Minä, Marie Antoinette

Erickson, Carolly: Minä, Marie Antoinette

403 s., Atena 2012

suom. Taina Wallin

alkup. The Hidden Diary of Marie Antoinette 2012

Olen jo usemman vuoden ajan ollut kiinnostunut Ranskan kuuluisimman kuningattaren Marie Antoinetten elämästä. Kiinnostus lähti liikkeelle "Marie Antoinette" -elokuvasta, joka kuuluukin suosikkielokuviini. Siksi oli mielenkiintoista lukea tämä teos.

Ensituntumani teoksesta ulkoasun perusteella oli ehkä hieman kepeä. Kuvan naissiluetti ja helminauha tuo mieleen hovielämän loistoa, mutta teos paljastaa mielenkiintoisesti sen, että kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää. Samaten kirjan nimi "Minä, Marie Antoinette" on hyvin ovela suomalaisen näkökulmasta. Olisihan suomennokselle voinut laittaa alkuperäisteosta mukaillen nimeksi vaikkapa "Marie Antoinetten päiväkirja" tai muuta vastaavaa, mutta mielestäni tämä nimi on ollut hyvin tietoinen valinta. Minusta tuntuu, että nimellä on haluttu luoda tiettyä sisaruutta Laila Hirvisaaren teokseen "Minä, Katariina". Molemmat kertovat suurnaisista, siispä hyvin oivallinen linkki.

Ericksonin teos on oikeasti kaikkea muuta kuin kepeä. Se tuo vihatusta kuningattaresta esiin hyvin inhimillisiä puolia ja kuvastaa sitä miten yksinäinen ja väärinymmärretty tuo itävaltalainen prinsessa onkaan ollut Ranskan hovissa. Teos on siis hyvin raskas, sillä kirjailija on hyvin pystynyt luomaan kouriintuntuvia tunteita. Kaikki epäkohdat ja epäonnistumiset käännettiin aina Marie Antoinetten syyksi ja hänen olisi pitänyt jo 15-vuotiaana synnyttää kruununperillinen. Nykyajan mittapuussa se on järjetöntä.

Pidän kovasti teoksen päiväkirjamuotoisesta kerronnasta, koska se tuo esiin nimen omaan päähenkilön näkökulman, tunteet, kokemukset ja muistot. Se inhimillistää Marie Antoinetten niin, että teoksen mukaan on helppo tempautua.  Mielestäni kirjailija on onnistunut tavoitteessaan saada "Antoinetten ja hänen lähipiirissään eläneiden ihmisten kauan uinuneet henget heräämään lukijoitteni mielessä uudelleen eloon".

Vaikka pidinkin lukemastani, minua häiritsi se miten paljon teokseen on liitetty fiktiota. Odotin ehkä hieman enemmän faktoissa pidättäytyvää kertomusta. Lisäksi minua ärsytti se, että ajalliset aukot oli täytetty joka kerta siten, että päiväkirja katosi tai sitä ei voinut pitää, koska sitä luettiin salaa. Se on jotenkin typerä selitys, koska ainahan olisi voinut hankkia uuden päiväkirjan.

Kaiken kaikkiaan tämä on hyvää ja mukaansatempaavaa historiallista kirjallisuutta, jota suosittelen kaikille aiheesta kiinnostuneille. Lisäksi toivotan nyt samalla lukijoilleni hyvää juhannusta!

♠♠♠♠