Klassikkohaaste 4: Mrs. Dalloway

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on täällä taas! Koska viime vuonna luin haasteisiin kotimaisen ja ulkomaisen mieskirjailijan teokset, päätin tänä vuonna lukea samanlaisen parin naiskirjailijoilta. Hetken mietin pitäisikö Suomen 100-vuotisjuhlavuoden vuoksi lukea haasteeseen kotimainen klassikko, mutta päädyin kuitenkin pysymään alkuperäisessä suunnitelmassa, sillä luen muutenkin paljolti kotimaisia kirjoja. Lisäksi Virginia Woolfin Mrs. Dalloway on ollut lukulistallani jo niin kauan, että se oli melko nopeasti selkeä valinta tähän haasteeseen.

 

***

 

Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

277 s., Seven-pokkarit/Otava, 2011, 4.p.

ilmestyi suomeksi 1. kerran 1956

alkup. Mrs. Dalloway, 1925

suom. Kyllikki Hämäläinen

 

Mrs. Dalloway on yhdenpäivänromaani, jonka kerronta on tajunnanvirtainen. Teos kertoo Clarissa Dallowayn päivästä, jolloin hän valmistelee seurapiirijuhlia. Kerronta keskittyy välillä kuvaamaan myös muiden ihmisten päivän kulkua, kuten esimerkiksi Clarissa Dallowayn aviomiehen lounaskutsua tai Septimus Warren Smithin kilvoittelua harhojensa keskellä. Septimus on tarinan toinen päähenkilö.

 

Minun täytyy myöntää, että Mrs. Dalloway osoittautui minulle aika vaikeaksi kirjaksi. Olin kuvitellut lukevani tämän tuosta vain, mutta tajunnanvirtainen kerronta yllätti minut, vaikka tiesinkin teoksen kerronnan sellaiseksi jo etukäteen. Yllättäen jouduinkin todella terästämään keskittymistäni eikä tätä teosta käynytkään lukeminen väsyneenä, sillä tapahtumien kulkua oli välillä mielestäni työlästä seurata. Lisäksi olin ällistynyt siitä, että päähenkilöiksi on valittu kaksi hahmoa, joilla ei ole kerrassaan mitään tekemistä toistensa kanssa - Woolf kylläkin tavallaan yhdistää hahmot lopuksi muiden hahmojen kautta, mutta muuten mielestäni heistä olisi voitu kirjoittaa kaksi täysin erillistä kirjaa.

Jotenkin minusta tuntuu, että en oikein ymmärtänyt Woolfin tyyliä kirjoittaa. Nyt lukemisen jälkeen koitin etsiä hieman tietoa tästä kirjasta ja ilmeisesti Clarissan ja Septimuksen hahmojen on tarkoitus peilata toisiaan. Minä en kuitenkaan sellaista lukiessani älynnyt enkä tainnut muutenkaan oikein ymmärtää mitä kaikkia merkityksiä Woolf on tekstiinsä kätkenyt. Tajunnanvirtaisuus ei tunnu olevan minun juttuni eikä tässä tarinassa muutenkaan ollut minun mielestäni mitään erityisen kiinnostavaa.

Vaikka Mrs. Dalloway ei osoittautunutkaan "minun kirjakseni", olen ylpeä siitä, että sain lopultakin luettua tämän klassikon. Toisaalta olen hieman pettynyt siitä, että en kyennytkään ymmärtämään tunnettua teosta, jota on kehuttu paljon, mutta varmasti jokaiselle joskus tulee eteen kirja, joka itselle ei oikein meinaa avautua.

 

Risteily

Mats Strandberg: Risteily

517 s., Like 2016

alkup. Färjan, 2015

suom. Stella Vuoma

kansi: Kim Petersen

 

En yleensä juurikaan lue kauhukirjallisuutta, mutta nyt jostain syystä Mats Strandbergin Risteily herätti huomioni. Teoksen perusajatus tuntui kiinnostavalta: laivalla kehkeytyy ennennäkemätön katastrofi, jonka mittasuhteet osoittautuvat hyvin laajaksi, avun saaminen on vaikeaa ja pakoon ei pääse. Strandbergin teoksella on monia ansioita, mutta minua tämä ei kuitenkaan onnistunut erityisesti kauhistuttamaan. Nokkelasti hän on kuitenkin kehitellyt juonen ja loppuratkaisu on hyvin yllättävä, mutta jotenkin sellainen todellinen kauhun tuntu puuttui.

