Anni Nykänen: Mummo 3
104 s., Sammakko 2014
Aika tarkkaan vuosi sitten kirjoittelin teille kahdesta aiemmasta Mummo-sarjakuva-albumista, joista olen kyllä pitänyt paljon. Sarjakuvan hurtti huumori ja hahmot, joilla on pilkettä silmäkulmassa, ovat taanneet mukavia lukukokemuksia, vaikka en piirrostyylistä ole vieläkään täysin vakuuttunut. Tässä kolmannessa albumissa oli myös muita asioita, jotka minua hieman vaivasivat.
Kuten sanottu, sarjakuvan hurtti ja välillä melko mustakin huumori on ollut tähän asti oikein toimivaa. Tässä albumissa keskitytään melko paljon elämän rajallisuuteen ja kuolemaan, joita kuvataan humoristisessa valossa. Henkilökohtaisesti en kokenut tätä kovinkaan toimivana ratkaisuna, sillä mielestäni kuolemalla pilailulla mentiin välillä liiankin pitkälle. Olisin kaivannut enemmän letkeitä aiheita ja sellaista tosielämän kantaaottavuutta, joita aikaisemmissa albumeissa on ollut. Välillä kuolemaa käsitellään asiallisesti ja se herättää ajatuksia, välillä taas karataan liialliseen korkealentoisuuteen.
Hauskaa tässä sarjakuvassa oli se, miten Mummo jälleen otti ohjat omiin käsiinsä ja pojantytärkin oli välillä ihan helisemässä isoäitinsä tempauksien kanssa. Mummossa on energiaa ja hahmon ilmeet ovat eloisia, mutta muuten hahmo on visuaalisesti edelleenkin mielestäni melkoisen irvokas eikä se miellytä minua.
Kaiken kaikkiaan tämä oli ihan hauska albumi, jonka kyllä luki ihan mielellään. Kissi on edelleen suosikkihahmoni tässä sarjakuvassa, joten sille olisin toivonut hieman isompaa roolia, mutta toisaalta pelkkä Kissin näkeminen sivuroolissa ilahduttaa paljon!
♠♠♠♠
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.