Jansson, Tove: Taikurin hattu
146 s., WSOY 1994, 11. painos
suom. Laila Järvinen
alkup. Trollkarlens hatt, 1958
Mulla on nyt menossa tämmönen Muumikirja-projekti, eli aion siis lukea kaikki Muumikirjat, kun en ole sitä ennemmin tehnyt. Kipinän tähän sain koulukaverin kirjaesittelystä, jossa hän esitteli suosikkejaan Muumikirjoista. :) Saatte siis kuulla arvostelujani niistä myöhemminkin. Nyt kuitenkin on vuorossa Taikurin hattu.
Muumiperhe herää talviuniltaan keväällä ja siitä alkaa syksyyn saakka kestävä seikkailu. Muumipeikko ystävineen löytää korkean vuoren huipulta mustan hatun, joka paljastuu myöhemmin taikurin hatuksi. Hattu viedään muumitaloon ja alkaa tapahtua kummia: hatusta tulee pilviä joilla voi lentää, muumitalon ympärille kasvaa viidakko ja vesi muuttuu sen sisällä mehuksi. Muumipeikkokin muuttuu hatussa kummituseläimeksi.
Kaikki tapahtumat eivät pyöri vain hatun ympärillä, vaan muumiperhe esimerkiksi matkustaa saarelle, jolla on hattivattien vuosittainen kokous. Kommelluksilta ei vältytä sielläkään, sillä Hemuli joutuu hattivattien vihan kohteeksi varastettuaan näiden ilmapuntarin.
Muumilaaksoon saapuu lisää väkeä, sillä Tiuhti ja Viuhti saapuvat salaperäisen matkalaukkunsa kanssa. Hemuli saa selville, että Mörkö jahtaa pieniä vieraita, koska laukun sisältö kuuluu Mörölle. Asiasta kuitenkin selvitään ostamalla sisältö omaksi taikurin hattua vastaan.
Muumit järjestävät elokuussa suuren juhlan, jossa Tiuhti ja Viuhti paljastavat kaikille mitä laukussa on sisällä: suuri rubiini. Taikuri näkee hohteen ja saapuu paikalle, sillä juuri sitä kuningasrubiinia hän on etsinyt satojen vuosien ajan...
Mielestäni Muumikirjat ovat kivoja luettavia, eivätkä ne edes tunnu juurikaan lapsellisilta. Juoni tässäkin kirjassa oli hyvä, ehkä hieman liian nopeasti etenevä (voisi paneutua asioihin enemmän), mutta jota pystyy hyvin seuraamaan. Täytyy tietenkin muistaa, että kyseessä on lastenkirja, joten pakostakin juonen täytyy edetä eri tavalla kuin monisatasivuisissa aikuisten romaaneissa. Jansson kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti, sillä vaikka Muumikirjat ovatkin lastenkirjoja, niissä on silti jotakin, joka kiinnostaa myös aikuista lukijaa. Ehkä kyseessä on se kuuluisa "muumien filosofia".
Janssonin Muumikirjat ovat olleet eittämättä hyvä idea, sillä ne jaksavat kiinnostaa vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Tällaiseen suosioon on aina jokin syy, tässä tapauksessa tenhoava kirjoitustyyli ja hauskat sattumukset, joista aina selvitään parhain päin. Vaikka pidinkin lukemastani kovasti, tuntuu että jotain uupuu. En osaa sanoa mitä se on, mutta en kuitenkaan anna teokselle täysiä pisteitä.
Muumiperhe herää talviuniltaan keväällä ja siitä alkaa syksyyn saakka kestävä seikkailu. Muumipeikko ystävineen löytää korkean vuoren huipulta mustan hatun, joka paljastuu myöhemmin taikurin hatuksi. Hattu viedään muumitaloon ja alkaa tapahtua kummia: hatusta tulee pilviä joilla voi lentää, muumitalon ympärille kasvaa viidakko ja vesi muuttuu sen sisällä mehuksi. Muumipeikkokin muuttuu hatussa kummituseläimeksi.
Kaikki tapahtumat eivät pyöri vain hatun ympärillä, vaan muumiperhe esimerkiksi matkustaa saarelle, jolla on hattivattien vuosittainen kokous. Kommelluksilta ei vältytä sielläkään, sillä Hemuli joutuu hattivattien vihan kohteeksi varastettuaan näiden ilmapuntarin.
Muumilaaksoon saapuu lisää väkeä, sillä Tiuhti ja Viuhti saapuvat salaperäisen matkalaukkunsa kanssa. Hemuli saa selville, että Mörkö jahtaa pieniä vieraita, koska laukun sisältö kuuluu Mörölle. Asiasta kuitenkin selvitään ostamalla sisältö omaksi taikurin hattua vastaan.
Muumit järjestävät elokuussa suuren juhlan, jossa Tiuhti ja Viuhti paljastavat kaikille mitä laukussa on sisällä: suuri rubiini. Taikuri näkee hohteen ja saapuu paikalle, sillä juuri sitä kuningasrubiinia hän on etsinyt satojen vuosien ajan...
Mielestäni Muumikirjat ovat kivoja luettavia, eivätkä ne edes tunnu juurikaan lapsellisilta. Juoni tässäkin kirjassa oli hyvä, ehkä hieman liian nopeasti etenevä (voisi paneutua asioihin enemmän), mutta jota pystyy hyvin seuraamaan. Täytyy tietenkin muistaa, että kyseessä on lastenkirja, joten pakostakin juonen täytyy edetä eri tavalla kuin monisatasivuisissa aikuisten romaaneissa. Jansson kirjoittaa hyvin ja mielenkiintoisesti, sillä vaikka Muumikirjat ovatkin lastenkirjoja, niissä on silti jotakin, joka kiinnostaa myös aikuista lukijaa. Ehkä kyseessä on se kuuluisa "muumien filosofia".
Janssonin Muumikirjat ovat olleet eittämättä hyvä idea, sillä ne jaksavat kiinnostaa vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Tällaiseen suosioon on aina jokin syy, tässä tapauksessa tenhoava kirjoitustyyli ja hauskat sattumukset, joista aina selvitään parhain päin. Vaikka pidinkin lukemastani kovasti, tuntuu että jotain uupuu. En osaa sanoa mitä se on, mutta en kuitenkaan anna teokselle täysiä pisteitä.
♠♠♠♠
(Lastenkirjoista tuntuu olevan hirveän vaikea kirjoittaa arvostelua, en tahdo oikein osata sanoa mitään. Lukukokemustani ehkä hieman haittasi se, että olen nähnyt muumianimaatiot moneen otteeseen, joten näen tapahtumat melko lailla niiden mukaan. Jos kuitenkin unohtaa mitä piirretyissä on tapahtunut, saa kirjasta enemmän irti.)
Heippa! Löysin juuri ensimmäistä kertaa tähän blogiin, joka vaikuttaa oikein kiinnostavalta. Ryhdynpä siis lukijaksenne :)
VastaaPoistaHei vaan! Kiva että tää meidän blogi kiinnostaa, tervetuloa lukemaan. :)
PoistaMoi! Tervetuloa munkin puolesta! :)
Poista