 

Baltic Charisma on varustamonsa entinen tähtialus, joka on vuosien kuluessa jäänyt uusien alusten varjoon. Kuitenkin matkustajia edelleen riittää ja niin on nytkin, kun tulevasta katastrofista autuaan tietämättömät ihmiset odottavat laivaan astumista: joillekin kyse on toiveikkaasta retkestä, joku taas haluaa vain hetkeksi pakoon arkitodellisuuttaan, toiset puolestaan haluavat viettää yhteistä aikaa perheensä kanssa. Pian kaikilla erilaisista taustoista tulevilla risteilymatkustajilla on paljon enemmän yhteistä kuin kukaan osasi odottaa. Kauhu täyttää mielet ja kuolemanpelko jyskyttää ajatuksissa. Laivaan on astunut myös nainen ja tämän poika, jotka molemmat tuntuvat muihin matkustajiin verrattuna hyvin erilaisilta, ehkä hieman pahaenteisiltäkin. Ennen kuin pojan äiti huomaakaan, katastrofi on jo saanut alkunsa.

 

Risteily on moniääninen romaani, jossa ääneen pääsee useita risteilymatkustajia ja laivan työntekijöitä. Kerrontaratkaisun ansiosta lukijalle syntyy laaja kokonaiskuva kaikesta mitä laivalla tapahtuu. Vähitellen paljastuu miten katastrofi etenee, miten joku välttää täpärästi sen tielle astumisen ja miten joku toinen taas joutuu sen pyörteisiin aivan sattumalta. Strandbergin hahmot tuntuvat jotenkin helposti lähestyttäviltä ja ehkä samaistuttaviltakin, sillä heistä kukin kaipaa milloin rehellisyyttä, muutosta parempaan, rakkautta, seikkailua tai edes hetken unohdusta. Sen on kai tarkoitus tehdä heidän kohtaloistaan tai laivalla riehuvasta katastrofista entistä ravistelevampi, tavallaan herättää lukijan empatiat ja sympatiat ja kauhistuttaa lukijaa sitä kautta. Minun mielestäni siinä ei kuitenkaan oikein onnistuttu.

 

Risteily on kirjoitettu sujuvalla kielellä, mikä tekee lukemisesta oikeinkin nautittavaa (kiitos myös suomentajalle), mutta pelkkä sujuvuus tai juoni-idean kekseliäisyys ei riitä. Miljöökin on loistavasti valittu, sillä risteilyissä ja risteilyaluksissa on monille tuttuja juttuja ja monella on selkeä käsitys siitä millaisia risteilyalukset tuppaavat olemaan sisältä. Itselleni ainakin tuli selkeitä mielikuvia autokannen alle jäävistä hyteistä, jollaisessa olen joskus itsekin yöni laivalla viettänyt, samoin taxfree ja buffet ovat tuttuja juttuja. Kaikesta tästä tuttuudesta huolimatta mielestäni tämä teos osoittautuu jotenkin ehkä hieman liian yliluonnolliseksi tai epäuskottavaksi. Minua laivalla riehunut katastrofi ei kauhistuttanut, lähinnä vain seurasin mielenkiinnolla mitä seuraavaksi tapahtuu. En oikestaan kokenut edes suurempaa jännitystä tätä lukiessani. Loppuratkaisu on kuitenkin yllättävä ja siitä annan kiitosta, joskin minua jäi hieman vaivaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä lopun uhkakuvat antavat lukijan mielikuvitukselle runsaasti tilaa. 

 

Kokonaisuutena oikeastaan pidin lukemastani enkä ajattele aikani menneen hukkaan, vaikka en kauhunväreitä saanutkaan. Kuitenkin ehkä hieman peräänkuulutan sitä, että jos kyse on kauhukirjallisuudesta, niin kyllä minä sitten todella odotan ihoni nousevan edes kerran kananlihalle. Nyt niin ei käynyt.

