niin salaperäisiä eikä tässä ole samankaltaista mystiikkaa kuin edeltäjässään. Tiettyjä mystisiä elementtejä, kuten Monan näyt ja selittämätön tapahtuma lapsuudesta, tässäkin teoksessa on, mutta tunnelma ei silti missään vaiheessa nouse samanlaisiin psykologisiin ulottuvuuksiin kuin Valkoinen varjo.

 

Vaikka mielestäni jännitystä olisi saanut olla rahtunen enemmänkin, niin Sammunut sydän on silti hyvin otteessaan pitävä ja koukuttava romaani. Koin jälleen saman efektin kuin helmikuussa, sillä en malttanut laskea tätä kirjaa käsistäni, vaikka oikeasti olisi pitänyt jo alkaa nukkumaan. Mielestäni tämä jatkaa Musta mandala -trilogiaa kiinnostavasti ja aion ehdottomasti lukea myös trilogian päätösosan. Toivottavasti siinä olisi sitten sitä jännitystä, jota nyt hieman jäin kaipaamaan. Joka tapauksessa Valkoinen varjo ja Sammunut sydän ovat mieleenpainuvimpien lukukokemusteni joukossa tänä vuonna.

 

♠♠♠♠