Jennifer Egan: Sydäntorni
346 s., Tammi 2013
alkup. The Keep, 2006
suom. Heikki Karjalainen
Jennifer Eganin Sydäntorni todella vie mennessään. Kaksi iltaa vietin uppoutuneena Sydäntornin linnamaisemiin, joiden jännityksellä maustettu goottilaisuus piti minua otteessaan kuin pihdit. Lukemisen jälkeen olo on hieman hämmentynyt, sillä mielestäni loppuratkaisu tuntui lattealta kirjan muuhun tunnelmaan nähden.
Sydäntorni sijoittuu linnamiljööseen, jonka menneisyys ulottuu 900:n vuoden taakse. Itä-Euroopassa sijaitsevan linnan pihalla on neliskulmainen torni, sydäntorni, rakennettiin suojelemaan linnan asukkaita hyökkäyksiltä. Torniin onkin linnoittautunut omistajasuvun 98-vuotias edustaja, ylväs paronitar von Ausblinker, joka ei hyväksy hotellihanketta, jonka saksalaiset aloittivat ja jota Howard jatkaa. Tarinan keskeisimmäksi hahmoksi nousee kuitenkin Danny, Howardin huliviliserkku, joka kutsuttiin auttamaan linnan restauroinnissa. Taustalla on koko ajan tapahtuma, joka vuosia sitten tapahtui serkusten suvun piknikillä. Tarinaa kertoo vankilassa oleva Ray, joka todisti tapahtumia aitiopaikalta. Mutta kuka hän on ja kenet hän murhasi?
Jennifer Egan on saanut ympättyä teokseensa runsaasti herkullisia piirteitä, joista päällimmäisenä nousee esiin goottilainen jännitys, jota hän käyttää taitavasti. Vanhan linnan villiintynyt puutarha, ränsistyneet huoneet, odottamattomat salakäytävät ja ennen kaikkea omistajasukuun liittyvät tarinat ja legendat sekä yliluonnolliset ilmiöt saavat minut viihtymään ja virittävät välillä jännityksen äärimmilleen. Egan osaa luoda tunnelmaa hyvin taitavasti. Ripaus kauhukertomuksen piirteitä, dekkarimainen kehys ja viihdyttävä kerronta ovat onnistuneesti tasapainossa.
Vaikka Eganin kerronta onkin sujuvaa, minua häiritsi hieman se, miten hän kuvasti tapahtumia kahdessa ajassa. Asia sinänsä ei ole ongelma, mutta kun liikuttiin linnamiljöössä ja nautin täysin siemauksin, hän välillä rikkoi ihanan eheän kertomuksen palauttamalla sen yllättäen nykyhetkeen ja tuomalla kertojan ja hänen tilanteensa elävästi lukijan eteen. Toki se tuo linnakundin tekstiin "amatöörimäisyyttä", sitä kai Egan tuolla ratkaisulla hakee, mutta minun lukukokemustani se laimensi, sillä muutos ja muistutus olivat liian äkkinäisiä. Olisin halunnut lukea ehjää tarinaa ja palata sitten Rayn vankilamaailmaan omana kokonaisuutenaan, vaikka maailmojen välillä onkin linkkinä tämä tarina.
Loppuratkaisu on mielestäni jokseenkin lattea ja liian "helppo". Se jättää paljon aukkoja esimerkiksi Howardin ja paronittaren tarinoiden jatkumoon, vaikka jotakin voidaankin kuvitella. Olisin odottanut tiivistunnelmaisempaa loppua, jossa jännitys olisi saanut merkittävän roolin. Olen hieman pettynyt loppuratkaisuun, sillä mielestäni tunnelma romahtaa siinä täysin, vaikka tavallaan jokin ympyrä sulkeutuukin. Kokonaisuutena teos on kuitenkin melkoisen toimiva, jos pyrin ajattelemaan sitä irrallisena loppuratkaisusta.
♠♠♠♠
Kiva postaus, tämä kuulostaa ehdottomasti minun kirjaltani. Dekkarimaisuus + viihdyttävyys on yhdistelmä, joka on parhaimmillaan erittäin toimiva (minulle). Kiitos vinkistä. :)
VastaaPoistaKiitos ja ole hyvä! :D On aina kiva kuulla, että blogistani saa lukuvinkkejä, sehän on yksi suurimmista syistä pitää tätä blogia. :)
PoistaLuin tämän muistaakseni vuoden alkupuolella, ja tykkäsin kirjasta paljon, mikä toisaalta hämmästytti, sillä inhosin Aika suurta hämäystä. Mutta niin ne vaan, eivät kirjatkaan, ole ilveksiä keskenään. Tai jotain. =D
VastaaPoistaNo juu, kirjat eivät tosiaan ole ilveksiä (tai veljeksiä :D) keskenään, heh. :D Tuo Aika suuri hämäys vaikuttaa kyllä sellaiselta kirjalta, jota en aio edes yrittää lukea, sillä se ei kyllä tunnu minun kirjaltani. :)
PoistaVoi vitsit, tämä postaus sai taas muistamaan että pitäisi varata kirja uudestaan kirjastosta. Minulla oli tämä jo kerran lainassa ja ehdin aloittaa mutta laina-aika puski päälle. Pitääkö sieltä kirjastosta aina raahata niin paljon kirjoja ettei ehdi kaikkia lukemaan ;)
VastaaPoistaAinakin kirjasto kiittää, kun lainausluvut nousee. ;) Kannattaa varata uudelleen, jos alku yhtään sieppasi mukaan. Mielenkiintoinen teos, vaikka kritiikin paikkojakin löytyy. :)
Poista