Syyskuun luetut

Niin se vain taas on lokakuu jo ovella. Syyskuu kului kohdallani työharjoittelun merkeissä. Pikku hiljaa olen päässyt sisälle kirjaston arkeen ja tekemään erilaisia työtehtäviä. Kirjastossa on ihana olla! Mutta yksi "huono puoli" kirjastossa työskentelyssä on. Minulle kirjastoreissu on aina ollut jonkinlainen shoppailun korvike, joka tuottaa suurta iloa. Nyt kun olen kotikirjastossani töissä, nuo "kirjastoshoppailut" ovat jääneet pois ja lainailen vain kirjan sieltä ja toisen täältä. Kaipaan kiireettömiä kirjastoreissujani, vaikkakaan en vaihtaisi työtäni poiskaan. Kuten tavataan sanoa, kaikella on puolensa. :D

Syyskuussa lukemani kirjat olivat aika uutuuspainotteisia. Jotenkin olin onnistunut kiiruhtamaan monen kirjan kohdalla varausjonoon ykköseksi, joten uutuuksia putkahtelee koko ajan käsiini enkä siksi ehdi lukea oikein mitään muuta. Lokakuussakin olen edelleen varmasti hyvin samassa tilanteessa, mutta olen harkinnut viettäväni kuun loppupuolella teemaviikkoa, jolloin lukisin oman hyllyni kirjoja. Saa nähdä ehdinkö toteuttamaan suunnitelmani, mutta jos en ehdi, niin marraskuussa sitten. :)

Syyskuussa luin 17 teosta, joista peräti kahdeksan oli kesän/syksyn uutuuksia. Jakauma kirjojen kesken menee siten, että luin 2 runoteosta, 4 nuortenkirjaa, 3 lastenkirjaa, 2 tietokirjaa ja 6 aikuisten romaania.Kuukauden ehdottomiin kärkikirjoihin menee peräti kolme esikoiskirjailijoiden teosta eli Vilkkumaan, Niemisen ja Stedmanin kirjat.   

Lista näyttää tältä:

Katri Tapola & Kristiina Louhi: Maunon kaupunki

Sanna Isto & Julia Vuori: Tinka ja Taika - Noidanruohon salaisuus

Ritta Jacobsson: Ninan unelmamatka, Nina autiotalossa, Nina megabileissä, Ninan ongelmaystävä

Anne Helttunen ym.: Haltiakuusen alla

Tuulikki Yli-Lonttinen: Hanna - Kiukaanniemen vahva emäntä

Cecilia Samartin: La Peregrina

M.L. Stedman: Valo valtameren yllä

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori 

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Aura Sevon: Aika metka retki

Tuula Korolainen (toim.): Pää auki!

Eeva Hurskainen: Aurora Karamzin - Pietarin hovista köyhien auttajaksi

Aulikki Oksanen: Sinua, sinua rakastan

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

Kirjoittelemisiin taas lokakuussa! Tällä hetkellä luen Laila Hirvisaaren uutukaista, joka todella pitää minua otteessaan. Lähdenkin tästä sitä lukemaan. :-)

Nainen katolla

Maija Vilkkumaa: Nainen katolla

334 s., Kaiku Books 2013

kansi: Joel Melasniemi

Maija Vilkkumaa on yksi kaikkien aikojen suosikkiartistejani. Hänen musiikkinsa on tehnyt minuun suuren vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Siinä on jotakin niin jäljittelemätöntä ja suoraa, joka iskee minuun. Tämän tiedon valossa ei liene kenellekään suuri yllätys, että halusin ehdottomasti lukea Vilkkumaan esikoisromaanin. Suurella jännityksellä minä sitten tämän kirjan avasin ja täytyy sanoa, että odotukseni täytettiin onnistuneesti.

Kun kuulin, että Nainen katolla on niin sanotusti moniääninen romaani, olin hieman kauhuissani. Pelkäsin, että moniäänisyys tekisi tästä romaanista sekavan, mutta vielä mitä! Vilkkumaan kirjoitustyylillä romaani toimii erinomaisesti, vaikka ääneen pääsee useita erilaisia persoonia.

Tällä romaanilla on siis moniäänisyytensä puolesta useampia päähenkilöitä. He ovat stand up -koomikko Linda, juorutoimittaja Leila, kotiäiti Silja sivupersoonineen sekä äidinkielenopettajana työskentelevä, asioita voimakkaasti tiedostava Ville. Kaikkien näiden hahmojen elämät kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla yhteen. Vilkkumaa onnistuu luomaan yhteyksiä ilman sekavuutta tai sitä, että lukija joutuisi koko ajan kelaamaan "kuka toi nyt olikaan". Hahmot on onnistuneesti luotuja, aika stereotyyppisiä, mutta kumminkin samalla kertaa yllättäviä.

