Hope Riverin kätilö

Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

447 s., Bazar 2014

alkup. The Midwife of Hope River, 2012

suom. Sari Karhulahti

kansi: Liisa Holm

 

Voi miten valloittavan tarinan parissa olenkaan saanut viime päivät viettää! Hope Riverin kätilö vaikutti alusta pitäen hyvin kiinnostavalta kirjalta, mutta en arvannut sen olevan näin mukaansatempaava, lämminhenkinen ja nautittava kuin miksikä se osoittautui. Tässä on kyllä sellainen kirja, joka otti huomioni osakseen ja lumosi minut, ja viihdyin tämän parissa äärettömän hyvin.

 

Hope Riverin kätilö sijoittuu 1920-1930-lukujen taitteen Länsi-Virginiaan ja Hope Riverin kaivoskylään.  Ajat eivät ole helpot, sillä suuri lama aiheuttaa köyhyyttä ja laittaa sulkemaan useita kaivoksia. Valkoisten ja mustien välinen eriarvoisuus on silmiinpistävää ja monta kertaa lukija saakin päähenkilön kanssa yhtäaikaa huomata, miten suuria erot oikeastaan ovatkaan. Vain yhdessä paikassa ihonväri tuntuu unohtuvan: huoneessa, jossa on meneillään synnytys.

 

Päähenkilö Patience Murphy on 36-vuotias leski, syrjäänvetäytyvä kätilö, jolla on ssalaisuuksia eikä vähäisin niistä liene se, että hänet on etsintäkuulutettu kahdessa osavaltiossa. Kätilöksi Patience ei päätynyt oikeastaan kutsumuksen kautta vaan pikemminkin sattumalta, sillä hänet siipiensä suojiin ottanut rouva Kelly opetti työn hänelle ja tämän kuoltua Patience oli ilmiselvä jatkaja hänen työlleen. Apulaisekseen Patience ottaa tummaihoisen Bitsyn, josta tulee hänelle yllättäen hyvin läheinen ystävä. Kaikkien ei ole kuitenkaan helppo sulattaa ystävyyttä yli "roturajojen", mutta Bitsy onnistuu kuin onnistuukin saavuttamaan arvostusta Patiencen rinnalla.

 

Pidin Patiencen hahmosta paljon, hänen matkassaan oli vain jotenkin niin välitön ja helppo olla. Hänen hahmossaan on paljon kahtiajakoisuutta ainakin siinä mielessä, että syrjäänvetäytyvä kätilö osoittautuukin sangen lujatahtoiseksi ja oikeudentuntoiseksi naiseksi. Hän ei epäröi toimia niin kuin oikeaksi katsoo, vaikka se sitten rikkoisikin lakia tai ajaisi hänet valehtelemaan. Patience on jotenkin helposti lähestyttävä ainakin lukijan näkökulmasta, ja vaikka hänellä on paljon surua takanaan, niin hän ei ole melankolinen hahmo laisinkaan. Itse sanoisin hänestä löytyvän paljon nokkeluutta, tulevaisuuden uskoa ja sitkeyttä, jolla hän pystyy pitämään pahimman surun aisoissa.

 

Bitsy on mielestäni välillä hieman ärsyttävä hahmo, sillä hän ei mielestäni osoita riittävästi kiitollisuutta siitä, että Patience on ottanut hänet apulaisekseen ja hänestä on hyvää vauhtia tulemassa itsenäisesti pärjäävä kätilö. Kyse ei ole siitä, että tummaihoisen Bitsyn pitäisi nöyristellä armeliasta Patiencea, ei tokikaan. Lähinnä minua ihmetyttää se, miten helposti Bitsy kuitenkin on valmis  eräällä tavalla jättämään Patiencen taakseen, vaikka he ovatkin kokeneet paljon yhdessä. Jotenkin hän tuntuu itse ruokkivan sitä ajatusta, että tummaihoiset pysyköön omiensa parissa, sillä heidän pariinsa hän koko ajan halajaa. Jotenkin tuntuu, että hän ei aina osaa ottaa Patiencen tunteita huomioon, vaikka on se joskus toisinkin päin. Tarina on kerrottu Patiencen näkökulmasta, joten sekin saattaa vaikuttaa tulkintaani.

