Eva och Adam: En historia om plugget, kompisar och kärlek

Måns Gahrton: Eva och Adam - En historia om plugget, kompisar och kärlek

bild: Johan Unenge

129 s., Bonnier Carlsen 2001

1. utgåva 1995

Jag lånade en Eva och Adam -bok från biblioteket eftersom jag ville uppdatera mina språkkunskaper. För att få av det så stor nytta som möjligt , jag ska försöka att skriva min uppskattningen på svenska. Jag vet att där kan vara några skrivfel och ordföljdfel, så jag hoppas att ni klarar om det. Jag valde Eva och Adam -bok eftersom jag gillade om dem när jag var ung. Jag läste alla böcker och några av dem många gånger, so det var lätt att börja läsa en bok som är bekant på något sätt, fast jag inte minne alla saker om det.

En historia om plugget, kompisar och kärlek är den första bok om Eva och Adam. I den här boken Eva och Adam möter varandra när Adam kommer till Evas årskursen. Läsare får att veta hur Eva och Adam blev kär, hurdana är deras vänner, familjerna och de själva. Jag tycker att Måns Gahrton har skrivit sin bok jättebra. Han vet hur att skriva en underhållande bok till unga och på samma gång krydda bokens intrig med stora känslor som kärlek. Jag tycker att det kan inte vara lätt att skriva bok som innehåller alla saker som är viktiga eller aktuella till unga. Fast den första utgåva om den här boken är från året 1995, det känns inte så gamla bok. Tid har inte bitat sina tänder i det, fast några saker är annorlunda nu.

Det har varit ungefär tio år när jag sista gången läste den här boken på finska, men jag kan säga att där är inte stor skillnad i den original bok på svenska och i översättat bok på finska. Men jag måste alltså säga att nu jag kanske förstodde några saker på annorlunda sätt, fast jag vet inte är det så eftersom språket eller om att jag är äldre nu. Efter allt jag kan säga bara att det var kul att återkomma till den här boken och att det var ännu bättre än jag minndes. Och nu jag kan ta lugnt eftersom jag märkte ut att jag förstor svenska ganska bra. Okej okej det är ungdomsbok, men ändå! :D

Olemisen onnea

Anna-Mari Kaskinen: Olemisen onnea

kuvitus: Minna L. Immonen

47 s., Kirjapaja 2013

Anna-Mari Kaskisen runoteos Hehkuvin värein teki minuun suuren vaikutuksen noin vuosi sitten. Tuon teoksen jälkeen minulle jäi halu lukea lisää hänen runouttaan, mutta jotenkin minulle on ollut vaikeaa löytää monipuolisesta tuotannosta juuri sellainen kokoelma, joka kiinnostaisi erityisen paljon. Nyt bongasin hänen uusimman teoksensa Olemisen onnea ja päätin kokeilla tätä. Ihan niin suurta vaikutusta tämä ei tehnyt kuin Hehkuvin värein teki aikoinaan, mutta on tälläkin teoksella ansionsa.

Olemisen onnea sisältää valtaosin melko lyhyitä runoja, jotka kuvaavat tiiviisti hetkessä elämistä ja pieniä onnen sirpaleita, joita aina on läsnä. Hänen runoissaan on elämänuskoinen ja valoisa näkökulma, jonka Minna L. Immonen maalailee kuvituksessaan hyvin esiin. Pidän siitä, että vaikka Kaskinen ei käytäkään välttämättä loppusointuja, on runojen tunnelma silti hyvin perinteinen ja helposti tulkittavisssa. Osa näistä runoista sopisi hyvin mietilauseiksi kaikessa lyhykäisyydessään ja ytimekkyydessään.

Kuten sanoin, Kaskisen runoja on helppo tulkita. Hän kuvaa runoissaan usein luontoa ja sen kiertokulkua, mikä tekee runoista mielestäni jotenkin erityisen kauniita. Näennäisesti luontoa kuvaavat runot kuitenkin kuvaavat samalla myös ihmiselämän erilaisia tilanteita ja mielestäni onkin hyvin harmonista käyttää luontoa kaiken peilaajana, sillä luonti muutoksineen on kuitenkin lähes aina jollakin tapaa ympärillämme. Mielestäni Kaskinen onnistuu tällä kokoelmallaan antamaan ihmisille elämänuskoa: luontokin aina herää uudelleen keväällä, vaikka välillä olisikin ollut myrskyävä syys ja talven kylmyys, joten miksei sitten ihminenkin selviäisi vaikeistakin ajoista.

