Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella

Lemmenlahti 3

Karisto 2025

Lemmenlahti-sarjan kolmas osa Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella on varsin täydellinen kesäkirja luettavaksi helteellä laiturinnokassa: napakat luvut, hyvin etenevä tarina, arkea, romantiikkaa ja pieniä kommelluksiakin. Se tutustuttaa lukijat paremmin koulusihteeri Kaisaan, johon olemme hieman päässeet tutustumaan aiempien osien myötä, samoin kuin aiemmista osista tutut Annika ja Sofia vilahtavat tässä teoksessa sivuhenkilöinä.

Käsitöitä ja lukemista harrastava Kaisa on hiljattain ostanut oman rivitaloasunnon Lemmenlahdelta ja odottaa innolla ensimmäistä kesäänsä paikkakunnalla. Ikioman kodin laittaminen ja varsinkin sen pienen pihan somistaminen tuntuvat mielekkäältä puuhalta. Harrastukset, ystävät ja työ täyttävät hänen päivänsä ja elämä tuntuu varsin mukavalta, eikä Kaisa enää koe jäävänsä mistään paitsi. Kaisa joutuu kuitenkin puntaroimaan elämäänsä uudelleen, kun miehiä tupsahtelee näköpiiriin vähän oikealta ja vasemmalta.

Kaisa on hahmona hyvin samanlainen kuin Kivijoen aiemmatkin päähenkilöt: käytännöllinen, aikaansaava ja itsenäinen nainen, joka ei oikeastaan tarvitse elämäänsä ketään, mutta joka osaa silti päästää ihmisiä lähelleen ja jos niikseen on, niin toivottaa rakkaudenkin tervetulleeksi. Päähenkilöjen samankaltaisuus ei ainakaan minua haittaa lainkaan, mikä on ehkä hieman yllättävääkin. Minä kuitenkin viihdyn niin hyvin Lemmenlahden arkisessa kodikkuudessa, että en ole ainakaan vielä kaivannut muuta.

Oman vaihtelunsa sarjalle on tuonut se, että tähän mennessä jokainen osa on sijoittunut eri vuodenaikaan. Pikkupaikkakunta on näyttäytynyt monelta kantilta myös harrastuksien, töiden ja tuttavuuksien kautta. Seuraava osa Kimaltelevia hankia Lemmenlahdella tarjoilee avausosan tavoin talvimaisemia ja töiden puolesta taidamme päästä kurkkaamaan Kaisan koulun arkea eri näkökulmasta, sillä seuraavan osan päähenkilö on opettajana työskentelevä Katariina. Olen jo varannut kirjan kirjastosta, joten sitä odotellessa!

Hupparizombi

Eve Hietamies: Hupparizombi

Pasasen pojat, osa 5

Otava 2025

Eve Hietamiehen rakastettu Pasasen pojat -sarja on edennyt jo viidenteen (ja kenties viimeiseen?) osaansa. Tämä sarja on yksi suosikeistani eikä Hupparizombi ole siihen mikään poikkeus. Paavo Pasanen on varttunut teini-ikään eivätkä he enää asu kahden Antti-isän kanssa. Hääkellot kilkattavat Antille ja Ennille, joka tyttärensä Tertun kanssa on tuonut Pasasen poikien arkeen monta ihmeellistä asiaa.

Kuten kuvitella saattaa, teini-ikäisten vanhemmuus ei ole yhtään sen helpompaa kuin taaperon kasvattaminen. Paavo vetäytyy hupparinsa uumeniin eikä pahemmin puhu asioistaan, Terttu taas tuntuu vihaavan Anttia, mikä pakottaa Antin etsimään netin syövereistä vinkkejä, joilla "saat tyttäresi rakastamaan sinua". Jaksamisen rajat venyvät äärimmilleen, kun Paavo kokeilee päihteitä, Tertun poikaystävä on epäilyttävän oloinen velttoilija ja Enni saa romahduttavan suru-uutisen. Onneksi on Antti.