 

Miljöö oli mielestäni todella jotenkin kotoisa. Sellainen kodikas pieni maalaiskylä, jossa tosin ei loppujen lopuksi ollut paljon kodikasta, jos miettii tummaihoisten syrjintää, kaivostyöläisten kehnoja oloja ja köyhyyttä. Mutta jotenkin silti Hope Riverissä tuntuu olevan ainakin jossain määrin tiivistä yhteisöllisyyttä, jonka Patience nivoo yhteen auttamalla niin monia naisia ja saavuttamalla arvostusta. Jotenkin myös Patiencen kotimökki on kotoisa, sellainen rehti pieni maalaismökki, johon on helppo astua sisään. Myös seudun luonto on kuvattu todella kirkkaasti ja kauniisti, se on helposti aistittava ja kutsuva.

 

Itse tarina on mielestäni mukaansatempaava eikä se pyöri pelkästään kätilöntyön ympärillä vaan myös Patiencen vaietussa menneisyydessä, seudun köyhyydessä ja ihmissuhteissa sekä ystävyydessä. Patricia Harman on onnistunut upottamaan tähän teokseen monia tunteita aina kiukusta ja epätoivosta rakkauteen ja toivoon. Teoksessa on jotenkin syvää myötätuntoa ja hieno ajatus siitä, että ketään ei pidä mennä arvostelemaan ellei tiedä hänen tarinaansa. Kätilöntyö on kuitenkin yksi keskeisistä osista tätä tarinaa ja synnytysten kautta kuvataan hyvin niitä asioita, jotka nousevat esiin pitkin matkaa, kuten köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Mielestäni kätilöntyön kuvaukset vaikuttivat aidoilta ja ammattimaisilta, ja Harman onkin ammatiltaan kätilö.

 

Jos jokin tässä hieman lukunautintoa himmensi, niin se oli tietynlainen toisto. Vaikka synnytykset olivatkin erilaisia, niin niiden kohdalla lueteltiin usein samoja asioita koko ajan. Tietysti se tuo uskottavuutta siihen, että Patience on aina uuden synnyttäjän luona ja joutuu opastamaan häntä ja pyytämään talonväkeä tuomaan esimerkiksi kuumaa vettä ja niin edelleen, mutta joiltakin osin toisteisuus oikeasti tympäisi. Minä ainakin tajusin jo kerrasta, että kätilöjen tekemät sisätutkimukset olivat lainvastaisia. Kuitenkin monen synnytyksen kohdalla tätäkin asiaa toistettiin uudelleen ja uudelleen. Selvä, olet rikollinen Patience! Muuten teoksen etenemisessä, sujuvuudessa ja kielessä ei ole nokan koputtamista.

 

Toinen hieman häiritsevä tekijä oli aluksi takaumat Patiencen menneisyyteen, sillä niistä tuntui aluksi olevan hieman vaikea saada kiinni. Niitä ripoteltiin tarinaan pala palalta ja ratkaisu osoittautui mielestäni hyväksi, sillä samalla lukija oppi tuntemaan päähenkilön paremmin ja paremmin. Samalla Patiencen ajatukset ja reaktiot saivat myös selityksensä ja jotenkin hänen menneisyytensä kokemukset nivoivat hänet lähemmäs muiden hahmojen kokemuksia ja tunteita. Onneksi takaumista alkoi saada nopeasti kiinni ja palapeliä oli helppo alkaa rakentaa, sillä muuten lukukokemus olisi voinut lässähtää pahasti. Myös loppuratkaisu tuntuu jotenkin hieman turhan romanttiselta muuhun tarinaan nähden, mutta annettakoon se anteeksi, sillä näistä kolmesta seikasta huolimatta tämä oli todella mukava kirja.

♠♠♠♠½