Akvarelleja Engelin kaupungista

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

215 s., Gummerus 2016

 

Jukka Viikilän esikoisromaani Akvarelleja Engelin kaupungista voitti kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2016. Itse en alunperin ollut järin kiinnostunut tästä teoksesta, vaikka ajattelinkin tämän jossain vaiheessa lukea. Kun pikalaina nyt osui kohdalle, päätin lukea tämän. Vaikka Akvarelleja Engelin kaupungista on kooltaan pieni kirja, vei sen lukeminen aikaa ja vaati paljon keskittymistä. Tämä on mielestäni oikein sopiva kirja luettavaksi näin vuodenvaihteen kynnyksellä, sillä Engelin fiktiivisessä yöpäiväkirjassa nousee monesti esiin ajan kuluminen, menneisyys ja tulevaisuuden haaveet - samat teemat tulevat itselläkin mieleen tällaisena vuoden vaihtumisen ajankohtana.

 

Akvarelleja Engelin kaupungista on Helsingin suunnitelleen saksalaistaustaisen arkkitehdin Carl Ludvig Engelin fiktiivinen yöpäiväkirja, joka alkaa keväästä 1816. Tuolloin nuori arkkitehti oli saanut mainion työtilaisuuden päästä suunnittelemaan Helsingin kaupunkia uudelleenrakentamiskomitean toimesta. Niinpä Engel perheineen muuttaa Helsinkiin ja lupaa vaimolleen, että tila ei ole pysyvä ja että tie vie jo pian takaisin Berliiniin, heidän rakkaaseen kotikaupunkiinsa. Vuodet vierivät ja kaupunki valmistuu talo talolta. Ennen kuin sitä oikein käsittääkään, on jo vuosi 1840.

 

Yöpäiväkirjan kuvaamiin vuosiin mahtuu kaikenlaisia tapahtumia. Eniten Engeliä pohdituttaa kaupungin hioutuminen pikkuhiljaa hänen suunnitelmiensa mukaan. Hän kiintyy luomukseensa ja Helsingistä on nousemassa todella suuri taidonnäyte, jollaista ei ihan jokainen arkkitehti pääsekään rakentamaan. Samaan aikaan erityisesti Charlotte-vaimo kaipaa takaisin kotiinsa, vaikka yrittääkin sopeutua Helsinkiin ja lopulta löytää sieltä ystäviäkin. Silti avioparin mielessä elää toive päästä takaisin Berliiniin. Yöpäiväkirjassaan Engel pohtii minkälaisen hinnan on loppujen lopuksi joutunutkaan maksamaan siitä, että on päässyt toteuttamaan ammatillista kunnianhimoaan ja luomaan todellisen elämäntyön.

 

Mielestäni Akvarelleja Engelin kaupungista on jotenkin työläs kirja, jonka lukeminen todellakin vaati keskittymistä. Koin tämän ehkä hieman vaikeaselkoiseksi, sillä toisinaan yöpäiväkirjan merkinnät olivat lyhyitä ja tuntuivat täysin irrallisilta muihin merkintöihin nähden. Välillä myös vuodet vierivät nopeaan tahtiin eikä joistain ajanjaksoista jäänyt oikein mitään mielikuvaa. Tarinaa oli tästä syystä vaikea seurata. Teksti puolestaan tuntuu mielestäni sujuvalta ja selkeältä, mutta se ei paljon auta, jos ajatus meinaa harhailla juonenkulun kannalta.

Sinänsä tämän teoksen aihe on mielenkiintoinen, sillä en ole ennen ajatellut sitä miten Helsinki on rakentunut ja millaista rakennusvaiheen aikaan kaupungissa on ollut ja miltä se on näyttänyt. Löysin tästä myös yhdyskohtia samaa ajankohtaa kuvaaviin teoksiin ja mielikuvani tuosta ajasta laajentuivat. Se oli ihan kiintoisa kokemus. Kaupunkia minua paremmin tunteville tämä saattaa olla vieläkin kiinnostavampi katsaus.

