Lukupiirikirja: Tulirinta

 Anna Kortelainen: Tulirinta - romaani Erik Edelfeltistä
306 s., Tammi 2020
kansi: Anders Carpelan

Lukupiirissä on ollut toiveena niin Anna Kortelaisen tuotanto kuin tosipohjainen romaanikin, joten valitsin meille huhtikuun kirjaksi taidemaalari Albert Edelfeltin ainoasta aviolapsesta kertovan romaanin Tulirinta - romaani Erik Edelfeltistä. Jostain syystä nuorena keuhkotautiin kuolleesta Erikistä ei ole juuri jäänyt kirjallisia lähteitä eikä hänen vaiheistaan tiedetä kuin pääpiirteet, vaikka hän olikin tunnetun suvun jäsen ja aktiivinen yhteiskunnallinen toimija.

Kortelainen punoo romaaninsa faktojen ympärille. Teoksen tapahtumat sijoittuvat pääosin Erikin (1888-1910) viimeisiin elinvuosiin, jolloin hän opiskelin Ranskan Montpellierissä kokeellista sielutiedettä. Takaumien kautta kurkistetaan vaiheisiin Suomessa, kun Erik toimi aktiivisesti nuorisojärjestöissä ja jopa radikalisoitui siinä määrin, että kuului venäläistämistoimiin rajuin toimenpitein vastanneisiin Verikoiriin.

Vaikka Kortelainen jälkisanoissaan kuvaa, miten faktojen puute avasi hänelle romaanikirjailijana monia mahdollisuuksia, niin valitettavasti tästä näkyy se, että paljon on pimennossa. Esimerkiksi kirjan keskivaiheista alkaen Kortelainen kuvaa laajasti ranskalaisia viiniviljelmiä kurittanutta viinikirvaa, joka toimii vertauskuvana sille, miten keuhkotauti riuduttaa sairastuneita. Tiettyyn pisteeseen asti vertauskuva tuntuu osuvalta, mutta jossain kohtaa alkaa tuntua siltä, että viiniviljelmien tuhoa kuvaillaan niin laajasti siksi, että romaani saisi täytettä.

Tulirinta ei mielestäni ole mitenkään kovin vetävä romaani, pikemminkin tuntuu, että pieni pala kerrallaan riittää. Rakenne on hieman poukkoileva ja aikasiirtymiä on melkoisen paljon. Erik itse jää melko ulkokohtaiseksi eikä hänestä tämän romaanin myötäkään oikein saa otetta. Kortelainen on ollut niukkojen lähteiden vuoksi tiukassa tilanteessa, mutta siitä huolimatta uskon, että Erikistä olisi näiden faktojen pohjalta saatu aikaan värikkäämpikin romaani.