Karisto 2025
kannen kuva: Petri Jauhiainen
Keväisin ilmestyvä uusi Jylhäsalmi on minulle nykyään kuin varaslähtö kesään. Säiden ollessa vielä arvaamattomia, tarjoaa Jylhäsalmi kaivattua kesäidylliä, välkehtivää vettä ja auringon lämpöä.
Kesävieraita Jylhäsalmella kertoo Krissestä, joka on hiljattain päättänyt ryhtyä nuohousyrittäjäksi isänsä jalanjäljissä. Jylhäsalmelle hänet tuo yksinkertaisesti mahdollisuus tehdä töitä, siellä kun nimittäin on juuri sopiva markkinarako ja tarve nuohoojalle. Kun sopiva majoituskin löytyy Lossarin Sirkan ja Joukon vuokramökiltä, Krisse pakkaa tavaransa ja suuntaa kohti Jylhäsalmea. Uusi alku ei tosin lähde kovin lupaavasti liikkeelle, sillä jotkin asiakkaat saavat hermot kiristymään. Naispuolinen nuohooja joutuu lunastamaan paikkansa miesvaltaisella alalla, sillä skeptikkoja riittää.
Ei Krissen elämä kuitenkaan pelkkää työntekoa ole. Maastopyörä kuljettaa luontoon, pihasaunan leppeät löylyt rentouttavat työpäivän jälkeen eikä treffirintamallakaan aivan hiljaista ole varsinkaan sen jälkeen, kun hän tulee möläyttäneeksi Lossarilla, että treffit voisivat kyllä kiinnostaa. Harmi vain, että se kiinnostavin tapaus taitaa olla varattu, eikä Krisse sellaisiin halua koskea.
Jylhäsalmi tarjoaa jälleen tuttua leppeää maalaisromantiikkaa ja ihanan miljöön, jonne on aina mukava palata. Krissen ammatin myötä lukija pääsee kurkistamaan Jylhäsalmelle hieman toisenlaisesta näkökulmasta, sillä korkeilta katoilta näkee kauas ja työssään hän kohtaa monenlaisia asujia. Nuohoojan ammatista lukeminen oli kyllä mukavan erilaista muutenkin, sillä vaikka monet kerrat olen nuohoojan kanssa asioinut, niin eipä sitä niiltä visiiteiltä kovin kattavaa kuvaa tuosta työstä saa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.