Sandra

Heidi Köngäs: Sandra

285 s., Otava 2017

kannen suunnittelu: Anna Lehtonen

"Surulla ei ole loppua, mutta onnella on. Se on kuin öinen kastepisara poimulehdellä, jonka aamutuuli kuivattaa pois." s. 246

Niin ajattelee Sandra, joka ikiomasta torpasta, miehestään ja lapsistaan onnellisena on saanut elää hyvää elämää monta vuotta. Sitten tulee vuosi 1918 ja sota kulkee myös heidän torppansa pihamaan läpi. Mies joutuu lähtemään sotimaan ja Sandran osaksi jää pärjätä pienten lasten kanssa miten parhaiten taitaa. Sodassa kolhuitta ei jää kukaan: ei Sandra, ei suorapuheinen käly Lyyti, ei edes kiltti ja hiljainen appiukko Mikko.

Sandra on alkujaan köyhän torpan tyttö, joka päätyi huutolaiseksi ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa erossa perheestään. Ikioma torppa on niukkuuteen tottuneelle Sandralle unelmien täyttymys, jota ei oikein tahdo todeksi uskoa. Elämän rakentaminen vahvan ja aikaansaavan Jannen kanssa sujuu, perhe kasvaa ja appivanhemmatkin ovat Sandralle hyvät. Sota hajottaa paljon, mutta silti Sandrassa elää periksiantamattomuus.

Sandran tarina lähtee purkautumaan, kun hänen tyttärentyttärensä Klaara alkaa tutkia isoäitinsä muistiinpanoja. Niissä esille pääsee väkevänä nuoren Sandran mietteet, jotka ravisuttavat Klaaraa ja myös lukijaa. Heidi Köngäs on kirjoittanut Sandran tarinasta väkevän ja kaunistelemattoman. Teksti kulkee ja tarina herättää paljon ajatuksia.

Mielestäni Sandra on hieno ja onnistunut kirja. Ainoa asia, mikä hieman pisti silmääni, oli se miten sujuvasti kouluja käymätön huutolaisena elänyt Sandra sanansa asetteli muistikirjoissaan. Tietysti olisi käynyt raskaaksi lukea tarinaa, joka olisi kirjoitettu aidommin vastaamaan Sandran taustaisen henkilön todennäköisiä kirjallisia tuotoksia. Tämän asian jos ei anna häiritä, tarina vie taatusti mukanaan. Jos kaipaat viime hetken joululahjavinkkiä, se on tässä. 

♠♠♠♠