♠♠♠

Ahistunu pupu - Elämältä piilopaikan sain

Kris Keränen: Ahistunu pupu - Elämältä piilopaikan sain

64 s., Arktinen Banaani 2016

 

Sain kaveriltani joululahjaksi Kris Keräsen sarjakuvateoksen Ahistunu Pupu. En ole vieläkään kehittynyt miksikään sarjakuvien erityisasiantuntijaksi, joten ihan puhtaita jonnamielipiteitä on taas tarjolla. En tiedä olisinko kokenut tämän teoksen hieman eri tavalla, jos olisin vaikkapa lainannut tämän kirjan kirjastosta tai saanut sen lahjaksi joltakulta muulta, sillä tietyllä tapaa monesta tämän strippisarjakuvan jutusta on löydettävissä sellaisia "inside-juttuja" joita vain Katariina ja minä ymmärrämme. En olisi ehkä löytänyt tästä sellaista humoristista puolta, jonka nyt löysin. Lisäksi erittäin monessa kohtaa mieleeni tuli jokin juttutuokio, jonka lukiessani kuulin kaikuna taustalla. Ihan nappiosuma ja ajatuksella valittu lahja siis!

 

Ahistunu Pupu on nimensä mukaisesti ahdistunut. Pupua ahdistaa vähän kaikki sosiaalisista tilanteista elämän tarkoitukseen tai sen puuttumiseen asti eikä Pupu aina itsekään tiedä mikä oikein ahdistaa. Pupua myös väsyttää ja elämä tarjoilee hänelle usein ivallisinta puoltaan: tietokone tilttaa juuri ennen tallentamista ja juhannus on sopiva ajankohta rakentaa lumiukkoa. 

 

Ahistunu Pupu on jo kyllästynyt jatkuvaan ahdistukseensa ja takakannessa kysytäänkin lukijalta onko hän samoilla linjoilla. Siinä luvataan myös, että ahdistusta poteva pupu hoitaa nyt murehtimisen lukijan puolesta samalla kun lukija saa pitää pienen tauon kaikesta. Minä ainakin sain taukoni, sillä vaikken mikään kaikesta ahdistuva stressaaja olekaan, niin aina joskus alkaa jokin asia mietityttää ja pää kaipaa muuta ajattelemista. Ahistunu Pupu on ahdistuneisuudestaan huolimatta mielestäni aika hauska tyyppi ja näistä sarjakuvastripeistä varmaan jokainen löytää jonkin samaistumiskohteen jossain vaiheessa elämäänsä. Minä ainakin löysin monta ja monta kertaa aloin myös nauraa ääneen, sillä tässä oli kyllä mielestäni nasevaa mustaa huumoria vaikka missä määrin. Piirrostyylistä voisin sen verran sanoa, että mielestäni tyyli on selkeä ja vähäeleisen ilmeikäs. Itse pidin Pupun hahmosta myös piirrostyylin puolesta eikä minulla ole siitä mitään sen tarkempaa kommentoitavaa. Kokonaisuutena siis hyvin kiinnostava sarjakuva-albumi!

Lakkautettu kylä

Hanna Koikkalainen: Lakkautettu kylä

132 s., 2015

kustantanut Hanna Koikkalainen

teos on koostettu Suistamo - perinnelaboratorio -projektiin liittyvästä näyttelystä

 

Lakkautettu kylä on valokuvateos, joka koostuu vanhoista suistamolaisista valokuvista sekä Hanna Koikkalaisen viime vuosiin ajoittuvilla Karjalanmatkoilla ottamista kuvista. Päädyin tutustumaan tähän kirjaan, kun aloin tutkia mitä kirjoja Suistamosta olisi saatavilla. Äitini isoisä, jonka minäkin ehdin tuntemaan, oli lähtöisin Suistamolta ja joutui rakentamaan elämänsä uudelleen kotiseudun jäätyä rajan taakse. Minussa on viime vuosina herännyt hienoinen kiinnostus näitä sukupolvien jälkeen jo hiuksen hienoiksi käyneitä karjalaisjuuriani kohtaan ja erityisesti minua kiinnostaa nähdä vanhoja (ja miksei uusiakin) kuvia alueelta, jossa minun sukuani on joskus asunut.