♠♠♠½

Tara Road (Talo Dublinissa)

Maeve Binchy: Tara Road

5 cd-levyä, 5 h 56 min

Orion Audiobooks 2001, alkup. 1998

lukija: Kate Binchy

Kirjallisuuspiirimme helmikuun aiheena tulee olemaan Irlanti. Minulle aihe on mieluinen, sillä olen oikeastaan jo vuosikausia ollut kiinnostunut Irlannista maana ja toivoisin joskus vielä matkustavani sinne. En ole kuitenkaan lukenut irlantilaista kirjallisuutta juurikaan, joitain ihan satunnaisia teoksia vain. Maeve Binchyltä olen aikaisemmin lukenut Seitsemän talvista päivää, mutta jotenkin ei ole vain tullut luettua lisää, vaikka tarkoitus on ollut. Minulla on kyllä lainassa erään toisen kirjailijan teos, jonka toivon ehtiväni lukemaan, mutta päätin kuunnella myös Maeve Binchyltä jonkin teoksen äänikirjana. Koska suomeksi saatavilla ei ollut kuin Koko kadun kasvatti ja tukku Celian lukemisesteisille tarkoitettuja äänikirjoja, valitsin tarjolla olleista alkuperäiskielisistä äänikirjoista Tara Roadin.

Ria Lynch on noin 35-vuotias Dublinissa asuva nainen, jolla on kaksi lasta ja ihana aviomies. Ria pitää itseään onnekkaana saatuaan Dannyn kaltaisen komean ja menestyvän miehen. Hän uskoo liittonsa voivan hyvin ja kaiken olevan hienosti kunnes aviomies ilmoittaa saavansa lapsen toisen naisen kanssa. Ria tuntuu ensin romahtavan, mutta päättää sitten ottaa elämänsä käsiinsä ja ryhtyy järjestelemään talonvaihtoa amerikkalaisen naisen kanssa. Paljastuu, että molemmat talonvaihtajat ovat kokeneet kovia ja kesä uudessa ympäristössä omia vahvuuksiaan etsien on molemmille tervehdyttävä kokemus.

Tara Road alkaa kuvauksella Rian teini-iästä aina Dannyn tapaamiseen ja parin rakastumiseen ja perheen perustamiseen saakka. Melko suuri osa teoksesta keskittyy nimen omaan näihin vaiheisiin, vaikka takakansitekstin perusteella oletin tapahtumien keskittyvän enemmänkin talonvaihtoon. Lukija saa vähitellen huomata, että Danny Lynch ei todellakaan ole niin hieno mies kuin hänen vaimonsa luulee. Monta kertaa meinasin ihan tuskastua Rian sinisilmäisyyteen ja herkkäuskoisuuteen. Minua myös ärsytti hänessä taipumus turvautua Dannyyn joka asiassa ja oman tahdon lähes täydellinen puuttuminen. Ria on vain jotenkin yksinkertaisen oloinen hahmo enkä päässyt mielikuvasta yli, vaikka hän vahvistuikin Amerikankesänään ja oppi löytämään itsestään uusia vahvuuksia.

Mielestäni Tara Road ei ollut erityisen kiinnostava kirja, sillä en saavuttanut tässä semmoista kuunteluflowta kuten usein käy: välillä jätin kuuntelun päiväkausiksi kokonaan. Tara Road on ensimmäinen vieraskielinen äänikirja minulle, joten työlääntyminen saattoi johtua ehkä osittain siitäkin, etten ole tottunut tällä tavalla kuuntelemaan vierasta kieltä. Kaikkea se ei kuitenkaan selitä. Rian hahmon "ärsyttävyys" ja juonenkulun eräänlainen hitaus eivät vain riittäneet pitämään mielenkiintoani yllä. Moni on sanonut suosittelevansa etenkin Binchyn varhaisempaa tuotantoa, mutta kahden kirjan perusteella minä ajattelen hieman toisin. Täytynee taas jossain kohtaa ottaa häneltä jokin muu teos työn alle ja katsoa muutuuko mieli!

♠♠♠

Muistojen Suistamo kuvina - Elämää ennen evakkoaikaa

Aulis Blinnikka ja Asko Simanainen: Muistojen Suistamo kuvina - Elämää ennen evakkoaikaa

78 s., Suistamon perinneseura ry 2011

 

Tutustuin joulukuun lopussa Hanna Koikkalaisen valokuvateokseen Lakkautettu kylä, joka sisältää vanhoja ja uusia kuvia Suistamolta. Se herätti minussa halun nähdä vielä lisääkin kuvia Suistamolta, josta siis äitini isoisä oli kotoisin. Ainakaan meille asti ei ole hänen jäämistöstään kuvia Suistamon ajoilta kulkeentunut, jos niitä on alunperinkään ollut olemassa, joten on mukava nähdä näiden teosten kautta millaisessa paikassa hän oikein on lapsuutensa ja osan nuoruuttaan viettänyt.

