Papin tytär + Papin rouva

Aho, Juhani: Papin tytär - Papin rouva

350 s., SKS 2000

Ensipainokset: Papin tytär 1885, Papin rouva 1893

Juhani Aho kuuluu kiistatta klassikkokirjailijoihimme. Mielestäni hän on asemansa ansainnut, sillä hän on hyvin taitava kuvaamaan erilaisia ihmisiä erilaisissa tilanteissa. Olen aikaisemmin lukenut hänen tuotannostaan Rautatien ja Juhan, nyt oli sitten Papin tyttären ja Papin rouvan vuoro.

Alun perin aikomukseni oli lukea vain Papin rouva, jonka laitoin TBR100 -listalleni, mutta kun kirjastossa oli sillä hetkellä vain yhteisnide, päätin lukea molemmat. En voi välttää vertaamasta näitä kahta teosta, jotka molemmat kuvaavat Elli -nimisen papintyttären (ja myöhemmin papinrouvan elämää).

Itse pidin enemmän Papin tyttärestä, koska siinä tapahtui enemmän eikä vain haaveiltu ja oltu kaunosieluisia ja surumielisiä. Papin tyttäressä Ellin elämä on jotenkin rohkeampaa ja rempseämpää eikä niin vaikeaa. Elli on vanhan rovastin ja ruustinnan kuopuslapsi, jonka veljet ovat huomattavasti tätä vanhempia. Ellillä on kova kotikuri eikä hän saa tehdä mitään omasta mielestään kiinnostavaa, mutta silti hänellä on jopa hieman uskallusta kapinoida. Kun Elli sitten lupautuu puolisoksi miehelle jota ei rakasta, hän ikään kuin lannistuu. Siitä kertoo Papin rouva.

Elli elää lapsettomana miehensä rinnalla, miehen josta hän ei välitä. Yksinäinen maalaispappila jossa ei tapahdu varsinkaan talvella mitään, ei riitä tekemään Elliä onnelliseksi. Hän olisi tahtonut nähdä maailmaa, ja hän pohtii miksi oikeastaan lupautui miehelle, jota ei rakasta. Ellin vanha rakkauden kohde Olavi saapuu pappilaan ja Ellin elämä muuttuu. Mitään mullistavaa tai säädytöntä ei heidän välillään tapahdu, mutta silti hän pääsee piinaavasta surumielisyydestään ainakin hetkeksi.

Odotin koko ajan, että Elli repäisisi kunnolla ja sanoisi miehelleen niin kuin asiat on. Mies kun tuntuu olevan pölkkypää joka ei huomaa mitään tai sitten hän ei vain halua huomata. Minua kyllä rupesi pitemmän päälle ärsyttämään, että venyttiin vain hentomielisyydessä.

Kaiken kaikkiaan Aho onnistuu hyvin kuvaamaan Ellin elämää ja nostamaan esille naisen tuntoja. Maisemakuvaus on kaunista ja tuo oikean kesän silmien eteen. 

♠♠♠½