 

Kun avasin tämän kirjan, en arvannut miten tunteita herättävä teos tämä olisi. Kurkkuani kaihersi monta kertaa, kun katsoin kuvia nauravaisista karjalaisista, jotka eivät vielä tienneet joutuvansa jättämään rakkaat kotisijansa taakseen. Koskettavia olivat myös otteet evakoiden haastatteluista ja päiväkirjamerkinnöistä. Aili Tamminen kirjoitti päiväkirjaansa Lapualla vuonna 1944 seuraavasti: "Kun menin metsään, omaan kauniiseen metsään viimeisen kerran jäähyväisille, sitä surua ei voi sanoin kuvailla, mikä kaiho silloin oli sydämessä.". 

 

Tässä teoksessa pääosaa näyttelevät valokuvat ihmisistä, paikoista ja asiakirjoista. Kun eteeni tuli ensimmäinen kuva korvauksia anovasta asiapaperista, jossa on listattuna evakon kotiin jäänyt irtaimisto, hätkähdin. Kovin tarkkaan ihmisen pitää tuntea omaisuutensa osatakseen tarkasti listata mitä kaikkea häneltä jäi taakse. Kuinka moni osaisi tarkasti kertoa mitä kaikkea oikeastaan omistaakaan? Tavaroista voi hakea korvausta ja evakoille lohkottiin talonpaikkoja uusilta asuinsijoilta, mutta mikään ei koskaan korvanne muistoja ja rakasta seutua. Taakse on jäänyt myös eläimiä, kuten muistoista ja asiakirjoista käy ilmi. Vaikka kotieläinten pitoon suhtauduttiinkin varmasti usein enemmän rationaalisesti kuin emotionaalisesti, ovat ne silti olleet arjessa mukana ja omalla tavallaan tärkeitä. Ei sitä tunnetta niin vain voi korvata. Tarkkaan tuli katsottua muutkin kuvat ja monia ajatuksiahan ne herättivät: rapistuneet rakennukset, autiot seudut, entinen kukoistus ja mitä kaunein luonto.

 

Kotiseudun menettäminen jättää ihmiseen arpia, joista lukeminen riipii minun sydäntäni. Olen itse hyvin kiintynyt kotiseutuuni enkä ole koskaan harkinnut muuttoa muualle. Ehkä siksi koen hyvin voimakkaasti niiden ihmisten tarinat, jotka ovat joutuneet kotiseutunsa jättämään pakon edessä. Minua herkisti ja havahduttikin erityisesti myös Maria Kentän vuonna 2014 antama haastattelu, jossa hän toteaa että kysymys siitä miksi piti lähteä pois, on seurannut häntä aina. Hän toteaa osuvasti, että "toiset asuu iät samoilla seuduilla ja niillä on vintillä aarteita ja kaikki muistot on tallella vaan meikäläisellä on kaikki tuolla jossain". Havahduin taas ajattelemaan, että niin todella: kyse ei ole pelkästään siitä hetkestä ja elämän rakentamisesta uudelleen, vaan kokonaisesta sukupolvien mittaisesta muistista, perinteistä ja omasta sukuhistoriasta, johon kaipaa vastauksia.

 

Lakkautettu kylä on puhutteleva teos, joka olisi esipuheen mukaan ilmeisesti kannattanut ottaa tarkasteluun yhdessä Anne-Mari Kivimäen luoman musiikkimaailman kanssa. En osaa edes ajatella olisinko saanut vieläkin voimakkaampia tunnereaktioita tästä kirjasta, jos olisin sen yhdistänyt sen musiikkiin. Youtubessa olevan trailerin perusteella niin olisi saattanut hyvinkin käydä. Haluan tutustua tuohon musiikkimaailmaan joskus, mutta ensin sulattelen tämän kirjan nostattamia ajatuksia kaikessa rauhassa.