 

Muistojen Suistamo kuvina ei ole nimestään huolimatta mikään pelkkä valokuvateos, vaan se sisältää runsaasti tietoa Suistamon historiasta. Esille nostetaan mm. elinkeinot, koulut ja suistamolaiset runonlaulajat, jotka olivat tavallaan oman aikansa "julkkiksia". Kyseessä on siis tiivis, mutta melko kattava tietopaketti Suistamosta ja sen suhteen Suistamon perinneseura on kyllä tehnyt hyvää työtä.

 

Suistamon pitäjää käsittelevistä tekstiosuuksista huolimatta tässä teoksessa on myös paljon kuvia. Täytyy sanoa, että mielestäni ne eivät pääse kunnolla esiin, sillä ne ovat suurimmaksi osaksi verrattain pienikokoisia ja pieneen tilaan laitettuja. Mielestäni kuville olisi voinut varata enemmänkin tilaa eikä välttämättä tekstiosuudesta olisi tarvinnut tinkiä, jos sivumäärä olisi samalla kasvanut. Tietysti ymmärrän, että kyseessä on seuran julkaisema teos ja rahoituskysymykset ovat voineet sanella ehtoja. Olisin kuitenkin mielelläni tarkastellut kuvia tarkemminkin, vaikka kuvatekstien perusteella kuvissa vilisee aikalailla tiettyjen sukujen edustajia. Minun sukuani ei tässä kirjassa mainita, mutta enpä sitä osannut odottaakaan: käsittääkseni he eivät olleet mitenkään "merkittäviä henkilöitä". Jotenkin kumminkin tuli mieleen, että tähän olisi voitu valita kuvia hieman laajemmalla otannalla.

 

Kokonaisuutena Suistamon perinneseura on mielestäni tehnyt hyvää työtä ja tärkeän teon kootessaan tämän kirjan. On hienoa huomata, että muistoja ei päästetä unohtumaan.

Heinähattu ja Vilttitossu & Heinähattu, Vilttitossu ja vauva

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu ja Vilttitossu

59 s., Tammi 2005, 8.p.

1.p. 1989

kuvittanut Markus Majaluoma

***

Sinikka ja Tiina Nopola: Heinähattu, Vilttitossu ja vauva

69 s., Tammi 2004, 6.p.

1.p. 1990

kuvitus: Markus Majaluoma

 

Aloin tällä viikolla kaivata lukuprojektieni lomaan jotain lyhyttä, hauskaa ja nopealukuista luettavaa. Samaan aikaan tunsin halua lukea lisää Heinähattu ja Vilttitossu -kirjoja, joten valinta oli selvä. Olen lukenut siskoksista kertovia kirjoja satunnaisessa järjestyksessä, mutta nyt päätin valita sarjan ensimmäiset osat luettavakseni.

 

Täytyy myöntää, että sarjan avausosan Heinähattu ja Vilttitossu lukeminen oli tässä vaiheessa hieman "outoa", sillä paitsi että olen blogini aikana lukenut muutaman sarjan teoksen ovat Kattilakosken siskokset minulle tuttuja jo lapsuudesta saakka. Toisaalta oli kuitenkin jännittävää lukea sarjan ensimmäistä osaa, sillä siinähän esitellään kaikki hahmot luonnollisestikin ensimmäistä kertaa. Tuntuu, että nyt sain selville jotain uusia, sarjan myöhemmissä osissa vähemmälle huomiolle jääviä asioita, kuten missä tilanteessa poliisit Isonapa ja Rillirousku saivat lempinimensä.

 

Heinähattu ja Vilttitossu on mielestäni oikein kelpo kirja ja se antaa mukavasti osviittaa siitä minkätyyppisiä juttuja tytöistä vielä tullaan lukemaan. Lukija saa myös hyvän ensikatsauksen hahmoihin ja erityisesti Heinähattuu ja Vilttitossuun. Vielä tässä teoksessa en erottanut sitä samanlaista huumoria, josta olen oppinut sarjan kirjoissa pitämään, mutta viihdyin silti hyvin.

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vauva puolestaan sisältää jo enemmän huumoria ja monta kertaa kyllä hymy nousi huulille kirjaa lukiessa. Heinähatun ja Vilttitossun arki mullistuu, kun käy ilmi, että perheeseen on tulossa vauva. Heinähattu suhtautuu vauvaan innokkaasti ja häärii apuna vauvanhoidossa, mutta perheen pienimmän roolista nyt luopumaan joutuva Vilttitossu ei uutta tulokasta niin vain sulatakaan. 

