Shell's Angles

Jyri Paretskoi: Shell's Angles

2018 s., Karisto 2013

Olen jo pidemmän aikaa halunnut tutustua Jyri Paretskoin esikoisteokseen Shell's Angles, sillä olen kuullut jo kolmiosaiseksi kasvaneesta sarjasta paljon hyvää. Koin muuten uskomattoman ahaa-elämyksen heti kirjan alkusivuilla: olen nimittäin monesti jo työni puolesta etsinyt näitä kirjoja tietokannasta teoksen nimellä, mutta koskaan ei ole mitään tulosta tullut. Siispä olen joutunut hakemaan tekijän nimellä. Nyt selvisi miksei teoksen nimi tuottanut mitään tuloksia: minä kun olen aina kirjoittanut hakukenttään Shell's Angels eikä Angles... Hupsista heijaa. :D

Shell's Angles kertoo kolmesta kaveruksesta, jotka päättävät perustaa mopojengin. Idean isällä Henrillä eli Hanella ei tosin vielä ole mopoa tai mopokorttiakaan, mutta Samulla ja Rudilla on. Alun nihkeän suhtautumisen jälkeen myös Samu ja Rudi innostuvat ajatuksesta, ja niin he perustavat Shell's Angles nimisen jengin. Pojilla on haaveena kuskata nättejä tyttöjä mopojen kyydissä, vaikka tosiasiassa heistä kellään ei ole kummempaa kokemusta siitä miten tyttöjä lähestytään. Teos sisältääkin lukuisia hauskoja tilanteita, kun pojat muun muassa harjoittelevat tytöille juttelemista ja naljailevat toisilleen lennokkaista haavekuvista.

Yllättäen porukan mukana alkaa pyöriä myös Milla-niminen tyttö, joka on paitsi Henrin pitkäaikainen ihastus myös jengin logon suunnittelija. Näiden neljän nuoren kautta lukijalle välittyy laaja skaala kipeitä elämäntilanteita, kuten vanhempien avioero, äidittömyys, perheväkivalta ja alkoholismi, mutta myös nuoruuden haaveita moposta ja mopokortista tyttö-tai poikaystävään. Vaikka teoksessa onkin käsitelty paljon erilaisia asioita, ei niitä silti tunnu olevan liikaa. Keskiössä on kaverusten keskinäinen ystävyys ja luottamus sekä toistensa tukeminen kaikissa tilanteissa.

Minä pidin paljon tästä kirjasta ja nauroin monta kertaa poikien kommelluksille ja sananvaihdolle. Hane, Samu ja Rudi muodostavat valloittavan kolmikon, jonka seurassa kyllä viihtyy. On myös hauska seurata Hanen ja Millan suhteen kehittymistä, joka niin ikään tuo tullessaan kaikenlaisia kommelluksia ja poikakolmikon keskinäistä läpänheittoa. Olen itse asiassa jo lainannut seuraavan osan kirjastosta ja aion lukea sen piakkoin, sillä niin hyvin viihdyin Shell's Anglesin poikien (ja Millan!) parissa. 

Jyri Paretskoi on saanut tästä teoksesta Topelius-palkinnon, enkä lainkaan ihmettele miksi. Vaikka keskiössä onkin poikaporukka, niin mielestäni tämä sopii hyvin myös tytöille luettavaksi.

♠♠♠♠♠

Jutan voimakirja

Jutta Gustafsberg: Jutan voimakirja

167 s., WSOY 2015

 

Heti kun kuulin Jutta Gustafsbergin kirjoittaneen kirjan, päätin ihan mielenkiinnosta varata sen. En oikeastaan odottanut tältä kirjalta mitään erityistä, mutta jotenkin Jutan julkisuuskuva on ollut sellainen, että olen alkanut pitää hänestä. Jutan positiivinen elämänasenne luo iloa ympärilleen. Olen joskus katsonut ohimennen Jutan tv-sarjoja ja hiljattain jämähdin tv:n ääreen katsomaan koko ohjelman, kun Maria Veitola yökyläili sarjassaan Jutan luona. Jutan elämänasenne välittyy hyvin myös tästä Jutan voimakirjasta, jossa Jutta paitsi antaa palan itsestään myös esittelee niitä keinoja, joilla kuka tahansa voi lähteä parantamaan omaa oloaan.

 

Tässä kirjassa Jutta nostaa esille paitsi liikunnan, unen ja ruokavalion merkityksen fyysiselle hyvinvoinnille, myös unelmoinnin, onnistumisen tunteiden ja ihmissuhteiden merkityksen henkiselle hyvinvoinnille. Laaja paketti siis, ja jokainen voi poimia sieltä oman juttunsa oman hyvinvointinsa parantamiseen. Tätä kirjaa voikin lukea vain sieltä täältä itseä kiinnostavista kohdista tai vaikka koko kirjan.

 

Jutta Gustafsbergissä pidän siitä, että hän mielestäni aidosti hyväksyy ihmisten erilaisuuden. Vaikka hän näkyykin diettiohjelmissa ja hänellä on oma painonpudotukseen erikoistunut yritys FitFarm, hän ei silti oleta kaikkien ihmisten olevan samasta muotista tehtyjä. Minusta tuntuu, että hän haluaa ihan oikeasti tuoda ihmisille parempaa mieltä ja oloa, ja juuri siksihän tämä kirja on kirjoitettu: tsemppaamaan ihmisiä. Itse en tiedä löysinkö tästä kirjasta mitään ihmeellistä ja uutta tietoa, sillä olen itse hyvin tyytyväinen paitsi elämäntapaani myös ulkonäkööni, vaikkei se yleisiä kauneusnormeja vastaakaan. Hyvä mieli kuitenkin tätä kirjaa lukiessa tuli, joten hukkaan ei aika kulunut.

 

Suosittelen tätä kirjaa kaikille niille, joita hyväntuuliset "lifestyle-oppaat" kiinnostavat. Tästä voi olla tsemppaavaa apua myös niille, jotka etsivät liikkumiseen tai ruokavalioonsa uusia tuulia.

Joutsen

Gudbergur Bergsson: Joutsen

152 s., LIKE 2001

alkup. Svanurinn, 1991

suom. Tapio Koivukari

 

Kirjallisuuspiirissämme tullaan tänään käsittelemään islantilaista kirjallisuutta ja vaikka olenkin jo yhden teoksen sitä silmällä pitäen lukenut, halusin kuitenkin lukea vielä hieman lisää. Gudbergur Bergssonin Joutsen vaikutti teokselta, joka voisi kiinnostaa minua, joten valitsin sen. Tässä teoksessa oli paljon hyviä ajatuksia, joista osa toki kovin tuttuja ja siinä mielessä kliseisiä, mutta kuitenkin niin hyvin tarinaan sopivia ja kirjoitettuja, että tuntui kuin Bergsson olisi ensimmäinen asian oivaltanut ihminen ikinä.

 

Joutsen kertoo 9-vuotiaasta tytöstä, joka jää kiinni näpistelystä ja lähetetään Reykjavikista maaseudulle oppimaan luonnonläheistä elämää ja parantumaan taipumuksestaan. Tyttö sulautuu maaseudun elämänrytmiin yllättävän helposti, vaikka hänellä ei olekaan kokemusta maaseudusta ja sen tavoista. Kesän aikana tyttö kokee kaikenlaista ja sivullisena kuulee paljon, vaikka ei ihan vielä täysin ymmärräkään kaikkea kokemaansa ja kuulemaansa.

 

Takakannessa luvataan, että "Bergsson sukeltaa tytön sielunmaiseman kerrostumiin sellaisella herkkyydellä", jota ei heti unohda. Sanoisin, että lupaus on lunastettu, sillä Bergsson onnistuu luomaan tytöstä pohdiskelevan olennon, jonka ajatuksissa on tietynlaista viisautta ja myös sellaista kykyä nähdä asioita vilpittömin lapsensilmin, joka jää mieleen. Itselleni jäi erityisesti mieleen kohta, jossa vasikka teurastetaan ja samaan aikaan emolehmä käyttäytyy omituisesti niityllä. Tyttö tulkitsee sitä omalla tavallaan ja siinä on jotain herkkää ja kaunista, ja ihan tottakin.

 

Mielenkiintoinen ristiriita tässä teoksessa nähdään siinä, miten kaupunkilaisvanhemmat arvelevat maaseudulla olevan tervehdyttävä vaikutus tyttöön, mutta samanaikaisesti tyttö kohtaa maaseudulla asioita, jotka hänelle entuudestaan ovat vieraita ja voivat aiheuttaa suuri mielenliikkeitä. Esimerkkinä tästä mainittakoon juurikin jo mainittu vasikan teurastus sekä jokseenkin perverssin, vaikkakin ulkoisesti ihan normaalinoloisen nuoren rengin seura. Maaseutu ei olekaan sellainen herrankukkaro kuin vanhemmat kuvittelivat, mutta tyttö ei valita vaan viihtyy maalla eikä näe rengin käytöksessä mitään omituista.

 

Tunnelmaltaan Joutsen on mielestäni jotenkin unenomainen teos, joka välillä tuntuu aika tasaisen lattean harmaalta. Vaikka kyseessä on ohut kirja, ei tämä kyllä ainakaan minun kohdallani osoittautunut nopealukuiseksi. Tarina ei jaksanut kiinnostaa kerrallaan kuin muutaman luvun ja sitten oli jo pidettävä tauko, sillä teos vain oli kaikista tapahtumista huolimatta hyvin tasapaksun oloinen. Kuitenkin jos joku kaipaa kirjaa, jota makustella rauhassa eikä tahdo mitään suuria syöksyjä tunnelmasta toiseen, on Joutsen varmasti oivallinen kirjavalinta.

 

♠♠♠

Norma

Sofi Oksanen: Norma

303 s., LIKE 2015

kansi: Anne Kursu & Toni Härkönen

 

Kun sain kirjastosta Sofi Oksasen Norman käsiini, en heti alkuun tohtinut aloittaa lukemista. Sofi Oksasen kirjat kun tuppaavat olemaan teemoiltaan hyvin isoja ja ajatuksia herättäviä, odotin myös Norman lukeutuvan samaan kategoriaan. Normastakin toki löytyy huomioita yhteiskunnallisista asioista, mutta pääasiassa koin tämän olevan lähinnä melkoisen jännittävä ja nopealukuinen, ehkä jopa hyvin laadukkaaksi viihteeksi laskettavissa oleva teos.

 

Norma kertoo kolmikymppisestä naisesta, jonka tärkein ihmissuhde on äidin kanssa. Norma ja äiti ovat läheiset, mutta kun äiti yllättäen päättää elämänsä hyppäämällä metron alle, Norma huomaa ettei tuntenutkaan äitiään niin hyvin kuin luuli. Äidin kuoltua Norman elämään astuu ihmisiä äidin menneisyydestä ja, kuten hänelle valkenee, myös nykyisyydestä. Norma alkaa epäillä äidin teon motiiveja sekä etsiä kuumeisesti viestiä, joka selittäisi mitä äidin päässä liikkuu. Samalla Norma törmää hiusalan monimutkaisiin verkostoihin ja kohdunvuokrausbisnekseen, jotka kummatkin liittyvät jotenkin äidin tuttaviin.

 

Sangen pian Norma huomaa, että kukaan liikaa tietävä ei voi olla sataprosenttisesti turvassa, kun bisnekset eivät sujukaan odotetusti. Näyttää ikävästi siltä, että äiti tiesi paljon - ja niin oletetaan Normankin tietävän. Normalla on kuitenkin yliluonnollisia kykyjä, joiden avulla hän pystyy vaistoamaan asioiden oikean laidan herkästi. Jännitys tiivistyy, kun piirit alkavat kiristää verkkojaan ja punoa suunnitelmiaan myös Norman varalle.

 

Sofi Oksanen on jälleen onnistunut luomaan taidokkaan ja hyvin hallitun kokonaisuuden, vaikka tämä kirja tuntuukin kovin erilaiselta verrattuna esimerkiksi Puhdistukseen tai Kun kyyhkyset katosivat -teokseen. Norma osoittaa, että Oksanen hallitsee myös jännityselementit, vaikka varsinainen jännäri tämä ei silti mielestäni välttämättä olekaan (tosin missä se raja jännärin ja jännärinomaisen teoksen välillä menee...). Tämä osoittautui kyllä todella mielenkiintoiseksi teokseksi, joka tempaisi mukaansa, mutta josta kyllä tarkemmin ajatellen löytyy todella huomioita sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja minun tulkintani mukaan myös tiettyihin lakeihin liittyen. Huomatkaa muuten teoksen kaunis kansi, joka kyllä ainakin minua kannusti aloittamaan lukemisen!

 

♠♠♠♠

Kiroileva siili 7

Milla Paloniemi: Kiroileva siili 7

96 s., Sammakko 2015

 

Huomasin kirjaston uutuushyllyssä Milla Paloniemen seitsemännen Kiroileva siili -albumin, ja pakkohan se sitten oli heti lainata. Söpön vaaleanpunainen kansi kyllä toimi hyvänä katseenkiinnittäjänä, joten huomioni oli taattu. Luulin muuten lukeneeni kaikki aiemmin ilmestyneet albumit, mutta juuri äsken blogista huomasin, että 5. ja 6. on lukematta. Vaan väliäkös hällä, kyllä tuittupäisen siilin matkassa pysyy vaikkei järjestyksessä lukisikaan!

 

Mielestäni tämä 7. albumi on paras tähän asti lukemistani albumeista. Siinä ei enää "räyhätä muuten vain" niin paljon kuin aikaisemmissa lukemissani albumeissa, vaan nyt siilin suorasanaisuus on valjastettu ottamaan kantaa erilaisiin asioihin tai kuvaamaan ihmisille tuttuja asioita. Sosiaalisen median ihmeellinen maailma on saapunut sekoittamaan siilien elämää, ja siitäkös riittää sanomista.

 

Mielestäni someen liittyvät stripit olivat kaikkein parhaimpia, koska ne todellakin ovat niin totta. Kyllä minua ainakin ärsyttää, jos joku on nähnyt viestini, mutta ei vastaa, vaikka vastausta selvästi sopisi odottaa. Ärsyttävää on myös se, jos huomaa jonkun kirjoittavan vastausta, mutta sitten ei tulekaan mitään viestiä. Vähän kuin sanoisi toiselle "hei muuten.." ja kun kysyy "mitä?", niin toinen vastaa "ei mitään sittenkään" tai "en mä viittikkää kertoa". Kyllä siili on nyt närkästymisineen niin asian ytimessä kuin vain voi olla! :-D

 

Tässä albumissa oli myös todellakin kantaaottavuutta, kuten jo aiemmin sanoin. Esiin pääsee niin feminismi kuin kesäkissatkin, ja molemmat taatusti siilimäisellä tarmolla. Hauskoja huomioita on tehty myös ihmissuhteista ja vähemmän hauskoja mutta tosia huomioita luonnon tilanteesta. Ei ole helppoa olla siili (tai ihminen).

 

Joten kiteytettynä: kyllä, minä pidin tästä albumista. Jotenkin onnistuin tästä ammentamaan paljon enemmän kuin aikaisemmista albumeista, vaikka niissäkin oli jo ajatusta. Paloniemen rento mutta kuitenkin huolellinen piirrostyyli myös viehättää silmääni edelleen.

Pappilan neidot

Kaari Utrio: Pappilan neidot

6 cd-levyä, 6 h 55 min.

Tammi 2006 (1976)

lukija:Lis Laviola

Pappilan neidot on ensikosketukseni Kaari Utrion romaaneihin. Olen joskus lukenut häneltä jonkin tietokirjan, mutta romaaneihin en ole aikaisemmin tutustunut. Syynä on yksinkertaisesti se, että en ole oikein tiennyt mistä aloittaa - onhan Utrion tuotanto hyvin laaja. Kun valitsin äänikirjaa kutomisen aikana kuunneltavaksi, päätin kokeilla Pappilan neitoja. Pidin siitä kovasti ja taidanpa jatkaa Utrion teoksiin tutustumista näin äänikirjojen kautta, sillä rajallisemman valikoiman vuoksi on helpompi lähteä etenemään.

Pappilan neidot kertoo pääasiassa pastori Israel Löfbergin kolmesta vanhimmasta tyttärestä, joiden naittaminen viisaasti voisi tuoda alituisesti varojensa yli elävän pastorin talouteen helpotusta. Tarina sijoittuu 1830-luvulle, jolloin avioliittoja solmittiin monesti pikemminkin järjen kuin tunteiden perusteella. Tyttäret Hedvig, Lovisa ja Sara eivät kuitenkaan toimi aina isänsä odotusten mukaisesti ja siitä saa kuulla erityisesti heidän äitipuolensa, jonka syytä itsekäs Israel Löfberg kuvittelee kaiken olevan.

Kaikkein keskeisin hahmo tarinassa on Sara, joka kaikeksi onneksi kutsutaan Helsinkiin Dorothea-tädin luokse. Perhe uskoo Saran kykenevän löytämään itselleen sopivan miehen päästyään Helsingin seurapiireihin. Totuus koleran runtelemassa Helsingissä paljastuu vallan toiseksi kuin Löfbergin perhe odotti. Hedvig tahollaan haluaa vain päästä pappilasta pois ja rikkaisiin naimisiin, eikä hän peittele ajatuksiaan. Alituisessa köyhyydessä kasvaneella Hedvigillä on kipeä halu haalia ympärilleen kaikkea kaunista (ja kallista), eikä se köyhässä pastorilassa onnistu. Lovisa puolestaan on hautautunut köökin puolelle ja vähitellen hänestä on tullut pappilan talousmamselli, niin talon tytär kuin onkin. Myös hänellä on salatut toiveensa, eikä isänsä silmissä tottelevaisena tyttärenä näyttäytynyt Lovisa epäröi seurata niin, kun se aika tulee.

Mielestäni Pappilan neidot oli hyvin etenevä ja selkeä tarina, jota oli mukava kuunnella. Aluksi minulla oli kyllä hieman vaikeuksia pysyä selvillä kuka henkilöhahmoista on kukin, sillä jo pappilan perhepiiriin kuuluu useita jäseniä, mutta kun tarina alkoi edetä, niin oli myös helpompi pysyä kärryillä hahmoista. Minulle ei tätä teosta kuunnellessa muodostunut kovinkaan kummoista myötätuntoa pappilan väkeä kohtaan, mutta toden totta Israel Löfgren päätyi inhoni kohteeksi: itsekäs, vain omaa etuaan häikäilemättömästi ajatteleva ja kaikesta vaimoaan syyttävä pastori kerta kaikkiaan nosti niskavillani pystyyn. Samalle kannalle kääntyivät loppujen lopuksi myös tyttäret, sillä pastori onnistui kyllä osoittamaan sydämettömyytensä moneen otteeseen. Mokomakin!

Olen jotenkin aina elänyt siinä luulossa, että Kaari Utrio kirjoittaa aika "vakavasti", mutta Pappilan neidothan olikin viihteellinen ja hyväntuulinen kirja! Kuinka väärässä sitä taas kerran voikaan olla ennen kuin ottaa asioista selvää. Pidin myös Lis Laviolan kertojanäänestä, joka sopi mielestäni tarinan tunnelmaan hyvin. Kokonaisuutena siis mukava kirja, vaikkakin vähän ennalta-arvattava joiltakin osin.

♠♠♠♠