Korkeintaan vähän väsynyt

 

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä

384 s., Gummerus 2020

kansi: Sanna Mander

Kun Eeva Kolun omakohtaisiin kokemuksiin perustuva Korkeintaan vähän väsynyt alkoi näkyä tiiviisti instagramin uutisvirrassani, en vielä oikein tiennyt mistä kirjassa oli kyse. Tutkin asiaa ja tiesin heti, että tässä on kirja, jonka todellakin haluan lukea. Olen oikeastaan viimeisen vuoden ajan tehnyt hiljalleen töitä sen suhteen, että mun ei ihan oikeasti ole pakko revetä joka paikkaan. Olin vuosi sitten graduprojektini alussa ja aloin tunnistaa itsessäni merkkejä siitä, että nyt on tarve alkaa tarkastella omia rajoja uudella tavalla. Koska olen jo tehnyt tätä matkaa ja ajatustyötä, tämä kirja kolahti kovasti. En tiedä osaanko sanoa tästä kirjasta kuitenkaan mitään kovin järkevää, mutta sen tiedän, että tämän kirjan haluaisin oikeastaan ostaa omaan hyllyyni, jotta voisin lukea sen uudelleen ja tehdä kirjaan merkintöjä, jäädä oikein kunnolla pohtimaan kolahtavia kohtia.

Eeva Kolu on vasta 34-vuotias, mutta hänellä on takanaan kolme burnoutia. Hän todella tietää tunteen, jossa ihminen yrittää koko ajan venyä enemmän, olla enemmän ja tehdä enemmän, että olisi tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei tunnu riittävän. Mielestäni kirjan nimi on todella osuva, Korkeintaan vähän väsynyt, sillä minäkin tunnistan tuon ajatuksen. Olen ollut vähän väsynyt, nukkunut huonosti tai liian vähän, mutta kyllä minä silti jaksan ja pystyn ja kykenen, pakkohan mun on! Että nukun sitten joskus, mutta nyt mä jaksan vielä tämän asian ja tuon deadlinen ja sitten helpottaa. Mutta kun ei se mene niin, ja kuten Kolu sanoo, itseä pitää oikeasti kuunnella ja uskoa.

Kun valmistuin kesäkuun alussa, tippui hanskat melkein kaiken suhteen siinä samalla. Töistä alkoi 3 viikon kesäloma, lukeminen ei maistunut yhtään, kaipasin hirvittävän paljon ihmisten seuraa ja huvituksia. Kesä nollasi päätä, mutta toisaalta myös osoitti hyvin terävästi sen, miten lujille olin itseni vetänyt kolmen vuoden työ-opiskelu-kombolla. Siinä hetkessä oli keskittynyt suorittamaan, mutta kun tuli lupa hellittää, niin todellisuus näyttäytyi tosissaan. Olen onnekas, että en huomaamattani ajanut itseäni ihan piippuun.

Kolu kirjoittaa monessa kohdin kuin sydämeni kieltä. Nyökyttelin niin monessa kohtaa, samaistuin ja oivalsin asioita. Toisaalta oli hieman raskastakin lukea asioista, jotka tuntuvat olevan niin kovin lähellä. Tämä kirja vaati minulta aikaa ja rauhallista lukutahtia, sillä tätä kirjaa en olisi pystynyt ahmimaan. Joskus lukeminen tuntui jopa hieman työläältä, niin että piti melkein miettiä kannattaako mun lukea tätä nyt vai olisiko joskus myöhemmin otollisempi aika käydä näitä ajatusprosesseja. Tosi hieno kirja kaiken kaikkiaan kyllä, mutta jos aiot lukea tämän, niin mieti milloin sinulla on parhaiten aikaa ja kapasiteettia käsitellä herääviä ajatuksia.