Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila
197 s., Karisto 2021
kansi: Emmi Kyytsönen
Nelli Hietalan Varotoimia ja Miia Martikaisesta kertovat kirjat ovat tarjonneet minulle hyväntuulista ja mukaansatempaavaa luettavaa. Kun aloin lukea Maailmanlopun kahvilaa, olin aluksi hieman hämmästynyt, sillä teos lähti jotenkin todella nihkeästi liikenteeseen. Voisi verrata, että yhtä nihkeästi kuin päähenkilö Aurelian matkalaukunraahaus syrjäkylän kaduilla.
Aurelia on kohta 37 vuotta täyttävä lapseton sinkku, joka saapuu auttelemaan tätiään tämän ränsistyneeseen kartanoon serkkunsa toiveesta. Aurelialla on oikeastaan kaikki palikat elämässä avoinna, lapsihaave on kipeä salaisuus ja työpaikan menetys on heittänyt taloudellisen tilanteen myös avoimeksi. Yllättäen juuri maaseudulla Aurelian elämään ilmestyy kaksikin miestä, naapurihuoneessa majaileva ja lapsuudesta etäisesti tuttu rakennusmies Tuomas sekä hurmaava ja charmantti vaikkakin kyseenalaisessa maineessa oleva Joonas. Puuttuvaa rakkautta ja kadonnutta ovulaatiota metsästäessään Aurelia turvautuu muinaisiin rohtoihin ja kummituksen vihjeisiin, jotka sysäävät tilanteita koomisten käänteiden kautta eteenpäin.
Vaikka teos lähtikin hitaasti liikkeelle, jossain kohtaa se tempaisi minut mukaansa niin, että kirja oli illalla suorastaan pakko jättää kesken ja alkaa nukkua. Viimeisten 30 sivun kohdalla selasin sivuja miettien, että ei kai tämä nyt vielä lopu, vastahan tässä on päästy hyvään vauhtiin. Loppui se, ja ehkä vähän äkkinäisesti ja töksähtäen, mutta onneksi kuitenkin niin kuin toivoinkin. Aurelia on tosi välitön tyyppi, jotenkin hänestä on helppo pitää. Samoin Tuomas, Anni-täti ja kartanon puutarhan ja tallirakennuksen kimpussa häärivät muut rakentajat toivat teokseen hauskasti väriä ja särmää. Myös kartanolla kummitteleva nuorena kuollut puutarhurin vaimo Viivi on mukava lisä hahmojen joukossa. Mua yleensäkin puhuttelee tuollaiset traagiset hahmot ja yliluonnolliset vibat, joten Viivin hahmo oli kuin kirsikka kakun päälle.
Tykkäsin tämän kirjan miljööstä ja tarinasta, vaikka tarina alun hitauden jälkeen etenikin todella nopeassa tahdissa ja loppui töksähtäen. Olisin mielelläni viihtynyt Aurelian matkassa kartanolla vielä pidempäänkin, joten olisi mielestäni ihan herkullinen ajatus, jos tälle tarinalle saataisiin vielä joskus jatkoa. Miten esimerkiksi Anni-tädin vanhaan talliin kaavailtu kahvila käynnistyy, saadaanko vanha puutarha matkailijoille auki ja mitä mieltä Viivi-kummitus on siitä?
Aurelia on ruoan ystävä ja loistava kokki, joten kuittaan tällä kirjalla Seinäjoen hahmohaasteen kohdan 28.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.