 

Heinähattu, Vilttitossu ja vauva kuvaa sisarkateutta mielestäni melko lempein ottein, vaikka tuittupäinen Vilttitossu ryhtyykin välillä äärimmäisiin tekoihin saadakseen vanhan roolinsa takaisin. Hän kuitenkin kasvaa isosiskon rooliinsa hienosti ja osoittaa, että hänellä on sydän paikallaan, vaikka temperamenttia löytyykin. Kun koko perhe koheltaa vauvan ympärillä, ei kommelluksilta vältytä - ja joskus koheltaa joku muukin kuin Kattilakosken perheen jäsenet. Kuvioissa häärii niin Alibullenin neidit kuin kastepappikin.

 

Vaikka nämä kaksi teosta eivät mielestäni olleetkaan niin hykerryttäviä kuin muut blogiaikanani lukemat teokset, olen entistä vakuuttuuneempi siitä, että tulen kyllä vielä lukemaan koko sarjan läpi. Ihanan sujuvia ja kaikista kommelluksista huolimatta positiivisella tavalla arkisia kirjoja!

 

♠♠♠♠

Koljatti

Jari Tervo: Koljatti

7 cd-levyä, 8 h 45 min

WSOY 2009

lukija: Veikko Honkanen

Sain jo lähes viikko sitten kuunneltua Jari Tervon Koljatin, mutta jotenkin on taas päivät vierineet enkä ole oikein ehtinyt tietokoneen ääreen istahtamaan. Koljatti on ollut lukulistallani jo kauan, mutta jotenkin en ole vain saanut aikaiseksi tarttua kirjaan. Kun nyt kuitenkin äänikirjan työmatkaseurakseni valitsin, niin kieltämättä viihdyin kyllä hyvin ja monta kertaa nauratti ihan älyttömästi, sillä Jari Tervo on onnistunut luomaan Suomen fiktiivisestä pääministeristä Pekka Lahnasesta melko koomisen hahmon. Lukijana Veikko Honkanen tekee mielestäni eläväisen suorituksen, joka tehostaa tekstiä hyvin.

Koljatti on satiiri 2000-luvun Suomesta ja päähenkilö Pekka Lahnasen hahmon taustana on selkeästi entinen pääministeri Matti Vanhanen - joskin hyvin parodianomaisesti esitettynä. Tervo porautuu teoksessaan yhteiskunnallisten päättäjien erikoisuuksiin tai mahdollisiin salaisuuksiin sekä tekee hahmonsa ajatustoiminnasta niin hämärän, että lukijassa väkisinkin herää kyseenalaistus päättäjien järjenjuoksua kohtaan. Tervon tyyli kirjoittaa on hauska, mutta kyllä tässä silti mielestäni on nähtävillä yhteiskunnallista kritiikkiä ja ihan todellista kyseenalaistustakin, vaikka se huumoriin onkin verhottu.

En osaa sanoa mikä tässä teoksessa oli hauskinta, mutta tämä vain oli paikoitellen ihan todella huvittava kirja. Joissakin kohdissa tilanne alkoi kuitenkin mielestäni mennä jo vähän liian överiksi verrattuna todellisiin mahdollisuuksiin tapahtua jotain vastaavaa, ja ne kohdat hieman kyllästyttivät minua. Jos oltaisiin pysytty hieman tasaisemmin todellisuudessa mahdollisissa skenaarioissa, olisin todennäköisesti viihtynyt vielä hieman paremmin kuin nyt. Toisaalta satiiri nyt on laji, jossa esiintyy voimakkaitakin kärjistyksiä, joten sinänsä tässä ei ole mitään "poikkeuksellista" - minä vaan pidän todennäköisemmistä skenaarioista enemmän.

Yllätyin positiivisesti tämän kirjan suhteen, sillä pelkäsin tämän olevan jotenkin tylsä. Onneksi lopultakin sain aikaiseksi tutustua tähän enkä pidä lainkaan mahdottomana ettenkö joskus vielä lukisi lisääkin Tervon kirjoja. Olen vuosia sitten lukenut Tervon Laylan ja pidin siitä, joten kyllähän minun olisi pitänyt jo tietää, että Tervo osaa kirjoittaa. Jostain syystä kuitenkin edelleen on tainnut kyteä jotain ennakkoluuloja häntä kohtaan, mutta eipä kyde enää!

♠♠♠♠