Kissa joka suojeli kirjoja

 Sōsuke Natsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja
182 s., Tammi 2021
alkup. Hon o namorō to suru neko no hanashi, 2017

suom. Raisa Porrasmaa

Pitkään lukuvuoroaan odotelleiden kirjojen luku jatkui Notsukawan teoksella Kissa joka suojeli kirjoja. Teos on lyhyt, mutta ei erityisen nopealukuinen, vaan pikemminkin hieman pureksimista vaativa. Se kertoo kirjoja rakastavasta nuoresta Rintarosta, jonka isoisä kuolee yllättäen. Hän on ollut pojan ainoa perheenjäsen, joten nyt Rintaro jää entistä enemmän yksin ja on vaarassa sulkeutua kirjojen maailmaan kokonaan. Isoisän antikvariaatista muodostuu Rintarolle entistä suurempi voimavara.

Oikeastaan Rintaron pitäisi pakata ja valmistautua muuttoon tätinsä luokse, mutta tuntuu vaikealta ryhtyä toimeen. Hän lintsaa koulusta ja viettää aikaansa antikvariaatissa isoisän rutiineja toistaen. Yllättäen antikvariaattiin saapuu puhuva kissa, joka esittäytyy Tiikeriksi. Hän pyytää Rintaron apua kirjojen pelastamiseksi.

Kaiken kaikkiaan Rintaro päätyy kissan johdattamana neljään labyrinttiin, joissa hänen on kohdattava haastava vastustaja. Mikään maaginen seikkailu ei ole kyseessä, vaan pikemminkin filosofinen mittelö, jossa poikaa auttaa hänen rakkautensa kirjoihin ja niiden tuoma ymmärrys elämästä. Kissa joka suojeli kirjoja on nimen omaan kirjoja ja lukemista rakastavan ihmisen kirja, niin paljon siinä on samaistuttavia ajatuksia. Mielestäni teoksen selkein viesti on, että kirjat opettavat empatiaa ja empatian avulla voi selviytyä haastavistakin tilanteista.

Vaikka löysin kirjasta samaistuttavia kohtia, ei tämä silti ehkä ihan täysin ollut minun kirjani. Ihan ok lukukokemus, mutta ei jättänyt mitään vau-fiilistä.