Hietamiehen sujuvasanainen kerronta tempaa lukijan helposti mukaan Pasasten perhe-elämän pyörteisiin. Aiemmista osista tutut tilannekomiikka, naseva dialogi ja musta huumori ovat edelleen läsnä niin, että välillä nauroin ääneen. Hietamies taitaa kuitenkin myös herkkävireisemmän kerronnan. Mielestäni hän kuvaa surevaa ihmistä hyvin ja sanoittaa tuntemuksia osuvasti. Hietamiehen henkilöhahmot ovatkin aitoja ja sympaattisia.

Hupparizombi oli mukaansatempaavaa ja Pasasten arkihuolista huolimatta viihdyttävää luettavaa. Jos et ole vielä tutustunut sarjaan, niin kannattaa kyllä!

Rocky, Rauha ja rakkaus

Hanna Kökkö: Rocky, Rauha ja rakkaus

Rocky, osa 1

Kustannus-Mäkelä 2019

kansi: Tanja Mitchell

Halusin kesälomalla lukea edes yhden nuortenkirjan ja päädyin valitsemaan Hanna Kökön Rocky-sarjan avausosan Rocky, Rauha ja rakkaus. Tässä ei kyllä ole mielestäni yhtään houkutteleva kansi, mutta nuortenjännärin aihe kuulosti kiinnostavalta. Lisäksi minua on kiinnostanut niin kannen kuin nimenkin perusteella sarjan tuorein osa Rocky, Rauha ja Surmalammen yö, joten pitäähän sitä tietysti edeltävät osat lukea ensin!

Iittalalainen ysiluokkaa käyvä Rocky törmää kylillä oppisopimuksella lasinpuhallusta opiskelevaan Rauhaan ja ihastuu välittömästi. Tunne vaikuttaa molemminpuoliselta, mutta vaikka Rocky pääsee Rauhan mukana mm. tutustumaan lasitehtaaseen ja Rauhan sukua kohdanneeseen tragediaan, jotain tyttö tuntuu pitävän sisällään. Orastava suhde tekee yhtä aikaa onnelliseksi ja hieman epävarmaksi.

Nuorten elämään ilmaantuu kertarysäyksellä myös toisenlainen mysteeri, kun Rocky, Rauha ja muutama muu nuori löytävät lasitehtaan vanhan varaston luota ruumiin. Rauha tunnistaa henkirikoksen uhrin välittömästi. Yhdessä Rockyn kanssa he alkavat yhdistellä johtolankoja toisiinsa, ja samalla saadaan lisää tietoa myös Rauhan nuorena kuolleesta tädistä.

Hanna Kökkö on minulle nimitasolla tuttu kirjailija, mutta en ollut aiemmin lukenut hänen kirjojaan. Tämä oli mielestäni sujuvasti kirjoitettu ja onnistunut nuortenjännäri, vaikka näin aikuiselle lukijalle ihan kaikki ei menekään niin helposti läpi. Pidin kuitenkin kirjan miljööstä tosi paljon, kuten myös päähenkilöistä, joiden nuoruuden huomaa, mutta joilla on maalaisjärkeäkin. Arkielämä, orastava rakkaus ja jännärin juoni solmiutuvat yhteen mukavaksi lukupaketiksi. Tulipa myös inspiraatio matkustaa joskus Iittalaan tutustumaan lasimuseoon.

Eloonjääneet tytöt

Riley Sager: Eloonjääneet tytöt

WSOY 2022

alkup. Final Girls, 2017

suomentanut Laura Liimatainen

Luin pari vuotta sitten Riley Sagerin kauhuelementeillä maustetun jännärin Kotiin ennen pimeää. Päätin jo silloin, että sopivan jännärinnälän iskiessä luen myös Eloonjääneet tytöt. Tässä ei ollut kauhuelementtejä, mutta tämä oli kuitenkin mielestäni näistä kahdesta mukaansatempaavampi ja jännittävämpi teos, vaikka pidinkin paljon myös tuosta aiemmin lukemastani kirjasta.

