Aaveiden Tampere

Rimma Erkko & Artemis Kelosaari: Aaveiden Tampere - Kummitustarinoita Tammerkosken rannoilta

125 s., Haamu-kustannus 2020

kuvitus: Suvi Kari

Saatu arvostelukappaleena kustantantajalta, kiitos!

 

Haamu-kustannuksen julkaisemat kansanperinteen tuntemia kummitustarinoita sisältävät teokset (mm. Aaveiden Pohjanmaa, Hotellien henget, Aaveiden Eesti ja Aaveiden Turku) ovat sellaisia, että ne päätyvät lukulistalleni aina hyvin nopeasti ilmestyttyään. Aihepiiri kiinnostaa minua kovasti, ja koska Tampere jäi sydämeeni viimeisen opiskeluvuoteni aikana kulkiessani siellä graduseminaarissa, oli tämä nyt erityisen kiinnostava uutuus. Minulla on ollut hieman ikävä Tampereelle, sillä en ole matkustanut sinne nyt muutamaan kuukauteen koronan takia. Tämä teos kuljetti minut toisenlaisen Tampereen miljööseen!

 

Aaveiden Tampere esittelee 10 kummitustarinaa. Tampereen kummitustarinoissa sisällissodalla on huomattava rooli, olihan kaupunki veristen taisteluiden näyttämönä ja Kalevankankaalle haudattiin sodan uhreja. Tampereelta löytyy kuitenkin myös vanhempia kummitustarinoita ja toisenlaisia tragedioita, joiden uskotaan olevan kummittelun taustalla. Tähän teokseen valikoitujen kummitustarinoiden miljöönä nähdään Finlaysonin ja Amurin alueet, Milavida, Tullikamari, Tampereen teatteri, Kalevankankaan hautausmaa, Pyynikki, Hatanpään kartano, Pispala, Ahlman ja Haiharan kartano. Lähes kaikki kohteet olivat jo entuudestaan tuttuja paikkoja esimerkiksi kirjallisuudesta tai historiantunnilta, tai sitten ihan paikkoina itsessään.

 

Minulle tämän teoksen kohteista kiinnostavin oli Kalevankankaan hautausmaa, jossa kävin kiertelemässä tammikuussa, kun graduseminaarin jälkeen jäi runsaasti aikaa ennen junan lähtöä. Tykkään hautausmaista, sillä niiden rauhallisuus, ajattomuus ja surumielinen kauneus saavat mielen rauhoittumaan. Kalevankankaan hautausmaa oli mielestäni viehättävä paikka, selvästi hyvin hoidettu ja vaalittu hautausmaa. Siksi olikin ehkä hieman hämmentävää lukea, että paikan ilmapiiriä on kuvailtu painostavaksi (etenkin öisin) ja sitä on pidetty "pahana paikkana". Itse toki vierailin siellä aurinkoisena tammikuun päivänä pikkupakkasen kaunistamassa ilmassa, mutta silti nuo kuvailut tuntuvat yllättäviltä. Toisaalta se osoittaa, että kokemuksia on monenlaisia, eikä siksi kummittelukokemuksiakaan voi suoralta kädeltä leimata epäuskottaviksi. Itse olen jopa taipuvainen uskomaan sellaisiin asioihin muutenkin.

Aaveiden Tampere on kirjoitettu sujuvasti, hieman tarinoivaa otetta käyttäen. Taustatyötä on selvästikin tehty ja tarinoista tuodaan esille erilaisia versioita, jos sellaisia on olemassa. Aaveiden Turku -teoksen tavoin Aaveiden Tampere on myös eräänlainen matkaopas kaupungin historiaan ja sen merkittäviin kohteisiin, mutta jotenkin tässä teoksessa oli "sisarteostaan" perusteellisempi ote. Pidin tästä kirjasta kyllä, ja enemmänkin olisin lukenut Tampereen kummituksista. Suosittelen tutustumaan, jos haluatte nähdä Tampereen uusin silmin!

ps. Olen ottanut kirjasta kuvan kotipaikkani vanhalla hautausmaalla, jonne haudattiin viimeksi käsittääkseni 1950-luvulla. Se sijaitsee lähellä jokea, joka tulvi usein pahasti hautausmaalle ja legendan mukaan vei maata pehmentäessään myös arkkuja mennessään. En tiedä onko tulvien tuhoja kuinka kovasti paisuteltu, mutta kovin monia hautoja siellä ei kivistä päätellen enää ole. Paikka on etenkin kesällä kaunis ja erityisesti pidän vanhoista puista, joita siellä kasvaa kujana portilta lähtien. Kuvassa kirja on asetettu isoäitini isoäidin hautakiven päälle, joten kenen sattuu hautakiveä en toki ole kuvaa ottaessani lainannut. Aleksandra Hedvig kuoli vuonna 1956.