Hyvää Eino Leinon, runon ja suven päivää! On hauskaa, että vaikka päivä on myös Leinon nimikkopäivä, on se laajemmin myös runon ja suven päivä. Minulla sattui olemaan lukuvuorossa ajankohtaan juuri sopivasti Marja-Liisa Vartion runoteos Seppele (Otava 1953), josta ajattelin kirjoittaa muutaman sanan, vaikka nämä runot eivät minua isommin puhutelleetkaan.
Suosikkirunoilijoihini kuuluu Aila Meriluoto ja Saima Harmaja, jotka mielestäni edustavat erilaista runoutta kuin Vartio. Ei siis ole kovinkaan yllättävää, että Vartion runous ei tuntunut minulle omimmalta, mutta eihän sitä voinut etukäteen tietää, kun ei yhtään tiennyt millaisista runoista olisi kysymys. Ylipäätään pidän runoissa monesti loppusoinnuista ja tiiviistä ilmaisusta, mutta Seppeleen runot osoittautuivat enemmänkin runomittaan sommitelluiksi pieniksi tarinoiksi.
En ole mikään runoanalyysien tekijä ja runojen lukijanakin melko kokematon, mutta mielestäni Seppeleen runoja yhdistää tietty kohtalokkuus. Se voi muodosta runon ympäristöstä tai keskushenkilön valinnoista, mutta jotenkin kaikki tuntuu kulkevan kohti kohtaloaan, joka saattaa jäädä lukijalle avoimeksikin. Balladimaisen ja tarinallisen runon ystävälle tämä on varmasti oiva teos.
Vartio julkaisi kaksi runokokoelmaa, Häät ja Seppele, ennen kuin siirtyi proosaan. Proosaa häneltä olen lukenut kahden teoksen verran ja siinä hänen ilmaisunsa on mielestäni parhaimmillaan. Se on sitten kevät oli hieno kuvaus arkisesta rakkaudesta, samoin kuin myös novellikokoelma Maan ja veden välissä puhutteli minua. Seuraavaksi aionkin lukea häneltä taas proosaa, sillä vaikka hän kuoli varhain, ehti hän onneksi kirjoittaa useampia teoksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.