Elämä kaukana kaikesta

M.L. Stedman: Elämä kaukana kaikesta

Kariston äänikirja 2026

alkup. A Far-flung Life, 2026

suomentanut Leena Ojalatva

äänikirjan lukijana Laura Hänninen

M.L. Stedmanin esikoisteos ilmestyi suomeksi vuonna 2013 ja luin kirjan silloin ihan tuoreeltaan. Valo valtameren yllä oli niin upea lukukokemus, että se on säilynyt vahvana mielessäni kaikki nämä vuodet. Muutaman vuoden ajan jopa tarkistin säännöllisesti verkkokirjastosta, että onko Stedmanilta ilmestynyt jotain uutta. Pitkä odotus palkittiin vihdoin tänä vuonna, kun Elämä kaukana kaikesta ilmestyi.

Tai no, odotuksen palkitsemisesta voi olla montaa mieltä. Tämä kirja ei nimittäin onnistunut lumoamaan minua, vaan välillä pikemminkin turhauduin kaikesta siitä, miten vastoinkäymiset toisensa jälkeen seurasivat MacBridejen perhettä ja kipeät salaisuudet ja niiden paljastumisen vaara painoivat yhden jos toisenkin perheenjäsenen tai perhetutun harteita. Olenkin elokuussa kirjoittanut lukupäiväkirjaani lyhyesti: "Yhtä sekamelskaa, asiat meni koko ajan solmuun".

Tarina alkaa dramaattisesti, kun Australian syrjäseudulla lammasfarmia pyörittävä Phil MacBride poikineen joutuu auto-onnettomuuteen. Phil ja vanhempi pojista menehtyvät onnettomuudessa ja nuorempi pojista loukkaantuu vakavasti. Toipuminen on hidasta eikä takapakeiltakaan vältytä. Äiti Lorna sekä sisar Rosie yrittävät parhaansa mukaan tukea Mattin toipumista, vaikka heidän kaikkien elämät ovat muuttuneet peruuttamattomasti.

Ensinnäkin minun on sanottava, että en pitänyt suurimmasta osasta kirjan hahmoista. Osa jäi etäisiksi, osa lähinnä ärsytti uteliaisuudellaan ja osasta en edes osaa sanoa. Lempihahmoni taisi olla tilan luotettu kengurunmetsästäjä, joka oli oman tiensä kulkija, mutta kuitenkin perheen uskollinen ystävä. Myös nuoresta Andysta pidin.

Australian luonto on toki kaunis ja antaa upeat puitteet koko tarinalle. Kirjan tapahtumat alkavat vuodesta 1958 ja olosuhteet syrjäseudulla ovat monin tavoin karut. Etäisyydet ovat pitkiä, yhteydet heikkoja ja sääolosuhteet haastavia. Kuivuus, jopa suoranainen vesipula, ovat todellisuutta, mutta sään toisetkaan äärilaidat eivät ole vieraita.

Vaikka tämä kirja jäi lukukokemuksena mielestäni keskiverron tasolle, jättää tämä mieleen paljon pohdittavaa. Ihan kuten aiemmassakin romaanissaan, saattelee Stedman nytkin lukijansa moraalisten pohdintojen äärelle. Hetket ovat usein niin kovin ohikiitäviä, mutta niiden seuraukset sitäkin kauaskantoisempia.

Villinä viety

Annukka Salama: Villinä viety

Villi sydän 1

Otava 2026

Annukka Salaman countryromanssi Villinä viety taisi olla kesän 2026 kirjatapaus, tai ainakin siltä tuntui, kun selasi Instagramissa kirjayhteisön julkaisuvirtaa. Itsekin odotin tätä kirjaa todella paljon, vaikka en ollut lukenut Salamalta aiemmin mitään. Pääsin kirjan pariin elokuussa, mutta kai nyt marraskuussakin on vielä ihan okei kirjoittaa kesällä luetuista kirjoista...

Parikymppisen Violan asiat ovat menneet Brysselin jetset-piireissä niin solmuun, että hän katsoo parhaaksi jättää Belgian taakseen ja suunnata koti-Suomeen nuolemaan haavojaan. Särkyneen sydämen hoivaaminen kummitädin luona Vehnälaakson rauhassa tuntuu parhaalta ratkaisulta, etenkin kun siellä tuskin voisi joutua uusiin ongelmiin.