Kirjakaapin avain 5 vuotta & arvontavoittajien julkistus

Tänään rakas blogini Kirjakaapin avain täyttää 5 vuotta. Eläköön, eläköön, eläköön! :D Tuo aika tuntuu numeroina ajatellen ihan uskomattoman pitkältä, vaikka samaan aikaan vuodet tuntuvat vierineen tavattoman nopeasti. Tekstejä tänne on näiden vuosien aikana kertynyt 738 kappaletta, mutta kaikki eivät ole kirja-arvioita, vaan sekaan mahtuu jonkin verran myös muuta juttelua. Lukijoitakin on vuosien varrella kertynyt seuraamaan juttujani ja olen teistä jokaisesta iloinen! :) 

En olisi 5 vuotta sitten arvannut miten mukava ja tärkeä harrastus blogista minulle kertyy. Joskus minusta tuntuu, että en ehdi blogata mistään tai minua ei yksinkertaisesti huvita lukea tai kirjoittaa mitään, mutta sitten into taas palaa. Nousu- ja laskusuhdanteet tuntuvat kuuluvan tähän hommaan, mutta ainakaan vielä en ole kaivannut pidempää breikkiä. En ole siis menossa minnekään, vaikka blogini joskus päivittyisikin hitaammin. :)

18.12. avasin blogisynttäreiden kunniaksi arvonnan, jonka osallistumisaika päättyi tänään. Olen arponut voittajat ja tittididiididii 1. palkinnon nappasi Mrs Karlsson ja 2. palkinnon Mira! Onnea voittajille! :) Laitattehan minulle mahdollisimman pian sähköpostiin (jonna.kirjakaapinavain ät gmail.com) osoitteenne ja kirjavalintanne, niin saan paketit matkaan. Mikäli en kuule voittajista mitään tämän vuoden puolella, arvon uudet voittajat. 

Nyt siirryn tästä juhlimaan bloggaajataivaltani kirjan ja herkkujen pariin. Lukuintoa kaikille!

Mielensäpahoittajan hiihtokirja

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittajan hiihtokirja

108 s. + Mielensäpahoittajan virallinen kisaopas 29 s., WSOY 2016

kansi: Mika Tuominen

 

Olen nyt lukenut kaikki kolme tänä vuonna ilmestynyttä uutta Mielensäpahoittajaa, jotka ovat siis tietokirjoja Mielensäpahoittajan mielipiteillä ja ohjeistuksilla höystettynä. Olen kahden muun (Miehen työt ja Mielensäpahoittajan keittiössä) kohdalla esittänyt kysymyksen miksi nuo kirjat on kirjoitettu, sillä en ole oikein osannut mieltää niitä sen enempää tietokirjoiksi kuin viihdekirjoiksikaan. En siis odottanut Mielensäpahoittajan hiihtokirjalta mitään suuria, mutta tämä osoittautuikin hyvin hauskaksi kirjaksi, jossa on samaa henkeä kuin kaunokirjallisissa Mielensäpahoittajissa.

 

Vuonna 2017 järjestetään Lahdessa hiihdon mm-kisat, joiden odotus innoittaa Mielensäpahoittajaa jakamaan mielipiteitään ja kokemuksiaan hiihdosta, nykyihmisen ymmärtämättömyydestä tätä hienoa lajia kohtaan, hiihtourheilijoista, mäkihypystä ja oikeastaan kaikesta, mitä aiheeseen suinkin voi liittyä. Teos rakentuu melkolailla romaanin tai novellikokoelman tapaan ja koinkin tämän kirjan ennen kaikkea kaunokirjallisena teoksena ja viihteenä, vaikka teos viliseekin faktoja kisatuloksista ja tunnetuista urheilijoista. Kirjassa on mukana myös erillinen liite nimeltä Mielensäpahoittajan virallinen kisaopas.