Vilkkumaa tuo kirjassaan esiin nykypäivän polttavia puheenaiheita ja ilmiöitä, hän kirjoittaa nasevasti, suorasti ja raikkaasti. Hänen tekstistään ei huumoria ja ironiaa puutu, ja nauroinkin tätä kirjaa lukiessani monta kertaa ääneen. Vilkkumaa leikkii sanoilla ja lauseilla tehden tekstistä elävää ja tajunnanvirtaistakin. Vaikka teksti tietyissä osissa vilisee kirosanoja, ei siitä ainakaan minulle jäänyt negatiivinen olo. Vilkkumaa käyttää niitä taidokkaasti tehokeinoina ja voisin sanoa, että eräänlaisena nykypäivää kuvastavana elementtinäkin. Lukija huomaa heti, että kirjoittaja on todellakin sanankäytön ammattilainen. Teksti on niin mainiota, että minun on pakko ottaa mukaan tekstinäyte Lindan osiosta kirjan sivulta 33:

Facebook. Vitun sosiaalinen media jossa on pakko olla. Jossa koko ajan joku on silleen et "tänään syömme itsemetsästetyn yksisarvisen sisäfilettä ja sen seurana pakurivittukääpäminttubasilikahöystöä pihan omista antimista pehmeän ja tunnelmallisen marmorikeittiömme nurkassa, jossa ruokailuryhmämme aistikkaine designvalaisimineen eteerisesti värähtelee." Voi VITTU! -- Jengin itsekehulla ei ole MITÄÄN rajoja.

♠♠♠♠½

Myös Krista ja Maija ovat lukeneet tämän kirjan.

Sinua, sinua rakastan

Aulikki Oksanen: Sinua, sinua rakastan -kauneimmat rakkausrunot

58 s., WSOY 1998

Meillä tulee olemaan kirjallisuuspiirissä marraskuun aiheena Aulikki Oksasen romaanit, joten päätin ottaa varaslähdön aihepiiriin ja lukea Oksasen runoja, kun nyt kerran sain pääni auki runojen suhteen. Oksasen runot olivat minulle entuudestaan tuntemattomia, vain tämä "nimikkoruno" Sinua, sinua rakastan oli tuttu. Tämä runokokoelma sisältää Oksasen runoja eri kokoelmista, mutta nyt hänen kuvituksellaan varustettuna. Osa kokoelman runoista on elokuvia varten tehtyjä laulurunoja.

Suurin osa Oksasen runoista on aika moderneja ja niitä saa tosissaan tulkita ja pohtia, että pääsee niiden ytimeen asti. Täytyy tunnustaa, että aina en ihan siihen yltänyt, vaikka kuinka kovasti yritin. Kuvitus auttaa toisinaan, mutta myös siinä on jotakin sellaista, jota minun tuntui olevan välillä vaikea tulkita.  Joidenkin runojen aihe tuntuu myös hieman oudolta rakkausrunoksi, sillä minun mielestäni rakkausrunoihin kuuluu selkeitä rakkauden sanoja ja elementtejä. Joistakin runoista rakkaus ja hellyys hyökyvät esiin, toisissa ne eivät ole niin ilmeisiä. Useimmista runoista kuitenkin loppujen lopuksi löysin nuo asiat, mutta en aina.

En pitänyt kaikista tämän kokoelman runoista. Yllätys, yllätys nuo runot olivat enimmäkseen niitä, joita en ymmärtänyt. Vaan en pitänyt kaikista niistäkään, joista jotakin ymmärsin, mutta aika harvassapa ovat ne teokset, jonka kaikista runoista yksittäinen lukija pitäisi. Suosikkirunoni tästä kokoelmasta olivat Nuku, nuku töyhtöhyyppä, joka kuvastaa äidin rakkautta lapseen, sekä Hyvästi, joka on hieman kaihomielinen hyvästijättöteemallaan.

Olen useaan otteeseen tuonut blogissani ilmi sen, että en oikeastaan pidä moderneista runoista vaan olen perinteisen runon ystävä. Minun on yleensä paljon helpompi tulkita perinteisiä runoja, joten pystyn nauttimaan niistä eri tavalla kuin moderneista runoista. Tietysti se aina vaikuttaa siihen, miten kokoelman koen: jos pitää kauheasti ponnistella ymmärtääkseen, saattaa muut seikat, kuten sanat itsessään ja niiden liike ja rytmi, jäädä vähemmälle huomiolle. Tutkiskelin vielä hieman tätä kokoelmaa juuri noiden asioiden kantilta ja täytyy sanoa, että monet runot, joista en sinänsä pitänyt, ovat rytmiltään kuitenkin onnistuneita. Oksasen runoissa on myös laaja sanojen kirjo, mikä on aina hieno asia.