Vaan vähänpä Viola tiesi siitä, keneen hän Vehnälaaksossa tulisi törmäämään. Naapurissa asuva Luka on komea, kätevä ja ärsyttävän puoleensavetävä tapaus, jonka vuoksi Violan on vaikea pitäytyä suunnitelmassaan pysyä erossa miehistä.

Kirjan kuvaustekstin perusteella olisi mielestäni voinut olettaa, että Violalla on luvassa kaikkien aikojen tulinen maalaiskesä, johon ei muuta mahdukaan kuin chiliä ja hehkuvan kuumaa hekumaa. Tulisuutta kyllä riitti, mutta sitä sai kyllä odotella melko pitkään. Minua se ei kuitenkaan haitannut, sillä pidin Salaman luomista hahmoista ja ihmissuhdekuvioista siinä määrin, että olisin pärjännyt vähemmälläkin tulisuudella.

Luen harvoin mitään tulisempaa kirjallisuutta, viime vuosina oikeastaan vain Laurie Gilmoren Dream Harbor -sarjaa, mutta aina se on kivaa vaihtelua. Villissä sydämessä pidin paljon myös suomalaisesta maaseutumiljööstä, joka on minulle niin koettuna kuin kulttuurin kautta välittyvänä erityisen mieluisa. Voisin jatkaa sarjan parissa sitten, kun seuraava osa ilmestyy.

Olga Temonen - Aika jonka sain

Anneli Juutilainen & Olga Temonen: Olga Temonen - Aika jonka sain

WSOY 2026

Kirja, jonka palavasti halusin lukea. Kirja, jonka luettuani en pitkään aikaan pystynyt juurikaan lukemaan, koska se osui niin kovaa. Sellainen on Anneli Juutilaisen ja Olga Temosen yhteistyönä syntynyt teos Olga Temonen: Aika jonka sain. Kirja kertoo hänen elämästään ennen ja jälkeen aivosyöpädiagnoosin. Sen piti ilmestyä alunperin syksyllä 2025, mutta julkaisua siirrettiin Olgan tilanteen heikennyttyä. Tarina sai toisenlaisen lopun, sillä hän menehtyi marraskuussa 2025.

Seurasin aikanaan Olgan omaa Olgan kotona -kotoilusarjaa, luin hänen blogiaan ja testailin hänen reseptejään. Hänen jutuistaan tuli aina hyvä mieli, sillä Olga oli mielestäni hyvin valovoimainen ja elämänmyönteinen persoona. Tuo sama elämänjano välittyy myös tässä teoksessa, ja juuri siksi se niin ihon alle meneekin. Voi, miten täynnä toivoa hän oli, miten kovasti hän halusi vielä jäädä. Vakavan sairauden varjossakin hän osasi löytää onnellisia hetkiä. Vaikka hänelle ei annettu enempää aikaa, hän eli jokaisen hetken uteliaana elämälle.

Tämä on sellainen kirja, jonka pystyy lukemaan nopeasti, mutta jota jää prosessoimaan pitkäksi aikaa. Toivoa täynnä olevan ihmisen poismeno koskettaa syvästi. Ainakin jokainen itse suuren surun läpi käynyt tietää, minkälaisten asioiden kanssa silloin joutuu kohdakkain. Lukiessani ajattelin paljon Olgan läheisiä, jotka elivät hänen rinnallaan kaikki ne hetket, jotka kirjan sivuiltakin koskettavat.

Aika jonka sain muistuttaa siitä, miten arvaamatonta elämä lopulta on. Luultavasti myös siksi tämä teos salpaa lukijalta hengen. Kyyneleet tulivat väkisinkin, kun sairaus alkoi saada yliotteen Olgasta. Hätä, pelko ja luopumisen suuri tuska tulevat lähelle. Lukukokemus oli minulle niin järisyttävä, että sen jälkeen sain kahdessa kuukaudessa itse luetuksi vain kolme teosta. Se on minulle todella vähän, vaikka äänikirjoja olenkin kuunnellut useamman. Lukulamaannuksesta huolimatta suosittelen tätä kirjaa, sillä se on upea ja mieleenpainuva, aivan kuten Olgakin.