♠♠♠½

Tuhat loistavaa aurinkoa

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa

771 s., Otava 2013, 1. Miki-painos

alkup. A Thousand Splendid Suns, 2007

suom. Kristiina Savikurki

Khaled Hosseinin menestysteos (no eipä hänellä paljon muita olekaan kuin menestysteoksia) Tuhat loistavaa aurinkoa on ollut lukulistallani jo pitkään. En tiedä miksi olen lingannut tämän teoksen lukemista näinkin pitkään, sillä tämä kirja kolahti ja kovaa. Tuhat loistavaa aurinkoa on sellainen kirja, että tuntuu aika vaikealta ruveta kirjoittamaan siitä mitään, mutta yritetään nyt kumminkin.

Afganistanilaissyntyinen Khaled Hosseini kuvaa teoksessaan afganistanilaisnaisten elämää kahden päähenkilön, Mariamin ja Lailan kautta. Hän kuvaa vavahduttavasti sitä miten naisten asemassa on tapahtunut muutoksia niin parempaan kuin huonompaankin, sillä kirjassa seurataan melko pitkää ajanjaksoa aina 1950-luvun lopusta 2000-luvun ensimmäisiin vuosiin. Hosseini avaa lukijan silmät näkemään myös mitä sota ja talebanien hallinto merkitsee tavallisille afganistanilaisille, niin naisille kuin miehillekin. Allekirjoitan täysin sen Charlotte Observerin kommentin, jota takakannessa on lainattu: "Tämän jälkeen eivät uutisotsikot koskaan enää näytä samalta".

Mariam on teoksen alussa nuori nainen, jonka elämää sanelee vahvasti hänen syntyperänsä. Mariam on harami, äpärälapsi, joka jumaloi isäänsä eikä usko äitinsä sanoihin. Kun Mariam erään käänteentekevän tapahtuman jälkeen huomaa, että äiti olikin oikeassa, on jo liian myöhäistä. Mariam naitetaan itseään huomattavasti vanhemmalle kabulilaiselle kengäntekijälle, eikä liitosta tule helppo. Samalla kadulla Mariamin ja kengäntekijä-Rashidin kanssa asuu myös Fariban ja Hakimin perhe, jota sota ja yhteiskunnalliset muutokset repivät. Fariba ja Hakim saavat kahden pojan jälkeen vielä tyttären, Lailan, jonka elämä mullistuu pommin revittyä heidän talonsa hajalle. Rashid ja Mariam pelastavat tytön kotiinsa, jonka jälkeen koulua käyneen ja älykkään tytön elämä muuttuu lopullisesti. Vaikka kirja kuvaa surullisia ihmiskohtaloita ja vastoinkäymisiä, on pohjalla kuitenkin koko ajan ajatus siitä, että aina on toivoa eikä uskoaan saa menettää. Tässä teoksessa on myös valtavasti rakkautta, joka tekee tästä kirjasta erityisen mieleenpainuvan lukukokemuksen. 

Khaled Hosseini on kirjoittanut kirjansa kauniisti ja sujuvasti, mutta todenmukaisesti ja suorasti. Suomentajakin tietysti ansaitsee kiitoksensa siitä, miten hyvin kirjan tunnelma välittyy lukijalle kääntämisen jälkeenkin. En osaa enää sanoa muuta kuin että Tuhat loistavaa aurinkoa on yksinkertaisesti loistava teos. Tätä lukukokemusta on ollut hyvin vaikea kuvailla, ja olenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi lukea tämä itse. Suosittelen!