 

Vietin Mielensäpahoittajan hiihtokirjan parissa oikein hauskoja lukuhetkiä. Kerrontatapa on tässä teoksessa hyvin samanlainen kuin kaunokirjallisissa Mielensäpahoittajissa, mikä tuntui kotoisalta ja loihti mieleeni Mielensäpahoittajan tutun hahmon. Hiihto on Mielensäpahoittajalle sydämenasia ja mielipiteet siitä ovat sen mukaisia. Lisäksi vuosien varrelle mahtuu jos jonkinlaisia sattumuksia hiihdon parissa, ja varhaisimmat niistä sattuivat jo hänen isälleen, joka hiihti Lahteen mm-kisoihin vahingossa vuotta liian aikaisin. Eikä Mielensäpahoittajan omatkaan kisamatkat aina ole menneet parhain voiteluin, sillä kerrankin sattui niin, että hän jäi kellariin lukkojen taakse ja odotteli siellä muutaman tunnin auttajaa... Jos siis olet miettinyt lukemasi jonkin uusista Mielensäpahoittajista ja kaipaat nimen omaan viihdykettä, valitse tämä hiihtokirja!

 

 ***

Tässä kohtaa muistutan vielä blogisynttäriarvonnastani, johon ehtii osallistua vielä huomenna 28.12. klo 15 saakka. Pääpalkintona on Mielensäpahoittaja-seinäkalenteri ensi vuodelle!

Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä

Annukka Kiuru: Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä

kuvitus: Sirkku Linnea

161 s., Minerva 2016

 

Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä on niin sanottu joulukalenterikirja, josta löytyy tarina jokaiselle joulukuun päivälle aina aattoon asti. Pienenä pidin kovasti Ylellä esitetyistä Tonttu Toljanterin joulukalenteriohjelmista, joten ajattelin tutustua myös tähän kirjaan. Ehkä aika on kullannut muistot, mutta mielestäni tv-ohjelmat olivat jotenkin mukavampia. Viänästä tosin on helpompi kestää tässä kirjassa, sillä ohjelmissa en ole hänestä oikein pitänyt!

Tonttu Toljanteri on hieman kömpelö sisätonttu, jonka tehtäviin kuuluu mm. Tonttulaan saapuvien partiotonttujen kestitseminen ja lahjojen paketointi. Kovasti makealle perso Toljanteri auttaa mielellään myös keittiön puolella ja tahtoopa hän tarjota apuaan muuallakin aina tarpeen vaatiessa. Eräänä joulukuuna Toljanteri saa salaisen tehtävän tonttujen tonttuna, mutta kuinka tehtävä mahtaa sujua, kun kommelluksia syntyy ja tehtävän paljastuminen on lähellä monta kertaa? Oikeamielinen ja hyväsydäminen Toljanteri tapaa kuitenkin selviytyä asioista parhain päin. Tehtävänsä ohella Toljanteri ryhtyy etsimään syytä lahjakontin merkilliseen tyhjyyteen.

Tonttu Toljanterin ja muiden korvatunturilaisten jouluun valmistautumisen seuraaminen oli ihan kelpo luettavaa ja jatkokertomuksesta tuli mukavan jouluinen fiilis. Pidin kovasti Sirkku Linnean kuvituksesta, sillä se loihti eteeni kodikkaan ympäristön pehmein värein ja iloisin ilmein. Ei tarinaosuuksissakaan ole mitään vikaa, vaan jokaisen päivän tarina on sopivan vauhdikas ja jokaiseen päivään mahtuu hauskoja kommelluksia. Tarinat ovat mielestäni sopivan mittaisia pienemmällekin kuulijalle, sillä vaikka kuvitusta ei ole mitenkään runsaasti, pysyy mielenkiinto kuitenkin yllä. Mielestäni tämä kirja toimii mukavana vaihtoehtona television joulukalenterille, jos jonakin vuonna kalenteri ei satu miellyttämään, ja voipa tämä toimia vaikkapa suklaakalenterinkin korvaajana!