Hopearenkaan taika

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika

252 s., Tammi 2010

kansi: Kaarina Kaila

Raili Mikkanen on yksi suosikkinuortenkirjailijoitani, sillä hän todella osaa kirjoittaa historian eläväksi ja selkeäksi lukijalle kuin lukijalle. Hopearenkaan taika oli minulle täysin uusi tuttavuus, en ollut aiemmin edes kuullut koko teoksesta, vaikka olenkin aikaisemmat osat lukenut (ja osan niistä varmaan useampaankin otteeseen). Hopearenkaan taika on itsenäinen jatko-osa teoksille Kahdentoista vala, Myrkkypuun marjat ja Pähkinäpuinen lipas.

Teos sijoittuu 1600-luvulle ja etenkin Saksan maaperälle, Stralsundin satamakaupunkiin, mutta kuvaa myös lyhyttä ajanjaksoa Suomessa. Pääosassa ovat aikaisemmista osista tutut sisarukset Margareeta ja Anna, jotka matkustavat vastalöydetyn isotätinsä Katarinan kanssa Saksaan, sukulaistensa kaupunkiin. Köyhissä oloissa kasvaneet nuoret naiset kohtaavat kaupungissa paljon sellaista, mikä on heille uutta ja vierasta: yltäkylläisyyttä ja uusia tapoja toimia. Etenkin Margareeta saa huomata, että loppujen lopuksi oli maa mikä hyvänsä, ihmisillä on samantyyppisiä ongelmia ja suruja. Kesän jälkeen sisarukset palaavat Suomeen, mutta moni asia on muuttunut pysyvästi.

Ensinnäkin minun on pakko heti sanoa, että takakansi kirjassa on sangen harhaanjohtava, sillä sen mukaan vierailu katkeaa dramaattisesti ja tyttöjen on palattava Suomeen. Totta on, että dramatiikkaa mahtuu matkaan, mutta se ei ole paluun syy. Takakannen mukaan Margareeta myös saa hopeisin rannerenkaan, mutta todellisuudessa hän löytää sen ihan itse ja antaa siitä puolet eräälle saksalaiselle henkilölle. Takakannen harhaanjohtavuus ei sinänsä lukunautintoa häirinnyt, mutta kyllä se hieman harhaanjohtavia lupauksia kirjasta antaa.

Itse tarina on mielestäni toimiva, joskin välillä hieman turhan ripeästi etenevä ja äkkinäisiä käänteitä saava teos. Osa käänteistä on myös sangen epäuskottavia, sillä ne tapahtuvat niin odottamatta. Se hieman hajottaa muuten eheää ja uskottavaa kokonaiskuvaa. Sen ansiot ovat mielestäni kuitenkin etenkin 1600-luvun ajankuvan luomisessa, vaikkakaan Mikkanen ei jätä itse tarinaa historian jalkoihin. Hän punoo historiallisia yksityiskohtia, tapoja ja tyylejä mukaan tähän tarinaan hyvin taitavasti, ja tästä välittyy elämänmakuisesti historian piirteitä. Mikkanen hallitsee historian hyvin ja tietää miten käyttää sitä tehokeinona niin, että se antaa tarinalle uusia ulottuvuuksia. Vaikka tätä voi kutsua historialliseksi nuortenromaaniksi, voi tätä yhtä hyvin nimittää myös kasvutarinaksi, jolle historia vain antaa ajallisen viitekehyksen. Aikuistuminen ja päätösten tekeminen on tässä kuitenkin olennaisempaa kuin historialliset tapahtumat.

Tämä kirja on mielestäni hyvin toimiva kokonaisuus, joka jää hieman avoimeksi. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Annan ja Margareetan elämät jatkuvat matkan jälkeen ja mihin tehdyt päätökset heitä johdattavat. Lukijalla on nyt tilaisuus kuvitella tarinalle jatko, mutta toivoisin Mikkasen vielä jatkavat sarjaa ja täyttävän nämä kysymykset. Erityisesti parantaja Margareeta on minulle ollut nuoresta tytöstä pitäen hyvin mieleenpainuva hahmo, jonka vaiheista olisi kiva lukea enemmänkin.

♠♠♠♠