♠♠♠♠♠

Aaveiden Pohjanmaa: Kummitustarinoita mailta ja meriltä

Tiina Hietikko-Hautala: Aaveiden Pohjanmaa - Kummitustarinoita mailta ja meriltä

kuvitus ja kansi: Suvi Kari

82 s., Haamukustannus 2013

 

Tiina Hietikko-Hautalan uusi kummitustarinoita sisältävä kirja Aaveiden Pohjanmaa on ollut yksi eniten odottamistani syksyn uutuuksista. Ostin muutama vuosi sitten äidilleni lahjaksi Hietikko-Hautalan ensimmäisen kummituskirjan Aaveiden kaupunki: Kummitustarinoita Vaastasta, jonka olen itsekin lukenut useampaan otteeseen. Mielestäni Hietikko-Hautala onnistuu molemmissa kirjoissaan välittämään tarinoillaan erinomaisesti kansanperinnettä monipuolisesti ja pohjiaan myöten.

 

Tässä kirjassa Hietikko-Hautala esittee 10 pohjalaista kohdetta, joissa perimätiedon mukaan kummittelee. Kirjailija kuvaa jokaisen kohteen historiaa ja taustoja erinomaisesti, ja lisäksi hän hakee useiden kohteiden kohdalla uskottavuutta meedioiden kokemuksista niissä, vaikka hän kuitenkin jättääkin joka tarinaan leijumaan sen ajatuksen, että "uskokoon ken tahtoo". Kirjailija osaa olla skeptinenkin, vaikka hänen vaikuttavan pohjatyönsä sekä kirjoitustyylinsä vuoksi tarinoihin on helppo uskoa. Kaksi kirjan tarinoista on esitelty myös Piiri -ohjelmassa, jota esitettiin televisiossa muutamia vuosia sitten.

 

Pidän tässä kirjassa erityisesti siitä, että Hietikko-Hautala osaa suhtautua näihin kummitustarinoihin monelta kantilta sekä rationaalisesti perustellen että tunteeseen nojaten. Hän osaa hyvin analyyttisesti käydä läpi paikkojen taustoja ja kummittelutilanteita ja muodostaa näiden pohjalta perusteluiden ketjuja, jotka tuovat uskottavuuspohjaa tarinoille tai asettavat kertomukset epäilyksen alle. Pidän myös siitä, että Hietikko-Hautala on valinnut tähän kirjaan tarinoita laidasta laitaan aina traagisista tarinoista arkisiin kohtaloihin saakka.

 

Erityisen mieleenpainuvana pidin Mustasaaressa sijaitsevan Grönvikin kartanon tarinaa, sillä siinä oli jotakin hohtoa ja historian havinaa. Siinä myös taustatyö tuntui kaikkein perusteellisimmalta. Kaiken kaikkiaan kaikki tarinat kyllä olivat mielenkiintoisia ja onnistuneesti rakennettuja. Kummitustarinat ovat mielestäni aina olleet kansanperinteen kiinnostavimpia aiheita, joten aiheeseen sukeltaminen oli oikein antoisaa. Toivottavasti Hietikko-Hautala kirjoittaa vielä lisääkin tämänkaltaisia teoksia, sillä niihin samalla tallettuu kirjoihin ja kansiin osa tuota kansanperinnettä vielä jälkipolvillekin asti.

♠♠♠♠½

Kummitustarinat ovat aina kiehtoneet mieltäni, vaikka en oikeastaan tiedä miten niihin suhtautua. Olen toisaalta hyvin järkiperäinen ihminen, mutta kummitustarinoihin olen kuitenkin aina uskonut jollakin tavalla. Ne ihan oikeasti jopa nostattavat niskavillani pystyyn. Kummitustarinat ja -legendat ovat kuitenkin sellainen juttu, jonka todenperäisyydestä ei voida kiistellä, koska kukaan ei oikeastaan tiedä varmaksi, että voivatko jutut olla totta. Niin tai näin,  tällaisten tarinoiden lukeminen tuo kuitenkin virkistävää jännitystä elämään!

Pääoma

Anja Snellman: Pääoma

299 s., Otava 2013

kannen kuva: A. Snellmanin kotiarkisto

kannen suunnittelu: Piia Aho

Minulla on aina ollut hieman kahtiajakoinen suhtautuminen Anja Snellmanin teoksiin. Niissä on jotakin sellaista, joka kiehtoo minua, mutta samalla myös jotakin sellaista, joka ei minua vakuuta. Tässä uutuusteoksessa on kuitenkin poikkeuksellisesti jotakin sellaista, joka vei minua mennessään niin kovasti, että itsekin hämmästyin.