Quincy Carpenter jäi ainoana henkiin 10 vuotta aiemmin tapahtuneesta verilöylystä, jossa hänen ystävänsä saivat surmansa ulkopuolisen henkilön toimesta syrjäisellä metsämökillä. Lehdistö nimitti hänet "eloonjääneeksi tytöksi", aivan kuten asuntolamurhista ainoana selvinneen Lisan ja motellissa yövuoroa tehneen Samin.

Quincy on pyrkinyt rakentamaan elämäänsä aktiivisesti eteenpäin, hänellä on vakaa parisuhde ja leivontabloginsa. Näennäisesti kaikki on siis hyvin, eikä Quincy halua ajatella metsämökin tapahtumia. Hänen on kuitenkin pakko kohdata traumansa  vielä kerran, kun Lisa löytyy kuolleena ja Sam ilmestyy Quincyn kynnykselle. Vaikka kunkin tapauksen syylliset saatiin jo aikanaan selvitettyä, alkaa näyttää siltä, että joku on eloonjääneiden tyttöjen kannoilla.

Eloonjääneet tytöt on mielestäni varsin puhdasverinen jännäri, joka ammentaa tiiviin tunnelmansa menneisyydestä, ihmismielen muistin oikullisuudesta ja psykologiasta. Kaikki nuo ovat asioita, jotka mielestäni ovat jännäreissä kaikkein jännittävintä: arkiset asetelmat kääntyvät päälaelleen ja tuttu ei enää välttämättä olekaan aivan turvallista tai ainakaan sitä, miksi sitä luuli. Sager marssittaakin esiin melkoisia juonenkäänteitä, jotka onnistuvat yllättämään. Jos siis etsit mukaansatempaavaa jännäriä, se on tässä.

Peppi Pitkätossu x 3

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

WSOY 1999, 9.p.

alkup. Pippi Långstrump, 1945

***

Peppi aikoo merille

WSOY 1993, 14.p.

alkup. Pippi Långstrump går ombord, 1946

***

Peppi Pitkätossu Etelämerellä

WSOY 2000, 17.p.

alkup. Pippi Långstrump i Söderhavet. 1948

***

kaikki kolme on

suomentanut Laila Järvinen

kuvittanut Ingrid Vang-Nyman

Luin hiljattain Helsingin Sanomien Teema-lehden numeron, joka käsitteli Astrid Lindgreniä ja hänen tuotantoaan. Olen Lindgreniä lapsena lukenut paljonkin ja myöhemmin lukenut häneltä myös niitä lastenromaaneja, joita en lapsena tullut lukeneeksi. Teema-lehden ja Peppi Pitkätossun 80-vuotissynttäreiden innoittamana halusin lukea nämä kolme alkuperäistä Peppi-romaania nyt uudelleen.

Peppi Pitkätossu on minulle kenties mieluisin Lindgrenin ikonisista hahmoista. Suurin syy lienee siinä, että Peppi tuli nimikkoanimaationsa (1997-1999) kautta minulle tutuksi jo lapsena ja hahmo liittyy siten hyvin tiiviisti lapsuusmuistoihini. Minulla oli oma vhs-kasettikin ja sitä katsottiin kerta toisensa jälkeen. Näiden kirjojen tarinoista Pepin saapuminen Huvikumpuun, kouluunmeno ja murtovarkaat ovat animaationa niin tuttuja, että muistan niistä edelleen elävästi joitakin kohtauksia ja jopa vuorosanoja.

Oman koulutaipaleeni aloitin repussani Peppi Pitkätossu -kynäpenaali, jonka äiti osti minulle paikallisesta kirjakaupasta. Se on edelleen tallella ja säilytän siellä värikyniäni. Koulun kirjastosta taisin ensikertaa löytää juurikin näitä pikkuisia, lapsen käteen kivasti istuvia painoksia Peppi-kirjoista. Muistan myös, miten Astrid Lindgrenin kuolema vuonna vuonna 2002 nostettiin koulussa esiin. Huvittavaa kyllä, mutta silloin vasta ymmärsin, että Astrid oli nainen.

