keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 9: Pieni runotyttö

Kirjabloggaajien klassikkohaaste nro 9 on täällä ja kerrankin minulle oli jo hyvissä ajoin selvää, minkä klassikon haluan haastetta varten lukea. L.M. Montgomeryn kirjat ovat olleet lukulistallani iät ja ajat. Etenkin Runotyttö-kirjat ovat olleet listan kärkipäässä, joten nyt vihdoin tartuin tuumasta toimeen ja luin haastetta varten Pienen runotytön. Valintaa selkeytti entisestään myös se seikka, että tällä kirjalla pystyn nyt samalla avata osallistumiseni Matkalla-Mikä-Mikä-Maahan -blogin Annan ideoimaan Montgomery-haasteeseen sekä saavuttaa Kanadan Seinäjoen kirjaston nojatuolimatkailuhaasteessa.
 
***
L.M. Montgomery: Pieni runotyttö
308 s., WSOY 2002, 14. p.
alkup. Emily of New Moon 1923
suom. I.K. Inha
1. suomenkielinen painos 1928
 
Varhaisteini-iässä löysin Louisa M. Alcottin Pikku naisia -kirjan ja luin sen moneen kertaan vuosien saatossa. Jostain syystä en kuitenkaan tullut lukeneeksi sen jatko-osia paria osaa enempää enkä myöskään etsinyt käsiini muita tunnettuja tyttökirjaklassikoita, kuten Montgomerya tai kotimaisista vaihtoehdoista esimerkiksi Anni Swania. Klassikkohaasteissa olenkin sittemmin paikannut Swan-vajettani. En suoraan sanottuna osaa yhtään sanoa miksei historiaa rakastanut teini-Jonna muihin tyttökirjaklassikoihin koskenut. Joskus halusin jopa itselleni Runotytöistä ilmestyneen isokokoisen yhteisniteen, mutta en sitten koskaan lukenutkaan sitä. Kirja on edelleen minulla tallessa, enkä edelleenkään lähtenyt lukemaan yhteisnidettä vaan lainasin kirjastosta erillisen ensimmäisen osan.
 
Pieni runotyttö kertoo Emiliasta, josta tulee täysorpo hänen isänsä Douglas Starrin kuollessa keuhkotautiin. Isä on kasvattanut ainoaa tytärtään lempeydellä ja ymmärtämyksellä, lapsi on saanut kehittää luovuuttaan kirjoittelemalla omia tarinoitaan ja kuljeksimalla luonnossa mielikuvitus valloillaan. Isän kuoltua Emilia päätyy äitinsä puoleisten sukulaisten hoiviin Uuden kuun kartanoon. Suku on Emilialle vierasta, sillä perhe ei ole pitänyt yhteyttä inhoamaansa mieheen edes Emilian vuoksi.
 
Uudessa kuussa asuu ankara Elisabet-täti ja lempeä Laura-täti sekä Jimmy-serkku, joka on lapsena pudonnut kaivoon ja muuttunut yleisen mielipiteen mukaan hidasälyiseksi. Jimmy on kuitenkin Uudessa kuussa kaikkein ymmärtäväisen isäänsä surevaa taiteellista tyttöä kohtaan. Eniten Emilian ikävää helpottaa kuitenkin se, että hän kirjoittaa tunteensa ja kokemuksensa paperille. Vähitellen hänen kirjalliset kykynsä alkavatkin puhjeta kukkaan.
 
Kirjaa lukiessa olin hyvin tietoinen siitä, että varmasti 15 vuotta sitten olisin pitänyt tästä kirjasta melkoisesti. Pidin tästä kyllä nytkin, sillä teos vei mukanaan ja pidin sen miljööstä. Kuitenkin aikuisen silmin lukiessa en voinut olla välillä suorastaan kiehumatta raivosta lukiessani Emiliaan kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta niin kotona kuin koulussakin. Elisabet-täti oli aivan hirvittävä yksilö, samoin ivallinen opettajatar sai minut voimattoman kiukun valtaan. Missä on ymmärtämys isänsä menettänyttä ja suuren muutoksen edessä olevaa lasta kohtaan? Laura-tätikin oli minusta lähinnä nurkissa lymyilevä hiirulainen, joka olisi voinut rohkeammin pitää lapsen puolta.
 