Anja Snellman kuvaa uutuusteoksessaan avoimesti ja suorasti niitä tunteita, joita hänessä heräsi kitalakihalkioisen ja kehityshäiriöisen sisarensa Marun rinnalla. Kyseessä on romaani, mutta tästä kuultaa vahvasti läpi tunteiden aitous ja kaunistelemattomuus, se miten häpeä ja kiintymys ovat repineet häntä eri suuntiin. Juuri nämä seikat tekevät tästä romaanista hyvin elämänmakuisen ja voimakkaan lukukokemuksen, jota on vaikea sanoin kuvata. Olen mykistynyt siitä miten Snellman pukee sanoiksi vuosien mittaiset häpeän aiheuttamat omantunnontuskat, syvän rakkauden ja piinaavat ajatukset siitä millaista elämä olisi voinut olla, jos elinolosuhteet ja pienenpienet asiat olisivat olleet toisin. Josjosjos.

Snellmanin tyylissä on hieman tajunnanvirtamaisia ominaisuuksia, jotka osaltaan tekevät teoksesta niin kaunistelemattoman. Samalla tuo kerronnallinen ominaisuus aiheuttaa kuitenkin hieman hankaluuksia, sillä ainakin minun oli välillä vaikea pysyä mukana tässä kiihkeässä selonteossa, joka välillä etenee vimmalla ja välillä poikkeaa asiasta toiseen. Snellmanin käyttämät ilmaukset ja kielelliset jipot, kuten vieraskieliset ilmaukset ja "marunkieli", tuovat tekstiin rikkautta, joka jää voimakkaana mieleen.

Yleistunnelmani tästä teoksesta on oikein positiivinen, vaikka aivan kaikkea en varmasti tästä teoksesta ymmärtänyt. Etenkin teoksen alussa minulla oli vaikeuksia seurata tapahtumia ja päästä niihin mukaan, mutta onneksi Snellman petrasi viimeistään kirjan puolivälin tienoilla ja juoni alkoi toden teolla vetää. Joku voisi kysyä, että onko kirja lukemisen arvoinen, jos se vasta puolivälin tienoilla alkaa tosissaan kiinnostaa. Tämän kirjan kohdalla voin epäröimättä sanoa, että kyllä on, sillä tämä kirja antoi monessa suhteessa valtavasti ajattelemisen aihetta useastakin asiasta.

♠♠♠♠

Lumilyhdyn valossa

Jukka Itkonen: Lumilyhdyn valossa

56 s., Kirjapaja 2011

 kansi: Katja Kuittinen

En ole tietääkseni koskaan aikaisemmin lukenut Jukka Itkosen teoksia, mutta nyt tämän runokokoelman Lumilyhdyn valossa bongattuani minun oli aivan pakko päästä korjaamaan tuo erhe. Kirjassa on kaunis ja houkutteleva kansi, ja itse teos sopii oivallisesti tähän alkutalven aikaan, vaikka lunta ei vielä olekaan maassa tai puussa. Lumilyhdyn valossa sisältää nimensä mukaisesti talviaiheisia runoja, jotka kuvaavat niin luontoa, talven ilmiöitä kuin ihmisiäkin.

Lumilyhdyn valossa sisältää monta hyvin kaunista runoa, mutta aivan erityisesti pidin runosta Yksin. Siinä on jotenkin lähes harras tunnelma ja sen teksti tuntui minulle hyvin sopivalta ja omalta välittömästi sen luettuani. Yksin on mielestäni hyvin puhutteleva runo, samoin kuin oikeastaan kaikki teoksen linturunot. Linturunot toivat heti mieleeni lintulaudan talviset vieraat, joita niin minä kuin kissanikin tykätään katsella ikkunasta.

Koko Itkosen runokokoelmasta jäi todella hyvä fiilis, oikein sellainen joulua odottava ja talvinen. Tämä runoteos puhutteli minua myös siksi, että Itkonen suosii perinteistä runoa, joista yleensäkin pidän kovasti. Mielestäni näihin runoihin perinteinen tyyli onkin kaikkein paras vaihtoehto, sillä se jotenkin täydentää runojen tunnelmaa. Suosittelen tätä kokoelmaa ehdottomasti kaikille talven ja runojen ystäville! Voi kun pian tulisikin lunta ja lumilyhtykelit.

♠♠♠♠