Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähdä! ja muita kirjoituksia

173 s., Otava 2015

En tiedä miten on mahdollista, että minulta oli jotenkin täysin päässyt menemään ohi se ilahduttava tosiasia, että Anna-Leena Härköseltä on ilmestynyt uusi kolumnikokoelma (kolumnit on julkaistu Anna-lehdessä vuosina 2003-2011, kolumni Pari tavista Helsingin sanomissa 2011). Yleensä olen haukkana paikalla ja tiedän jo ennen julkaisuakin, että uutta Härköstä on tulossa, mutta nyt olin täysin häkeltynyt, kun töissä tämän yllättäen varattujen joukosta bongasin. Varausjonoon vaan, ja romukoppaan periaate "nyt en hetkeen varaa mitään"! Kyllä tämä varaamisen arvoinen olikin, kuten Härkösen teokset aina ovat.

Tässä kohtaa täytyy taas sanoa muutama sana Härkösen kirjoitustyylistä, vaikka blogiani seuranneet tai ainakin Härkösen kirjoista kirjoittamani tekstit lukeneet jo varmasti tietävät mitä aion sanoa. Pidän kovasti Härkösen suorasta ja kaunistelemattomasta tavasta kohdata arkipäivän ilmiöt ja asiat. Voisin kuvitella, että moinen suoruus voi ärsyttää jotakuta, mutta minä arvostan sitä. Ensimmäistä kertaa tulin myös huomanneeksi, että Härkösen teksti on jotenkin visuaalista, niin erikoiselta kuin se voikin kuulostaa. Hän ei maalaile mitään pikkutarkkoja kuvia, vaan sanavalinnoillaan visualisoi kertomaansa, kuten "Voi niitä 50-luvun naisparkoja, jotka joutuivat kipittämään korkokengissä ja tiukkavyötäröisissä mekoissa kotonakin" (Aamutakkielämää, s. 24). Tekstistä saa eläviä mielikuvia ilman suurempia ponnisteluita. Samalla tavalla Härkönen tuo esiin myös huumorin - sanavalinnoilla ja tyylikeinoin.

Tunnen taas toistavani itseäni, sillä täytyy jälleen sanoa sama kuin edellisenkin kolumnikokoelman kohdalla: vaikka kolumnikokoelma on omiaan viihdyttämään eri-ikäisiä lukijoita ja sen parissa aika hurahtaa mukavasti, niin on siinä kaikkein eniten tarttumapintaa keski-ikäiselle tai keski-ikäistyvälle lukijalle, sillä kolumnit kuvaavat Härkösen omia kokemuksia. Härkösellä on kuitenkin raikas ote, mikä vetoaa myös nuorempiin lukijoihin. Sitä paitsi Härkösellä on hyviä mielipiteitä, jotka hän osaa perustella. Henkilökohtaisesti arvostan suuresti sitä, että osaa perustella mielipiteensä, jolloin ne on myös helpompi hyväksyä, vaikka itse olisikin eri mieltä.

Härkösen teksti on niin mahtavaa, että sitä lukiessa ihan virkistyy. Viikkosiivouksen lomassa oli pakko käydä tankkaamassa hieman energiaa, enkä tällä kertaa haalinut sitä jääkaapista, vaan nappasin kolumnit käteen ja luin pari, jotta jaksoin taas käynnistää imurin. Härkösen värikkäät ilmaukset, suorat huomiot ja hyvä ilmaisukyky myös saivat minut siivoamaan nopeammin, jotta pääsin lukemaan lisää kolumneja!

Erityisesti pidin kokoelman nimikkokolumnista Ihana nähä!, joka kuvaa ystävyyden kulmakiviä. Siinä on paljon totta, vaikkakin huumorilla höystettynä. Ja miksei niin ihanaa asiaa kuin ystävyys voisi värittää huumorilla. Tietenkin voi. Naurahdin ääneen, kun tajusin, että pari Härkösen mielipidettä on kuin omasta suustani, kuten "Ystävän tehtävä numero yksi onkin pitää itsetuntosi korkealla" (s. 162) ja "Ystävän toinen tärkeä tehtävä on olla kanssasi samaa mieltä lähes kaikesta" (s. 163). Pilke silmäkulmassa tietenkin! Myös kolumnissa Ratkaisevasti onnellisempi Härkönen kiteyttää mielipiteeni mainiosti: "Se joka väittää, ettei raha ole tärkeää, joko valehtelee tai on niin rikas, ettei rahaa tarvitse koskaan ajatella." (s. 136). Osuvaa, kärkevää, taattua Härköstä. Lisää tällaisia kokoelmia!

♠♠♠♠½