♠♠

Aurora Karamzin: Pietarin hovista köyhien auttajaksi

Eeva Hurskainen: Aurora Karamzin - Pietarin hovista köyhien auttajaksi

180 s., Kirjapaja 2002

kansi: Liisa Holm

Aurora Karamzinin (1808-1902) elämä on kiehtonut minua siitä saakka, kun kuulin hänet ensimmäistä kertaa mainittavan koulun historiantunnilla seiskaluokalla. Sittemmin olen lukenut hänen elämästään monista eri lähteistä, mukaan lukien myös hänen virallisen elämäkertansa Tarunhohteinen elämä, jonka on kirjoittanut Ingrid Qvarnström. Aurora Karamzin oli oman aikansa tunnettu seurapiirirouva, joka auttoi monin eri tavoin vähäosaisten elämää. Yksi hänen merkittävimmistä saavutuksistaan on diakonissalaitoksen perustaminen Helsinkiin 1860-luvulla. Karamzinin oma elämä oli täynnä menetyksiä ja vaikeita aikoja eikä maallinen mammona koskaan ylpistyttänyt häntä: pikemminkin päin vastoin, sillä Aurora Karamzinin kerrotaan olleen hyvin empaattinen ja lempeä persoona.

Eeva Hurskainen on koonnut tällaisen pienoiselämäkerran Aurora Karamzinin vaiheista, jotka ovat vahvistaneet hänen haluaan auttaa maan köyhimpiä ja sairaimpia. Tämä kirja sisältää pääpiirteissään Auroran elämän tärkeimmät vaiheet, mutta myös paljon sellaistakin, joka ei kyllä mielestäni sinänsä kuulu tähän teokseen. Hurskainen kirjoittaa pitkiäkin pätkiä diakonissalaitoksen työntekijöistä ja heidän vaiheistaan, mikä ei mielestäni kuulu kirjaan, jonka nimi on Aurora Karamzin - Pietarin hovista köyhien auttajaksi. Eikös kirjan pitäisi nimen mukaan käsitellä nimen omaan Karamzinin osuutta asioihin eikä kaikkien muiden asiaa sivuavien henkilöiden osuuksia? Nimi siis todella harhaanjohtaa, koska odotin tältä nimen omaan tietoja Karamzinin elämästä.

Kirja on myös rakenteeltaan melko sekava. Toisaalta se välillä käsittelee tiettyä vaihetta Auroran elämässä ja sivuaa hänen sukulaistensa senhetkisiä olinteita, mutta pomppaa yhtäkkiä aivan toiseen asiaan palatakseen taas muutamien sivujen jälkeen alkuperäiseen asiaan. Mielestäni olisi ollut toimivampaa, jos yksi asia ja aika olisi käsitelty kerralla kokonaan ja vasta sitten siirrytty seuraavaan. Kirjassa on myös jonkin verran samojen asioiden toistoa. Lisäksi kirjassa on kursiivilla kirjoitettuja pätkiä, sellaisia juonellisia tarinoita. Useinkaan ei oikeasti tiedä, että onko tuo pätkä jostakin toisesta kirjasta vai onko Hurskainen vain höystänyt tietopuoleista tekstiä kaunokirjallisella palasella. Aluksi nuo pätkät myös aiheuttivat hämmennystä, sillä ne rikkoivat kokonaiskuvaa mielestäni hieman liikaa.

Hurskainen viittaa moneen kertaan Ingrid Qvarnströmin kirjoittamaan elämäkertaan ja nimen omaan mainitsee Tarunhohteisen elämän Karamzinin elämäkerraksi, joten sinänsä on selvää, että hän ei ole edes yrittänyt tässä tehdä kaikenkattavaa vastinetta tuolle teokselle. Siitä huolimatta olisi tämän teoksen rakenteeseen ja sisältöön voinut mielestäni panostaa enemmän, sillä sinänsä mielenkiintoinen aihe kompastuu niiden laatuun.

♠♠

Pää auki!: Säkeitä nuorille

Pää auki!: Säkeitä nuorille

toim. Tuula Korolainen & Riitta Tulusto

kuvitus: Virpi Talvitie

205 s., LK-kirjat 2010

Kirjallisuuspiirin seuraavana aiheena ovat runoteokset, joista oli tarjolla kolme vaihtoehtoa. Kaikki teokset ovat tätä samaa "sarjaa", tosin muut osat ovat suunnattuja enemmänkin vanhemmille ihmisille. Niinpä sitten valitsin tämän nuorille suunnatun Pää auki! -runoteoksen, joka sisältää paljon eriaiheisia runoja nuoruudesta. Mukaan mahtuu niin laululyriikkaa kuin modernia ja perinteistäkin runoutta. Runoilijoitakin on laidasta laitaan, sillä esimerkiksi Pentti Saarikoski, Eino Leino ja Aila Meriluoto ovat edustettuna nuoremman sukupolven runoilijoiden rinnalla.

Runoteos on jaettu kolmeentoista osaan, joissa käsitellään nuorille läheisiä aiheita, kuten rakastumista ja ihastumista, ystävyyttä, koulumaailmaa ja aikuiseksi varttumista. Vaikka tunnistinkin monet tässä runoteoksessa esiintyneistä tunteista hyvinkin tutuiksi vain ihan muutaman vuoden takaa, niin en silti kokenut tätä runokokoelmaa omakseni tai oikeaksi minulle. Tämä oli minun makuuni liian modernin sorttinen, sillä tunnustaudun perinteisen runouden ystäväksi. Koska tässä kirjassa kuitenkin valtaosa runoista oli moderneja, en saanut niistä aina kunnolla mitään irti. Samoin aiheet tuntuivat kuitenkin suurimmalta osin todella teennäisiltä, vaikka jotkut tuntemukset tunnistin teini-ikäisessä itsessäni.

Tästä runoteoksesta lyötyy paljon runoja, jotka antavat ajattelemisen aihetta. Näistä esimerkkeinä mainittakoon Irma Kerppolan Äidinkielesi, joka on viittauksellaan ruotsin kieleen hyvinkin ajankohtainen, sekä Brita Pottilan suomentama Nazim Hikmetin Ihmisten enemmistö. Vaikka pidinkin ajattelemista antavista runoista paljon, eniten pidin kuitenkin vanhemmista perinteisistä runoista. Erityisen ilahtunutut olin, kun kirjan sivulla minua tervehti yksi lempirunoistani, Pentti Saarikosken Minä rakastan sinua. Muutenkin kaikki rakkausrunot tuntuivat hyvin ajattomilta, sillä onhan aihekin kaiken ikäisille ihmisille yhteinen.

Vaikka tämä runoteos ei siis ihan täysin kokonaisuutena sykähdyttänyt minua, niin uskoisin tämän olevan esimerkiksi yläasteikäiselle lukijalle hyvinkin kiintoisa lukukokemus. Koen myös viihtyneeni näiden erilaisten runojen parissa hyvin, vaikka jonkin muun runoteoksen parissa olisin voinut viihtyä vielä paremmin.

♠♠♠

Aika metka retki

Aura Sevon: Aika metka retki

valokuvat: Paula Lehto, piirrokset: Emilia Ahonen

53 s., Karisto 2013

 

Sain pari viikkoa sitten anonyymilta kommentoijalta vinkin tästä Aika metka retki -lastenkirjasta, sillä hän arveli tämän kiinnostavan minua. Oikeassa olit, kyllä! Valitettavasti kirjan sisältö ei ihan vastannut sitä mitä takakannen ja nettikirjakauppojen mainostekstit antavat olettaa.

 

Kirjan takakansi antaa olettaa, että tässä kirjassa oikeasti matkustettaisiin ajassa ja koettaisiin 1930-luvun tunnelmaa aidoimmillaan. Kuulostaa mielenkiintoiselta, eikö? Harmi vain, että juttu ei ole ihan niinkään. Todellisuudessa Elsi kuuntelee mummansa tarinoita 1930-luvun elämästä uskomuksineen ja moninaisine tapoineen eli oikeaa aikamatkustusta ei tapahdu. Elsi vain kuvittelee itsensä tuohon aikaan, mutta pysyy todellisuudessa koko ajan nykyajassa.

 

Se on eittämättä totta, että tämä on "hurmaava lastenkirja entisajan ihmeistä", kuten takakannessa sanotaan. On todella mielenkiintoista uppoutua muutaman kymmenen vuoden takaiseen maailmaan ja oppia samalla itsekin jotakin uutta. Kuvitus on osittain hyvin onnistunut, sillä valokuvat todella kuvaavat tiettyjä tapahtumia. Sen sijaan välillä en oikeasti saanut kuvituksesta mitään irti suhteessa tekstiin, se oli jotenkin liian modernia 1930-luvusta kertovaan kirjaan. Valo- ja piirroskuvia olisi voinut yhdistellä enemmänkin, jolloin tiettyjä asioita olisi varmasti voitu kuvata aidommin.

 

Tiivistäen voisin kuvata tunnelmiani siten, että olen kyllä hieman pettynyt siihen, että kirja ei lunastanut odotuksiani. Tämä on kuitenkin samalla kertaa ollut oikein mieluisa lukukokemus, mutta mielestäni oikea aikamatkustus olisi voinut tuoda tähän vielä enemmän syvyyttä tai sitten vaihtoehtoisesti mumma olisi voinut olla se tarinan oikea päähenkilö pikkutyttönä eikä olisi siirrytty Elsin mielikuvituksen mukana 1930-luvulle.

 

♠♠♠