Sherlock Holmesin muistikirja

Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin muistikirja

251 s., Suomen dekkariseuran julkaisuja 8, 1990

alkup. The Case Book of Sherlock Holmes 1927

suom. Lea ja Timo Kukkola

Jälleen kerran esittelen koulujuttuja varten lukemani kirjan. World Literature -kurssille pitää täksi viikoksi olla Humisevan harjun lisäksi luettuna 7 omavalintaista Holmes -novellia. Ette usko kuinka kiven takana oli löytää näitä kotikirjastostani, romaaneja kyllä löytyi, mutta novellit olivat hukuksissa. Lopuksi sitten sain tämän Sherlock Holmesin muistikirjan käsiini, huh. Luin koko kirjan eli 12 novellia.

Ihan ensiksi annan kritiikkiä tämän teoksen ulkoasusta. En edes viitsinyt ruveta kuvaamaan sitä, koska siinä ei ole oikein mitään kuvattavaa: harmaat pehmokannet joissa on piirroskuva ja tekijän ja kirjan nimi. Kaiken lisäksi tekijän nimeksi on laitettu vain Conan Doyle. Minne se Arthur unohtui? Ja viimeinen kritiikki koskee sisältöä. Suomennos on kökkö jatkuvine kirjoitusvirheineen ja etenkin alussa kesken lauseen voi muuttua muoto yksiköstä monikoksi tai aikamuoto vaihdella. Pari kirjoitusvirhettä voisi antaa anteeksi, mutta niitä on valtavasti. Erityisen häiritsevää oli yhdessä novellissa merkittävässä asemassa ollut huudahdus, joka oli aluksi suomennettu "raukka" ja sitten "pelkuri" ja tuo yksityiskohta oli oikeasti tärkeä ratkaisun kannalta. Ja vielä sisällöstä: missä on "rivinvaihdoilla" toteutetut kappaleenvaihdot? Välillä oli ihan oikeasti vaikea seurata, kun tekstiä ei ollut jaoteltu kunnolla.

Itse novelleista sanon, että ne ovat kyllä melko nokkelia, mutta osittain hieman korkealentoisia. Jotenkin jännitystä ja yllättävyyttää on haettu tosi oudoistakin asioista, sellaisista mitkä nyt eivät vaikuta ihan uskottavilta. Kai se on ollut tuon ajan tyyli, mutta nykylukijalle (tai ainakin minulle) ne tuntuvat melko typeriltä. Olin jotenkin olettanut, että Holmes olisi vähän niin kuin Christien Poirot, mutta ei kyllä sinne päinkään: yhtä älykäs kylläkin, mutta jotenkin epäselvempi. Pari kertaa loppuratkaisun kohdalla mietin, että mikä tässä nyt oli sitten se ydin. Lisäksi teksti kompastuu välillä korulauseisiin.

Minulle on jäänyt Disneyn klassikkopiirretystä Basil Hiirestä elävä mielikuva siitä millainen tohtori Watson ja Sherlock Holmes (eli piirretyn Basil) ovat, ja se oli ehkä hieman häiritsevä taustaolettama, sillä vaikka pieniä samankaltaisuuksia on, niin ei kaikki silti käy yksi yhteen. Välillä sain ihan oikeasti muistuttaa itseäni, että ne eivät ole samoja asioita.

En nyt ole erityisen vakuuttunut Doylen kirjoittajantaidoista, mutta silti jäi jotenkin ajatus, että olisi kiva lukea näitä lisääkin. Ja samalla nämä oikeasti olivat välillä tosi väsyttäviä ja pitkäpiimäisiä, mistä kyllä syytän painosasua. Joku selkeämpi tyyli olisi varmasti helpottanut seuraamista ja ei olisi tarvinnut koko ajan miettiä, että jäikö jotkut lainausmerkit huomaamatta tai muuta sellaista. Niitä ei nimittäin meinannut myöskään erottaa aina. Osa novelleista oli ihan toimivia ja uskottavia, osa taas ei. Aika tasoihin meni.

♠♠½