Hovimäki: Ruotsin vallan iltarusko

Anna-Lisa ja Carl Mesterton, Kirsti Manninen, Jussi-Pekka Aukia: 

Hovimäki - Ruotsin vallan iltarusko

392 s. + Hovimäen aikaan (s. 393-416)

Gummerus 2004, 2.p.

Perustuu samannimiseen tv-sarjaan

Kirjasarjan ensimmäinen osa

Hovimäki. En edes yritä lähteä arvostelemaan tätä teosta samanlaisella asenteella kuin minulla yleensä on tapana kirjoja esitellessä, sillä Hovimäki on minulle jotakin sellaista, johon ei sovi kovin ankaralla kädellä kajota. Olen nähnyt tv-sarjan jokaisen tuotantokauden moneen monituiseen kertaan ja kirjatkin olen lukenut melkein yhtä useasti. Itse asiassa nuorempana Hovimäet olivat vakiolukemistoani ja onnentunteeni oli valtava, kun vihdoin san kerättyä koko kirjasarjan itselleni. Tunnustan, että sarjassa on joitakin epäjohdonmukaisuuksia eikä kirjatkaan välttämättä aina ole ihan sitä priimakirjallisuutta, mutta se mikä Hovimäessä viehättää, on tarina hahmoineen ja heidän kohtaloineen sekä upea miljöö.

Nuorempana olin niin tosifani, että yksi perheemme kesälomamatkoista suuntautui Turun Kakskertaan ihan siitä syystä, että pääsin käymään Brinkhallin kartanossa, jossa Hovimäki kuvattiin. Yllätyin hieman, sillä livenä kartano oli mielestäni paljon pienempi kuin tv:ssä, mutta moni muu fani taas oli kokenut asian päinvastoin: kartano oli suurempi kuin he olettivat. Vaikka mielikuvani kartanosta osoittautuikin vääräksi, niin upea paikka se silti oli. Oli mahtavaa päästä kiertelmään "Lindhofien kartanossa" ja paikan päällä nähdä missä mitäkin kohtauksia oli kuvattu. Paikka on oikein kaunis, mutta kartano oli sisältä valitettavan huonossa kunnossa, tapetit repsottivat ja lattiat olivat likaiset. Toivottavasti kartano vielä kunnostettaisiin entiseen loistoonsa.

Hovimäkeä tehtiin neljä tuotantokautta ja kuusi kirjaa, joista kolmas ja kuudes kuvaa tapahtumia tv-sarjan ulkopuolella. Minulle kaikkein rakkain tuotantokausi on aina ollut niistä ensimmäinen, se jossa pennitön luutnantti Magnus perii sääntöperintötilan ja pääsee Johanna-vaimonsa kanssa muuttamaan pois Viaporin kurjuudesta omaan kartanoonsa, vaikkei elämä sielläkään aina kovin helppoa ole. Ensimmäinen kirja Ruotsin vallan iltarusko, joka kuvaa juuri näitä samoja vaiheita hieman laajemminkin, on niin ikään minulle tärkein tästä sarjasta.

En tiedä miksi ensimmäinen kausi on minulle tärkein. Ehkä se johtuu siitä, että tulevaisuus tuntui menetyksistä, sodasta ja Magnuksen sokeutumisesta huolimatta siinä jotenkin valoisalta ja turvatulta. Magnus oli kapteeni myös siinä mielessä, että vakaasti, viisaasti ja harkiten hän ohjasi laivaansa eli kartanoaan kohti tulevaa. Tuntui siltä, että kaikki järjestyy, olihan talossa pystyvä isäntä, joka kyllä huolehtisi niin perheestään kuin palkollisistaankin. Ensimmäinen tuotantokausi päättyy Magnuksen dramaattiseen kuolemaan - ja samalla päättyy Hovimäellä tämä "turvattu aikakausi". Kartanon isäntä on kuollut, perillinen vielä kapaloissaan ja holhoojaksi määrätään Johannan ärsyttävä veli Gustav Adolf Sundelius, jota ohjaa ahneus ja kateus. Magnus oli minun lempihahmoni oikeastaan koko sarjan aikana, mihin ehkä liittyy osittain hieman pikkutyttömäistä ihailuakin: kun muksuna katsoin tätä sarjaa tv:stä, niin olihan Magnus nyt hyvin ritarillinen ilmestys ja ilmiselvä ihailun kohde voittamattomuudessaan.

Ruotsin vallan iltarusko -kirja kuvaa ajanjaksoa 1798-1820, vaikkakin viimeiset kymmenen vuotta onkin kuvattu sangen ylimalkaisesti pikakelauksella. Vuosiin mahtuu muutto Hovimäelle, lasten syntymät, kahden lapsen kuolema, sotavuodet ja venäläisten tulo kartanoon, Magnuksen sokeutuminen ja lopulta kuolema vuonna 1809. Todentotta kapteenska Lindhofilla oli kestämistä ja suuri tila emännöitävänään, mutta samalla tavalla kuin Magnusta, häntäkin ohjasi vastuuntunto niin perheestään kuin alustalaisistaan. Onneksi Johannalla oli tukenaan tuikea mamselli Frieda sekä monitaitoinen parantaja ja sepänvaimo Maria Heikintytär, sillä ilman heitä hän tuskin olisikaan pystynyt olemaan niin vahva kuin oli.

Se mikä Hovimäestä ehkä tekee niin hienon sarjan on se, että siinä ei keskitytä kuvaamaan pelkästään säätyläisten vaiheita, vaan tapahtumien keskiössä on koko ajan myös tavallinen rahvas. Säätyläiset ja torpparit, siis Lindhofit ja Sepät pitävät yhtä. Myös kartanon palvelusväellä on suuri rooli, sekään ei jää kulisseihin. Kuten sanottu, valloittavat hahmot ja todentuntuiset kohtalot antavat anteeksi pienet asiavirheet, epäjohdonmukaisuudet ja kirjojen kohdalla myös hienoisen kömpelyyden. Hovimäelle on aina yhtä mukava saapua ja siellä viihtyy hyvin.