Juuri nämä kyseisen näköiset Peppi-painokset ovat minulle edelleen kaikkein mieluisimmat, joten halusin lukea nämä uudelleen juuri näissä "ainoissa oikeissa" painosasuissa. Pepin lumovoima ei ole kadonnut mihinkään, sillä viihdyin ja virkistyin. Sen verran ajan hammas on kohdallani kuitenkin purrut, että Pepin huoleton elämänasenne tekee toisinaan tällaisen järjestyksen ystävän hieman levottomaksi.

En viitsi pureutua Peppi-kirjojen alkuperäiseen kieliasuun sen kummemmin, sillä siitä on puhuttu jo paljon. Nämä painokset ovat vielä vanhan kieliasun mukaisia, joten tein jo etukäteen tietoisen päätöksen vain nauttia matkasta. Olen kuitenkin samaa mieltä siitä, että tehdyt muutokset ovat hyvästä. Jossain Teema-lehden artikkelissa todettiin myös, että Lindgren itsekin suhtautui teostensa muokkaamiseen hyvin mutkattomasti.

Peppi-kirjojen lukeminen oli viihdyttävä nostalgiamatka omaan lapsuuteen. Suosittelen kaikille samanlaista matkaa aina sopivin väliajoin.

Seitsemän: Titanic-novelleja

Aino Kallas: Seitsemän - Titanic-novelleja

Otava 1914

Bongasin Instagramista @kirjanessu -tililtä Aino Kallaksen kokoelman Seitsemän: Titanic-novelleja, joka on julkaistu ensikertaa vain pari vuotta Titanicin uppoamisen jälkeen. Olen lukenut Kallasta jo teini-ikäisenä ja tein aikoinaan ysiluokan kirjailijatutkielmankin Kallaksesta. Silja Vuorikurun kirjoittaman elämäkerrankin olen joskus lukenut, mutta tätä kokoelmaa en muistanut olevankaan. Siispä varasin ja luin.

Pidän kovasti Kallaksen kirjoitustyylistä, joka on mielestäni hyvinkin omanlaisensa ja hienostuneen vanhahtava. Se erottuu myös tässä novellikokoelmassa, johon aikalaiskritiikki suhtautui melko nuivasti. Minun mielestäni nämä novellit ovat hyvin rakennettuja, osa hyvinkin tiivistunnelmaisia. Aivan erityisesti näistä novelleista jäi mieleeni selviytymiskamppailu, eloonjäämisvaisto ja meren armoton kylmyys.

Kokoelman vahvimpia novelleja ovat mielestäni sen niminovelli Seitsemän sekä Luomakunnan huuto, joka on kuvattu laivalla matkustaneen koiran näkökulmasta. Näkökulma on todella hätkähdyttävä ja eläimen hätä jollakin tavalla ihmisten hätää koskettavampaa, koska eläimet olivat ihmisten avun varassa. Koska pelastusveneitä ei ollut edes kaikille ihmismatkustajille riittävästi, ei eläimillä ollut toivoa. Todella vaikuttavaa.

Minulle tuli Luomakunnan huudosta mieleeni toinen Kallaksen novelli Vanhan Orgin kuolema, joka on yksi mieleenpainuvimmista novelleista, jonka olen koskaan lukenut. Se on julkaistu kokelmassa Lähtevien laivojen kaupunki vain vuotta ennen tätä kokoelmaa ja kertoo vanhan miehen halusta auttaa ja suojella viattomia luontokappaleita. Siinäkin on jotakin vilpittömän koskettavaa ja avointa. Suosittelen tutustumaan molempiin kokoelmiin ja erityisesti näihin kahteen novelliin.