Emilia oli mielestäni hahmona aika kiva. Pidin hänen luonteestaan: hän välittää eläimistä, ei muodosta mielipiteitä ihmisistä tutustumatta heihin ensin, hän on sanavalmis ja taiteellinen. Kuitenkin hän on myös melkoisen dramaattinen tyyppi, joka syöksyy tuntikausiksi itkemään milloin minkäkin asian takia. Itseäni se hieman ärsytti, sillä tyttö oli selvinnyt monesta pahasta paikasta elämässään ja silti hän jaksoi kehittää ison draaman jostain pikkuseikasta. Varttuessaan hahmo muuttui minusta paremmaksi, sillä Emilia alkoi rohkeammin puolustaa oikeuksiaan.
 
Pienestä runotytöstä jäi vähän kahtalainen fiilis. Toisaalta pidin siitä paljon, mutta paljon oli myös sellaista, josta en voinut pitää. Aion kuitenkin lukea myös jatko-osat ja odotan niitä kyllä sangen innokkaasti, sillä haluan tietää millaisia Emilian tulevat vaiheet ovat. Tämän kirjan loppuratkaisu jo antaa viitteistä siitä, että Emilian varttuessa hänen asemansa paranee. Haluankin pian ottaa selvää millainen nuori nainen hänestä kehkeytyy. Olen iloinen, että lopulta luin tämän klassikon.
 
 

6 kommenttia:

  1. Ihana Uudenkuun Emilia! Silloin kun minä olin nuori ja lapsi, eli yli 35 vuotta sitten, ei paljon ollut luettavaa lapsille ja näitä kirjoja luettiin moneen kertaan. Pidin tuolloin Emiliasta jopa enemmän kuin Vihervaaran Annasta. Kirjoittamisen pakko oli jotain, jonka tunnistin itsessäni silloin. Emilian lempeys oli ihailtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, mä mietin kans aluksi, että tuntuu kuin mun lapsuudessa ja nuoruudessa ei olisi ollut paljon luettavaa. Mutta olihan niitä vaikka mitä: R.L. Stinen kirjat, Babysittersclubit, Sweet Valley Hight, Harry Potterit, mitä kaikkea niitä nyt olikaan! Vahvana on kirjaston hyllyistä jäänyt mieleen myös Tiinat ja muut klassikot, esimerkiksi Neiti etsivät joita luinkin. Näitähän voisi muistella vaikka kuinka! :D Mutta ihan totta, ei yli 35 vuotta sitten vielä ollut niin mahtavaa lasten- ja nuortenkirjakulttuuria kuin nykyään.

      Musta tuntuu, että mäkin varmaan pidän Emiliasta enemmän kuin Annasta, vaikka Anna-kirjoista en ole vielä ensimmäistäkään lukenut. En tiedä mistä tämän ennakkoajatuksen olen saanut.

      Poista
  2. Luin Runotyttö-kirjat lapsena moneen kertaan. Ne olivat lapsuuteni suosikkikirjoja. Myöhemmin en ole niihin palannut. Pidin Emiliasta enemmän kuin Annasta, ja Alcottin Pikku naisia taisin lukaista vain kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla herää aina välillä kaipuu lapsuuden ja teini-iän suosikkien pariin ja tekisi hirveästi mieli lukea niitä uudelleen, mutta toistaiseksi olen enimmäkseen jättänyt sen vain suunnitelman asteelle. Joskus on parempikin jättää nostalgiset lukumuistot sinne muistojen asteelle. :)

      Poista
  3. Runotyttökirjat luen usein kesäisin, viimeksi muutama viikko sitten. Kirjoja lukiessani olen Emilia. Olen lukenut Runotytön ekaosan samanikäisenä ja siksi eläydyin kirjan tapahtumiin. Tuo epäoikeudenmukainen lasten kohtelu on ollut sen vuosisadan vaihteessa aivan tavallista. Sain kommenttini Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen kirjaan Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt. Anna-kirjat luin aikuisena mutta en kiintynyt Annaan niinkuin Emiliaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on varmaan olleet ihana elämys, kun on lukenut kirjat saman ikäisenä kuin päähenkilö on. :) Itse jotenkin haluaisin toivoa, että kohtelu ei olisi ollut yleisesti ihan niin hirveää kuin Emilian kohdalla.

      Täytyy jossain vaiheessa tutustua myös Aholan ja Koskimiehen kirjaan, se kuulostaa kiinnostavalta. :)

      Poista

Kommenttien sanavahvistus on käytössä roskapostin välttämiseksi.