Korkea aika

Laura Lähteenmäki: Korkea aika

280 s., WSOY 2016

graafinen suunnittelu: Anna Makkonen

 

Laura Lähteenmäen Korkea aika on teos, jonka päädyin varaamaan ja sitä myöten myös lukemaan oikeastaan ihan sattumalta. Osa teoksesta kiinnosti minua, toisaalta en oikein uskonut viihtyväni, sillä epäilin tässä kirjassa olevan liiaksi sellaista "henkistä pohdiskelua", joka ei minua yleensä liiemmälti kiinnosta. Korkea aika osoittautui kuitenkin otteessaanpitäväksi teokseksi, joka osaa yllättää.

 

Teos alkaa sotiemme jälkeisestä ajasta ja jatkuu aina nykypäivään saakka. Tarinan keskiössä ovat evakko Anna perheineen sekä Pihlajan Heljä ja tämän sodassa pahasti vammautunut mies. Anna on äärimmäisen kiitollinen luonne ja hän kokeekin olevansa jatkuvassa kiitollisuudenvelassa Pihlajan väelle, sillä Heljä on osoittanut heitä kohtaan ystävällisyyttä alusta saakka ystävällisyyttä ja  evakkoperheelle lohkottu tontti on otettu Pihlajan maista. Anna kokee, että huolimatta kotinsa menettämisestä hän on saanut liikaa, kun on annettu tila, mies ehjänä sodasta ja vielä lapsetkin. Heljä sen sijaan on lapseton ja sellaiseksi näyttää invalidimiehensä rinnalla jäävänkin.

 

Annan kiitollisuus kuluttaa hänen perhettään ja parisuhdettaan, ja toisinaan Anna puuttuu naapurin asioihin hieman liikaakin. Mielestäni Anna on hieman ristiriitainen hahmo: toisaalta hyvin kiitollinen kaikesta ja hieman arkakin, mutta silti puuttuu sumeilematta asioihin, jotka eivät oikeastaan hänelle kuulu. Heljä on paljon vahvempi, mutta omalla tavallaan kuitenkin rikkoontunut. Alussa Anna ja Heljä vaikuttavat suorastaan ystävyksiltä, mutta kertojien vaihtuessa lukijan saama kokonaiskuva kasvaa. Ääneen pääsevät myös Annan mies Olavi, poika Lauri, pojantytär Saana sekä miniä Lea.

 

Pääpiirteissään tämän teoksen tunnelma oli jotenkin ihana, mikä tuntuu minusta hieman ristiriitaiselta teoksen tapahtumien kanssa. Tässä vaan taisi olla paljon sellaista arkipäivän kuvausta, joka minua viehätti. Miljöö tuntui myös mieluisalta, sillä eri aikatasoissa jatkuva sukutarina tuntui kiehtovalta ja Pihlajan kantatila ja Annan ja Olavin uusi kotipaikka Kaunismäki tuntuivat ajattomilta ja kotoisilta.

 

Toisinaan tätä teosta lukiessani koin todellisia yllätyksiä, sillä Lähteenmäki on todellakin luonut pysähdyttävän tarinan siitä, mihin kiitollisuus voi johtaa. Välillä mieleni täytti jopa hienoinen pelko siitä, mihin tapahtumat oikein tulevat vyörymään, mutta lopussa kaikkeen saadaan selitys. Korkea aika on kaiken kaikkiaan oikein nautittava romaani, ja olen hyvin iloinen sitä, että ennakko-odotuksistani huolimatta päätin tämän lukea.

♠♠♠♠