Espoon kadonneita kartanoita

Espoon kadonneita kartanoita

tekstit: Tryggve Gestrin, Maarit Henttonen, Marja Sahlberg, Jyri Vilja

119 s., Espoon kaupunginmuseo 2017 

 

Olen ollut pienestä pitäen ihastunut kartanorakennuksiin ja hieman vanhempana tuli kuvioihin mukaan myös kiinnostus niiden historiaa kohtaan. Espoon kadonneita kartanoita on nimenäkin houkutteleva ja minua alkoi kiinnostaa miksi kartanot ovat kadonneet, millaisia ne ovat olleet ja mitä niiden historiaan on mahtunut. Espoo on minulle vieras paikka, mutta siitä huolimatta kirja vei minut mukanaan.

 

Espoon kaupunginmuseo ryhtyi kirjaprojektiin, kun vuonna 2014 järjestetyn Kadonneet kartanot -näyttely poiki paljon kyselyitä aihetta käsittelevästä kirjasta. Kirjassa kuvataan paitsi kartanohistorian käsitteitä (mikä ylipäätään on kartano) myös syitä sille miksi kartanokulttuuri alkoi kadota. Tarkemmin esitellään Albergan, Dalsvikin, Finnon, Frisansin, Gräsan, Jorvin, Otnäsin ja Träskändan kartanot. Niistä minulle historiasta ja historiallisista romaaneista olivat vähintään nimitasolla tuttuja Alberga, Dalsvik, Otnäs ja Träskända.

 

Jokaisen kirjaan valikoituneen kartanon kohdalla kerrotaan sen synnystä, tärkeimmistä vaiheista sekä hiipumisesta. Teoksessa on kuvia, jotka esittävät paitsi koko kartanon tiluksia myös tilan päärakennuksia. Monta kertaa hämmästyin ja tulin hieman surulliseksikin, kun oivalsin kauniin rakennuksen päätyneen purkutuomion alle sen jäätyä vaille hoitoa. Joskus jopa ihan hyväkuntoinen rakennus oli purettu tontin uuden käyttötarkoituksen tieltä pois, mikä tuntui vielä ikävämmältä: miksi tuhota mitään hyväkuntoista ja säilyttämiskelpoista? Joskus kartanon hiipumisen taustalla oli jokin onnettomuus, kuten tulipalo, jonka jälkeen uutta rakennusta ei rakennettu.

 

Tämän kirjan myötä kartanoiden ja kartanoperinteen katoaminen tuli ymmärrettävämmäksi. Kartanokulttuuri alkoi hiipua, kun yhteiskunta muuttui. Viimeistään kaupungistumisen myötä suurtilojen ylläpito kävi työlääksi, vaikka samaan aikaan maatalouskoneet kehittyivät. Ei ole realistista olettaa, että vielä nykypäivänä vietettäisiin herraskaista kartanoelämää sukuperintöjen turvin, vaikka kyllä ymmärtääkseni jonkin verran sukukartanoita Suomessa edelleen on. Aikansa kutakin, kuitenkin. Onneksi nykyään ollaan jo havahduttu kartanoiden vaalimisen kannalle ja niistä on tehty hotelleja, kokous- ja juhlatiloja sekä matkailukohteita, joten niiden elämä jatkuu uudella tavalla.