Poltetun miehen tytär

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär

282 s., Johnny Kniga 2018

kansi: Martti Ruokonen

 

Kysyin lukupiiriläisiltä aihetoiveita ja yksi ehdotuksista oli Tapio Koivukarin tuotanto. Se sai kannatusta, joten päätin valita kirjan hänen tuotannostaan. Valitsin meille luettavaksi Poltetun miehen tyttären, koska sitä oli helposti saatavilla ja aiempien aiheiden (Ulla-Lena Lundbergin tuotanto ja Sally Salmisen Katrina) vuoksi en halunnut taas ottaa saaristolaiskirjaa. Jotkut olivat jättäneet kirjan kesken, kuten melkein arvasin aloitettuani itse kirjaa lukemaan, mutta saatiin aikaan kiinnostavaa keskustelua kuitenkin.

 

Poltetun miehen tytär sijoittuu 1600-luvun Islantiin. Se kertoo Hyväniemen talon Manga-tyttärestä sekä hänen isästään Thórdurista, joka sai noituussyytteen ja joutui roviolle. Pirunkujeet eivät kuitenkaan päättyneet Thórdurin kuolemaan, joten katseet kääntyivät Mangaan. Jos on noidan tytär, täytyy olla noita itsekin, pääteltiin yleisesti. Myös hänet haluttiin oikeuden eteen tuomittavaksi.

 

Poltetun miehen tyttären luettuani minulle jäi hieman ristiriitainen olo. Toisaalta pidin kirjasta, toisaalta taas en. Kyseessä on hidaslukuinen, sillä teksti vaatii paljon keskittymistä ja rönsyilee. Vieraan tuntuiset islantilaiset nimetkin tuntuivat aluksi hankalilta ja olivat vaarassa sekoittua toisiinsa. Kuitenkin teksti on jollain tavalla myös nautinnollista luettavaa, sillä sen kielessä on runollisuutta ja kauneutta. Teos on myös tempoltaan hidas ja aihekin tuntuu jäävän valjuksi, sillä asioissa ikään kuin venytään ja vanutaan ja kaikki virtaa ilmeettömänä eteenpäin. Olisin kaivannut hieman räväkämpää otetta, sillä teoksen aiheesta voisi ammentaa jotain säväyttävämpääkin.

Poltetun miehen tyttären hahmot jäivät minulle aika kasvottomiksi. Juuri kenestäkään heistä ei oikein missään vaiheessa paljastu mitään kovin henkilökohtaista eikä heitä esimerkiksi juurikaan kuvailla sen enempää ulkonäön kuin luonteenkaan osalta. Pienet muruset kerätään itse tarinasta. Hahmoihin on vaikea samaistua, koska heiltä tuntuu puuttuvan kaikenlaiset tunnereaktiot: missä on ilo, riemu, suru ja pelko? Tuntuu, että hahmot alistuvat kaikessa korkeampaan tahtoon täysin turtina. Esimerkiksi Manga ja hänen sisaruksensa tuntuvat pitävän ihan selvinä, että heidän isänsä onkin yhtäkkiä noita ja vastuussa oudoista tapahtumista. Hahmojen tekemisissä riittäisi paljonkin pohdittavaa, mutta en halua niistä tässä kirjoittaa, etten spoilaa ketään.

Tässä teoksessa on kiinnostavaa muinaisten uskomusten ja kristinuskon rinnakkaiselo. Myös Islannin historia ja kulttuuri välittyi teoksesta mukavasti, vaikka miljöö jäikin muuten hieman ohueksi. Koivukari kuitenkin selvästi tuntee Islannin ja teos tuntuu aidolta. Jotkut piiriläisistä ovat aiemmin lukeneet muita Koivukarin kirjoja ja heidän mukaansa tämä on hänen teoksistaan rankimmasta päästä. Ehkä jonain päivänä testaan jotain muutakin Koivukarilta, sillä ainakin Ariasman: Kertomus valaanpyytäjistä jäi kiinnostamaan, kun tässä kirjassa sivuttiin sen aihetta lyhyesti.

Poltetun miehen tytär muissa blogeissa: Kirja vieköön!, Annelin lukuvinkit ja Kirjat kertovat.

Tämän kirjan parissa saavutin Islannin Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaasteessa.