Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2

Mauri Karvonen: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita 2 - Hyytävä matka Suomen historiaan jatkuu

336 s., Nemo 2018

kansi: Maria Mitrunen

 

Pari vuotta sitten Mauri Karvoselta ilmestyi teos, jossa kuvattiin paranormaaleja tapahtumia tunnetuissa suomalaisissa kohteissa. Karvosen teoksessa oli erityisen kiinnostava se, miten hän oli tehnyt perusteellista taustatutkimusta ja kartoittanut kohteiden vaiheita läpi vuosisatojen sekä ottanut selvää omistajasuvuista tai muista paikkoihin keskeisesti liittyneistä henkilöistä. Tuo teos oli Aavetaloja ja ihmiskohtaloita, ja nyt teos on saanut jatkoa uusin kohtein.

 

Matka paranormaalien kohteiden tyyssijoihin jatkuu yhtä perusteellisena kuin edellinenkin teos. Karvonen on selvästi ottanut kohteistaan hyvin selvää ja peilaa todellisia historian vaiheita siihen, mikä tai kuka voisi olla ilmiöiden taustalla. Hän ei ota suoranaista kantaa siihen, ovatko ilmiöt totta. Siksi tämä teos sopii mielestäni loistavasti paitsi niille jotka ilmiöihin uskovat myös skeptikoille.

 

Tässä teoksessa esitellään 12 kohdetta ympäri Suomea. Osa kohteista on yksittäisiä rakennuksia, toisinaan tarkastelussa on isompi alue tai kokonainen kaupunki. Itselle erityisen kiinnostavia kohteita olivat Laukon kartano, jonne sijoittuvan Elinan surman vastikään kuuntelin, sekä Hatanpään kartano, joka tuli esille Kylmien kyytimiehessä. Myös Kankaisten kartano oli muista yhteyksistä tuttu. Joka tapauksessa olipa kohde ennestään tuttu tai ei, mielenkiinto pysyi yllä koko ajan. Edelliseen teokseen verrattuna nyt myös oikolukuun oli panostettu enemmän ja kieliasu oli sujuvampi, mikä teki lukemisesta miellyttävämpää.

 

Kummitteluilmiöistä ja historiasta kiinnostuneena tämä teos oli nappivalinta minulle. Toivottavasti Karvonen jatkaa vastaavien kirjojen kirjoittamista, sillä täällä ainakin olisi yksi lukija odottamassa!

 

♠♠♠♠½

Mikki ja hukkunut meri

Denis-Pierre Filippi (käsikirjoitus), Silvio Camboni (piirrokset) & Gaspard Yvan (väritys):

Mikki ja hukkunut meri

60 s., Sanoma 2018

alkup. Mickey et l'océan perdu, 2018

käännös: Saara Pääkkönen 

 

En ole pitkään aikaan lukenut täyspitkää sarjakuvaa, enkä olisi varmaan lukenut vieläkään, ellei Mikki ja hukkunut meri olisi lumonnut minua kannellaan. Kansi on ihanan värikäs, runsas ja jotenkin nostalginenkin. Siispä päätin lukea tämän sarjakuvan, vaikka en ole koskaan oikein Mikki Hiirestä perustanutkaan.

 

Mikki ja hukkunut meri kertoo Mikin, Minnin ja Hessun tutkimusmatkoista ja siitä miten he joutuvat huijatuiksi. Kolmikolla on meneillään tiukka kilpavarustelu Musta Pekan kanssa, kun sekä Musta Pekan tiimi että Mikin porukka yrittävät kerätä mahdollisimman paljon koralliinia merten pohjista polttoaineeksi. Yllättäen he saavat yhteistyötarjouksen, jonka tiimoilta käy ilmi, että molempia porukoita on jymäytetty ja maailma muuttuu sangen toisenlaiseksi. Nyt entiset viholliset joutuvat toimimaan yhdessä muuttaakseen maailman takaisin tavalliseksi.

 

En osaa kummoisiakaan kirjoittaa sarjakuvista, mutta halusin tämän tuoda blogin puolelle, koska kuvitus on niin upea. Mikki ja hukkunut meri on ihan kiinnostava juoneltaankin, mutta eniten nautin upeasta kuvituksesta. Siinä todella silmä lepäsi ja pystyin täysin unohtamaan, että en edes pidä Mikki Hiirestä. Mielestäni tätä kirjaa voisi vaikka vain katsella ja ihailla ilman lukemistakin. Se on niin värikylläinen, mielikuvituksellinen, kaikin puolin onnistunut. Tähän pitää itse tutustua, niin tietää mitä tarkoitan.

Ei muisteta pahalla

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

202 s., Tammi 2018

kansi: Sanna Mander

 

Huomasin kirjakatalogista hyvissä ajoin, että Avioliittosimulaattorin kirjoittaneelta Veera Niemiseltä on ilmestymässä uusi teos Ei muisteta pahalla. Olin innoissani, sillä Avioliittosimulaattori ole todella vaivatonta ja hauskaa luettavaa. Myös tätä uutta teosta kuvailtiin hauskaksi, vaikka aiheena onkin parisuhteen päättyminen ja sen seuraukset. Minulle lukukokemus muodostui kuitenkin työlääksi ja tarina ei oikein osunut minun huumoriini.

 

Ei muisteta pahalla kertoo Piipestä, joka on tullut miesystävänsä Jurin jättämäksi. Piipe on melkoisen epätasapainoinen ihminen, vaikkakin työssään skarppi. Siviilielämässään Piipe kuitenkin näkee ja kuvittelee paljon sellaista, mitä ei ole olemassakaan. Parisuhde Juriin on ollut myrskyisä eikä Piipe aluksi ota uskoakseen, että tällä kertaa Juri on tosissaan eron suhteen. Kun Piipe ymmärtää asian laidan, hän päättää toteuttaa uhkauksena: jos Juri jättää hänet, hän räjäyttää Jurin postilaatikon. Onneksi Piipellä on Eetu, räjäyttelyyn erikoistunut ystävä.

 

Postilaatikon räjäytykseen asti tarina tuntui vielä viihdyttävältä ja lukeminen sujui. Räjäytys oli kuitenkin käännekohta, josta alkoi jotain ihan muuta kuin toipuminen eron tuomista kolhuista. Siitä alkoi systemaattinen häirintä ja suoranainen kiusaaminen, jonka piirteet olivat niin absurdeja, että se olisi voinut naurattaakin ellei tarinassa olisi ollut lukuja myös Jurin näkökulmasta. Kun tempaus tempaukselta Juri muuttui yhä uupuneemmaksi ja voimattomammaksi, huumori katosi ja minun tuli lähinnä surku miestä. Piipen hahmo alkoi samalla kertaa näyttäytyä entistä ikävämpänä ja hänen toimintansa tuntui suorastaan ahdistavalta.

 

Mielestäni Ei muisteta pahalla ei ole hauska teos, vaikka sitä se taitaa yrittää olla. Luin kuitenkin teoksen loppuun, sillä kerronta oli hyvää ja mielikuvitusta tarinan käänteissä riitti, vaikka sinänsä kaikki kekseliäät käänteet olisivat oikeastikin mahdollisia. Loppuratkaisu yllätti minut enkä ehkä täysin ymmärtänyt miten se sellaiseksi muodostui. Tiedän jo nyt, että tätä kirjaa en tule lukemaan uudelleen, mutta Avioliittosimulaattorin uudelleenluku kyllä houkuttelisi!

♠♠♠

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

Siri Kolu: Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

e-äänikirja, 6 h 46 min.

Otava 2012

lukija: Elsa Saisio 

Kuunneltuani kaksi historiallista ja enemmän tai vähemmän romanttista romaania, halusin vaihteeksi kuunnella jotain ihan erilaista. Me Rosvolat -sarja on ollut minulla kesken jo hyvän aikaan, joten päätin jatkaa sarjan parissa. Edellisestä kohtaamisesta Rosvoloiden rosvoperheen ja osa-aikarosvo Vilja Vainiston kanssa on kulunut jo pari vuotta, mutta silti tarinaan oli helppo hypätä mukaan.

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku on sarjan kolmas osa. Siinä Vilja ja Rosvolat yrittävät jäljittää ensimmäisen rosvokuninkaan, Helmeri Kvistin, jättämää opasta, jonka pitäisi paljastaa jotain olennaista rosvouksesta. Se onkin helpommin sanottu kuin tehty, sillä Kvist teki oppaan vuosikymmeniä sitten ja piilotti sen niin, että ensin on selvitettävä johtolangat vihje vihjeeltä ennen kuin koko arvoitus ratkeaa. Asioita mutkistaa se, että Viljan perhe ei taatusti anna hänen hengailla yhtään ylimääräistä aikaa rosvojen parissa. Tarvitaan siis ovela suunnitelma, mutta onko joku muu ollut vielä ovelampi ja luonut mahtavan suunnitelman, jonka avulla he voisivat hyötyä Rosvoloiden tekemästä työstä?

Totesin Me Rosvolat ja konnakaraoke -kirjasta kirjoittaessani, että tämä sarja näyttäisi toimivan minulle paremmin äänikirjana kuin itse luettuna. Tuo käsitys vain vahvistui, sillä Elsa Saision eläytyvä kerronta oli omiaan tekemään tarinasta todella elävän. Kuuntelukokemus oli siltä osin oikein hyvä eikä itse tarinakaan huono ollut, vaikka joitain kohtia hieman hämmästelinkin. Erityisesti jäi mietityttämään *spoilaantumisvaara* se, että Viljan sisar Vanamo tuli petetyksi, kun toisen rosvoperheen johtaja, jo nuori mies, tekeytyy vallan toiseksi ja alkaa seurustella Vanamon kanssa kiristääkseen Viljaa. Toki tarinassa kerrotaan, että nuorukaisen ikää on vaikea määrittää ja siksi on vaikea sanoa onko tämä yleensä vanhemman oloinen kuin onkaan vai tekeytyikö hän Vanamon seurassa nuoremmaksi kuin onkaan. Käänne oli mielestäni aika vakava, mutta kukaan ei tuntunut kiinnittävän huomiota miltä Vanamosta tuntui tapauksen ratkettua. Leikkisä tarina sai tästä synkemmän varjon. *spoilaantumisvaara päättyy*

Rosvoloiden parissa aika vierähti taas nopeaan ja piipahdut rosvomaailmaan oli virkistävä. Jossain vaiheessa aion kuunnella sarjan loppuun, mutta en ihan heti. Näiden kirjojen lukeminen nimittäin aiheuttaa minulle ihan tajuttoman karkinnälän..!

♠♠♠

Elinan surma

Kristiina Vuori: Elinan surma

e-äänikirja, 10 h 15 min.

Tammi 2018

lukija: Krista Putkonen-Örn

Olen odottanut sitkeästi ja suurella mielenkiinnolla hetkeä, jolloin pääsisin kuuntelemaan Kristiina Vuoren uuden kirjan Elinan surma. Mp3-levyllä ilmestynyt äänikirja ei päässyt kuunteluuni, koska minulla ei ole sellaisia sujuvasti toistavaa laitetta. Kun teos vihdoin tuli Ellibsin valikoimiin, syöksyin salamana lainaamaan kirjan itselleni. Odotin Elinan surman olevan dramaattisempi kuin mitä se sitten todellisuudessa olikaan, mutta kuuntelukokemus oli silti hyvä ja odottamisen arvoinen.

Elinan surma sijoittuu keskiajalle ja kertoo Laukon kartanon avainpiika Kirstistä, joka on rakastunut tilan isäntään, Klaus Kurkeen. Kirsti odottaa suhteen ja samalla asemansa virallistamista, kun hänen kasvattiperheensä saapuu vierailulle mukanaan Kirstin kasvattisisar Elina. Kauhukseen Kirsti huomaa Klausin kiinnittävän Elinaan enemmän huomiota kuin olisi syytä. Hitaasti Kirsti katsoo haaveidensa lipuvan ohitseen, mutta hän ei ole valmis luovuttamaan. Onko mitään tehtävissä?

Elinan surma on dramaattinen nimi kirjalle ja se tuleekin keskiaikaisesta Elinan surmavirsi -runoelmasta, josta kirjailija on saanut inspiraatiota teokseensa. Surmavirren tapahtumien todenperäisyyttä ei ole varsin pystytty todistamaan, mutta mielikuvitusta ruokkiva se on aivan taatusti. Tämä romaani ei kuitenkaan ole niin hurja kuin voisi olettaa, ja se oli minulle aluksi hieman pettymys. Kuitenkin Vuori on kirjoittanut tarinan, joka vie mennessään ja kuvaa mielestäni hyvin toiveiden särkymisen karvautta, vahvaa tahtoa saada haluamansa mihin hintaan tahansa sekä päähenkilö Kirstin kasvua ihmisenä. Teos on kokonaisuutena myös paljon romanttisempi kuin mitä nimi antaa ymmärtää.

♠♠♠♠

Itämeren Auri

Johanna Valkama: Itämeren Auri

e-äänikirja, 15 h 25 min.

Otava 2018, alkup. Otava 2016

kansi: Timo Numminen

lukija: Petriikka Pohjanheimo

Olen viime aikoina innostunut entistä enemmän keskiaikaiseen tai sitä vanhempaan aikaan sijoittuvaan kirjallisuuteen, joten oli oikeastaan vain ajan kysymys milloin ottaisin luettavakseni Itämeren Aurin. Teos avaa rautakaudelle sijoittuvan sarjan Metsän ja meren suku, johon on nyttemmin ehtinyt tulla jo kaksikin jatko-osaa. Itämeren Auri minulta löytyy kirjana omasta hyllystä ja hyödynsin sitä tutustumalla miljöötä kuvaavaan karttaan sekä palaamalla tiettyihin kohtiin uudelleen. En ole aikaisemmin millään tavalla kuljettanunt kahta teosta rinnakkain, mutta ainakin nyt kokeilu toimii.

Auri on Suolammen kylän mahtavan parantajan, Tieran, lapsenlapsi. Aurilla on vain yksi haave, sillä hän haluaisi jonain päivänä olla Hämeen mahtavin parantaja. Isoäitinsä opissa Auri oppii paljon ja tie näyttää selkeältä kulkea, kunnes eräänä päivänä Auri löytää metsästä pahasti haavoittuneen muukalaisen. Meren takaa Itämaahan saapunut Haakon tekee Aurin oudon levottomaksi eikä parantajaksi ryhtyminen olekaan enää niin selvä juttu - parantajat kun eivät perusta perheitä.

Itämeren Auri on teos, josta ei seikkailua puutu. Mukana on myös romantiikkaa, mutta ennen kaikkea teos on mielestäni nuoren Aurin kasvutarina muinaisessa pohjolassa, jossa kukaan ei voi olla täysin turvassa viikinkien hyökkäyksiltä tai pahoilta hengiltä. Tarinassa onkin vahvasti läsnä myös pohjoismainen mytologia ja upea luonto, vaikka välillä tapahtumien kuvaus keskittyykin linnavuorille ja suljettuihin kyliin.

Kertomuksena Itämeren Auri on viihdyttävä ja kiinnostava, vaikka jossain vaiheessa loppua kohti tapahtumiin tuleekin käänteitä, jolloin kaikki tuntuu menevän solmuun. Ne hieman turhauttavat, koska ne tuntuvat lähinnä tarinan turhalta pitkittämiseltä. En kuitenkaan missään vaiheessa pitkästynyt tämän teoksen parissa ja aion varmasti jossain vaiheessa kuunnella seuraavankin osan.

♠♠♠♠